Takaisin arkkitehteihin »

Bengt Schalin
7.1.1889, Uusikaarlepyy - 9.11.1982, Kirkkonummi

Bengt Schalin oli puutarhasuunnittelija, koristekasvien taidokas jalostaja ja kasvattaja sekä Helsingin kaupunginpuutarhuri (1946-1957). Hän toimi kaupunginpuutarhurina vaikeana aikana, jolloin pääkaupungin vaurioituneita viheralueita kunnostettiin pienin määrärahoin. Schalinin aikana Helsingin puistotoimi nousi kuitenkin kukoistukseen. Hän suunnitteli runsaasti myös muualle Suomeen. Moni alkuperäisistä suunnitelmista on säilynyt tähän päivään saakka suhteellisen muuttumattomana.

Bengt Michael Schalin syntyi Uusikaarlepyyssä vanhaan ruotsinkieliseen sivistyssukuun. Esimerkiksi hänen isosetänsä oli kirjailija Zachris Topelius. Kulttuurisuvulle epätyypilliseen tapaan Schalin halusi kuitenkin luoda uran puutarhurina. Hän kävi koulunsa Oulussa ja kirjoitettuaan ylioppilaaksi Turun klassillisesta lyseosta vuonna 1907, hän ryhtyi työskentelemään harjoittelijana Turun puisto-osastolla, minkä jälkeen työskenteli jonkin aikaa Helsingissä yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.

Kuten maan ensimmäisiin tutkinnon suorittaneisiin puutarha-arkkitehteihin kuulunut Paul Olsson, myös Schalin muutti ulkomaille opiskelemaan. Hän sai Suomen senaatin myöntämän stipendin ja opiskeli vuosina 1910-1912 Köstritzin korkeammassa puutarhaoppilaitoksessa Saksassa. Schalin valmistui puutarhateknikoksi syyskuussa 1912 ja jäi vielä pariksi vuodeksi Saksaan kartuttamaan työkokemustaan. Kullanarvoista kokemusta hän sai työskennellessään mm. Lyypekissä ja Quedlinburgissa arvostettujen puutarhasuunnittelijoiden alaisena.

Schalin palasi Suomeen ja sai heti monia mittavia toimeksiantoja. Hänen ensimmäisiin Suomessa suunnittelemiinsa töihin kuului esimerkiksi Helsingin kaupunginpuutarhan kasvihuone (1914), joka sijaitsi Eläintarhassa. Hän sai mainetta pian myös puutarhanäyttelyissä ja voitti esimerkiksi ensimmäisen palkinnon ja kultamitalin vuoden 1914 Pietarin suuressa puutarhanäyttelyssä. Vuonna 1915 hän perusti oman suunnittelutoimistonsa Helsingin Eiraan, missä hänen palkollisenaan työskenteli ajoittain nuoria arkkitehteja kuten Aili-Salli Ahde (myöh. Ahde-Kjäldman), Eva Kuhlefelt (myöh. Kuhlefelt-Ekelund) ja Aino Marsio (myöh. Marsio-Aalto). Muutaman vuoden toimistoa pidettyään hän osti itselleen tilan Kirkkonummen Jorvaksesta, minne perusti oman taimiston vuonna 1922. Tilalleen hän antoi humoristisen nimen Villa Rastlösa, ”levoton”.

Schalinin uran aktiivisinta suunnitteluaikaa olivat 1910- ja 1920-luku eli aika heti hänen Suomeen palaamisen jälkeen. Hänen tuotannostaan muodostui laaja käsittäen yksityisiä kartanoiden, huviloiden ja maatalojen puutarhoja, julkisia kaupunkipuistoja, sairaaloiden, koulujen ja tehdasalueiden pihapiirejä sekä hautausmaita. 1910- ja 1920-luvuilla hän keskittyi enemmän yksityispuutarhoihin, kirkkopuistoihin, hautausmaihin ja tehdasympäristöihin, mutta laajensi repertuaariaan 1930-luvulla kaupunkipuistoihin ja kollektiivilaitosten ympäristöihin. Hänen aktiiviuransa oli hektistä aikaa, ja hän kirjoittikin työskentelevänsä taukoamatta niin suunnittelutoimistossaan kuin Rastlösan tilallaan.

Rastlösassa Schalin harjoitti koristekasvien ja eritoten koristepensaiden koeviljelyä. Vuonna 1938 julkaistiin monivuotisten kokeilujen pohjalta kirjoitettu ”Koristepensaista kauneimmat”, joka on siitä lähtien toiminut yhtenä alan perusteoksena Suomessa.

Koeviljelystä Schalin sai pontta myös muuhun suunnitteluunsa. Hän tuli tunnetuksi omaperäisillä kasvivalinnoillaan ja suunnitelmiensa omintakeisella ilmeellä ympäri Suomen niin varhaiskauden tiukkalinjaisemmissa muotopuutarhoissaan kuin myöhemmissä vapaammissa sommitteluissaan. Hän pyrki suunnittelussaan totuuteen, tarkoituksenmukaisuuteen ja sommittelun selkeyteen. Hänen puutarha-arkkitehtuurinsa edusti pääasiassa saksalaista geometrista tai arkkitehtonista muotopuutarha-arkkitehtuuria, joka sisälsi mm. suoralinjaisia teitä ja käytäviä, muotoon leikattuja pensasaitoja, erilaisia koriste-elementtejä kuten suihkukaivoja, altaita, pylväitä, patsaita, pergoloita, vaaseja ja aurinkokelloja sekä portaita ja terasseja.

