Tapiolan yhteiskoulu, 1958 / 1960


Tapiolan yhteiskoulu (nyk. Tapiolan lukio) on Jorma Järven tunnetuin koulusuunnitelma. Hän sai toimeksiannon 1957 järjestetyn kutsukilpailun perusteella ehdotuksellaan "don hertzen ja hänen pieni laumansa". Tapiolassa Järvi pääsi lopultakin toteuttamaan yksikerroksisen koulun, jota hän oli jo 1950-luvun alkupuolelta pitänyt sekä inhimillisesti että taloudellisesti parhaana ratkaisuna.

Tapiolan yhteiskoulu.
(Kuva: Pertti Ingervo/SRM)

Tapiolan alueen perusideologian mukaan koulu on sijoitettu vihreään vyöhykkeeseen, jonne lasten on turvallista tulla. Turvallisuutta ja yhteyttä luontoon on korostettu myös ryhmittämällä rakennuksen perusmassat siten, että ne rajaavat sisälleen piha-alueen. Pihan puusto on säilytetty mahdollisimman koskemattomana ja näin matala rakennus lähes sulautuu ympäristöönsä.

Tapiolan yhteiskoulun 6-kulmainen
luokkahuone.
(Kuva: Pertti Ingervo/SRM)


Koulun näkyvin uutuus olivat pihan puolelle sijoitetut, 6-kulmion muotoiset erikoisluokat. Järvi oli kehitellyt 6-kulmioaihetta jo pitkään. Hän käytti sitä ensimmäistä kertaa 1940-luvun lopulla Kansaneläkelaitoksen ja Eteläranta 10:n palkituissa kilpailuehdotuksissaan. Lisäksi 6-kulmaisille luokille oli tanskalainen esikuva: Hougaard Nielsenin ja Norgaard Pedersenin koulu Esbjerkissä vuodelta 1950.

Tapiolan yhteiskoulun liikuntasalin
kattorakenne perustuu hyperboliseen
paraboloidipintaan.
(Kuva: Pertti Ingervo/SRM)


Tapiolan yhteiskoulun toinen erikoisuus on liikuntasalin katto, joka perustuu jo Maunulassa käytettyyn hyperboliseen paraboloidipintaan. Tapiolassa lopputulos on kuitenkin paljon vaikuttavampi sekä sisältä että ulkoa. Katto koostuu kahdeksasta hyperbolisen paraboloidin osasta, jotka lepäävät neljän pilarin varassa.

Palaa edelliselle sivulle