Schalinin merkittävimmistä töistä mainittakoon esimerkkeinä Suomen ensimmäiseen siirtolapuutarhaan Ruskeasuolle 1910-luvulla laaditut puutarhasuunnitelmat sekä Vanajanlinnan (1921) puutarhasuunnitelmat Hämeenlinnassa. Vanajanlinnaan Schalin suunnitteli laajojen linnaa ympäröivien puisto- ja puutarha-alueiden lisäksi talouspihan, kasvihuoneita ja talvipuutarhoja. Myös työväen asuntoihin hän suunnitteli omat puutarhat. Toisenlaisen näköalan Schalinin puutarha-arkkitehtuuriin antaa Pietarsaaren koulupuutarha (Schaumanin koulupuutarha), joka oli jaettu osastoihin niin arkkitehtonisesti kuin botaanisesti.

Pietarsaaren koulupuutarha (1916) rakentui kahdesta alueesta. Puutarhan yläpiha oli barokkityyliin geometrisin muodoin jäsennetty, eri korkuisin muurein tuettu terassipuutarha, joka jakautui eri osastoihin kasvien käyttötarkoitusten ja heimojen mukaan. Leikattu jalavarivistö ja orapihlaja-aita reunustivat yläpihaa, josta käynti alapihalle tapahtui kaksoisportaita pitkin. Alapuutarha oli puolestaan englantilaistyylinen, vapaamuotoisemmin jäsennelty ja selkeämmin virkistystarkoitukseen osoitettu alue. Alapuutarhaan Schalin hahmotteli nurmiaukioita, puu- ja pensasryhmiä sekä kivikkoryhmiä, kun taas kosteikkokasvit viihtyivät puolestaan kalalammessa. Kasvien sommittelussa oli noudateltu maaston luonnollisia muotoja.

Toisen maailmansodan vaikutus näkyi Schalinin urassa dramaattisesti. Sodan takia puistojen suunnittelu tyrehtyi lähes kokonaan eikä koristekasveillekaan ollut enää kysyntää. Schalin menetti niin toimeksiantoja kuin Rastlösan tilansa. Sodan päätyttyä tila jäi Porkkalan vuokra-alueelle ja Schalin menetti kaikki koristekasvinsa. Hän sairastui vakavasti ja oli menettää henkensä. Vuonna 1946 hänet valittiin kuitenkin Helsingin kaupunginpuutarhurin virkaan. Tässä tehtävässä hän toimi vuoteen 1957.

Schalin ryhtyi vaikeaan ja aikaa vievään projektiin pääkaupungin puistoalueiden parissa, jotka sodan aikana oli muutettu pääasiassa hyötypuutarhoiksi. Puistoille ryhtiä tuoneet puut oli pääsääntöisesti kaadettu ja eksoottiset kasvit korvattu hyötykasveilla. 1900-luvun alun muotopuutarhoista oli jäljellä kutakuinkin enää muisto.

Huolimatta määrärahojen niukkuudesta, Schalin onnistui pääkaupungin viheralueiden kunnostamisessa kuitenkin erinomaisesti. Vuonna 1949 kaupungissa järjestettiin kansainvälinen puutarhanäyttely ja vuonna 1952 olympialaiset ¬– kaupunkipuistot olivat pian kansainvälisenkin tarkastelun alaisena. Schalinin työpanoksen ansiosta ne olivat kuitenkin jälleen edustuskelpoisia. 1950-luvun mittaan taloudellinen tilanne helpottui ja Schalin sai suunniteltavakseen myös uusia puistoalueita pääkaupunkiin.

Vuonna 1956 Schalin sai Rastlösan tilan takaisin ja istutti sinne säästämiään alppiruusuja. Vaikeasta vatsahaavasta toipunut vireä puutarha-arkkitehti asutti ja hoiti tilaansa sekä suunnitteli puistoja ja puutarhoja vielä pitkään, liki 90-vuotiaaksi saakka.

Schalin osallistui urallaan aktiivisesti niin puutarha-arkkitehtuurikilpailuihin kuin ammattikunnan toimintaan. Hän kuului mm. Suomen puutarha-arkkitehtien yhdistyksen (nyk. Suomen Maisema-arkkitehtiliitto) perustajajäseniin, toimi kirjeenvaihtajajäsenenä englantilaisissa puutarhaseuroissa ja edisti puutarha-alaa kotimaisissa ruotsinkielisissä yhteisöissä. Hän luennoi puutarhataiteesta myös arkkitehtiopiskelijoille sekä iltaluennoilla muille puutarhatyöstä kiinnostuneille. Hänen kirjoittamiaan lukuisia artikkeleita julkaistiin alan lehdissä ja muissa julkaisuissa. Schalin toimi myös useiden puutarha-arkkitehtuurikilpailuiden tuomaristoissa sekä näyttelyiden puutarha-arkkitehtina.

* * *

Bengt Schalin lahjoitti laajan, noin 490 piirustusta käsittävän piirustuskokoelmansa Suomen Maisema-arkkitehtien yhdistykselle. Museoviraston rakennushistorian osaston hallussa oleva kokoelma on kunnostettu, luetteloitu ja tallennettu mikrofilmille tutkijoiden käytettäväksi. Aineistosta on koottu harvinaislaatuisen seikkaperäinen kokoelmaluettelo, joka on julkaistu Maisema-arkkitehtien julkaisusarjassa Puutarha- ja maisema-arkkitehtuuri Suomessa (osa 2). Kokoelmaluettelon laati maisema-arkkitehti Tuula-Maria Merivuori.