SCHOOLS
Oppimisen kehyksiä
Opettaja puhuu kateederilta luokan edessä liitutaulu takanaan, oppilaat istuvat suorissa riveissä pulpeteissaan ja kuuntelevat. Tällainen autoritaarinen asetelma oli opetuksen ja koulun perustana pitkään. Joustavasta ja muunneltavasta opetustilasta alettiin keskustella Suomessa 1970-luvulla. Kuitenkin vasta viimeisten 10-15 vuoden aikana opetus on vaihtunut monimuotoiseksi oppimiseksi ja uusissa koulurakennuksissa alettu toteuttaa sitä aidosti tukevia opetustilojen malleja ja ratkaisuja. Uudistumista on osaltaan mahdollistanut koulurakentamista säädelleen normiston purkaminen 1990-luvulla.
Suomalaisessa yhteiskunnassa koulutus on ollut arvostettua ja kaikille on haluttu tarjota yhtäläisiä mahdollisuuksia opiskeluun. Koulutus on nähty tukipylväänä demokratian toteutumiselle ja hyvinvointiyhteiskunnalle, mutta sitä on pidetty myös yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen edellytyksenä. Oppilaiden osaamista on 2000-luvulla mitattu OECD-maiden PISA-tutkimuksissa (Programme for International Student Assessment), joissa selvitetään, kuinka nuoret hallitsevat tulevaisuuden yhteiskunnan, työelämän kehityksen ja laadukkaan elämän kannalta keskeisiä tietoja ja taitoja. Suomalaisoppilaat ovat näissä arvioinneissa saavuttaneet huipputuloksia erityisesti luonnontieteissä, mutta myös matematiikassa ja lukutaidossa.
Mitattavissa olevan osaamisen lisäksi koulussa syntyy monitahoinen perusta tulevaisuudelle. Koululla on keskeinen sosiaalistava tehtävä. Erään näyttelyssä mukana olevan koulun toiminta-ajatuksena on tarjota tiedot ja taidot elämää, jatko-opintoja ja elinikäistä oppimista varten – tässä järjestyksessä.
Tämän päivän ja huomisen koulurakennuksen tulisi olla avoin, läpinäkyvä, muunneltava ja joustava. Uudistuneet työskentelymenetelmät muokkaavat koulurakennusta yhä enemmän: soluryhmät oleskelutiloineen, työpajat, itsenäisen tutkimisen ja työskentelyn tai toiminnallisen opiskelun tilat antavat tilaa oppilaille olla pääosassa opettajan sijaan. Toisaalta koulurakentamista edelleen määrittävät vahvasti taloudelliset, toiminnalliset ja ylläpidon reunaehdot.
Koulut ovat lähiympäristönsä ja yhteisönsä julkisia rakennuksia ja tätä kautta tärkeää arkipäivän arkkitehtuuria. Niissä kokoontuu iltaisin harrastusryhmiä tai niitä käytetään kokouksiin. Koulut palvelvat näin oppilaiden ja opettajien ohella myös laajempaa käyttäjäkuntaa.
Suomalaisessa arkkitehtuurissa rakennuksen ja ympäristön välinen vuoropuhelu on tärkeää. Koulurakennusten luonne uusilla asuinalueilla on usein yllätyksellinen, leikkisäkin, historialliseen ympäristöön koulut puolestaan sitoutuvat vaikkapa materiaalivalinnoilla. Koulun olemuksella – sekä ulkoisessa hahmossa että sisätilojen ryhmittelyssä – voidaan viestiä opetuksen sisältöä. Suosittua on viime vuosina ollut kontrastisten materiaalien rinnastaminen: teollisia metalliosia säestää lämmin puu tai suurten lasipintojen viereen tuodaan vahvoja värejä.
Vaikka kouluissa edelleen on luokkahuoneitakin, niiden sisällä ja välillä opetusta järjestetää monin erilaisin tavoin. Aineittain tai ikäryhmittäin ryhmitellyt solut toimivat usein kotipesinä, joista oppilaat kulkevat yhteisiin avoimiin "oppimaisemiin" hakemaan tietoa tai työskentelemään keskenään. Ajanmukaiset opetusvälineet ja tekniikka antavat jatkuvasti lisää mahdollisuuksia tukea oppimista. Kalusteet palvelevat moninaisia tarpeita - pulpettirivit ovat vaihtuneet työpöytiin ja mukaviin istuskeluryhmiin.
Koulu mielletään sekä oppilaiden että opettajien työpaikaksi. Sen tulee yhtä lailla tarjota rauhaa keskittymiseen kuin paikkoja yhdessä toimimiseen ja toisen kohtaamiseen. Koulurakennusta voisi verrata kylään tilaryhmineen, katuineen ja aukioineen. Erityisesti suurissa kouluissa mittakaavan ymmärrettävyys ja rakennuksen orientoituvuus asettavat haasteita, joita ratkotaan ryhmittämällä tiloja ja jäsentämällä rakennuksen sisäisiä näkymiä.
Koulurakennus on parhaimmillaan arkkitehtuurin kansalaiskasvatuksen tyyssija. Koulunsa aloittavan lapsen kokemukset ja kohti elämää kulkevan nuoren muistot ovat herättämässä kiinnostusta ja antavat eväitä läpi elämän jatkuvalle arkkitehtuurin kokemisen ja lukemisen polulle.
Sirkkaliisa Jetsonen
Palaa Suomi Venetsiassa 2010-sivustolle
Näyttelytiedotteeseen
Oppimisen kehyksiä
Opettaja puhuu kateederilta luokan edessä liitutaulu takanaan, oppilaat istuvat suorissa riveissä pulpeteissaan ja kuuntelevat. Tällainen autoritaarinen asetelma oli opetuksen ja koulun perustana pitkään. Joustavasta ja muunneltavasta opetustilasta alettiin keskustella Suomessa 1970-luvulla. Kuitenkin vasta viimeisten 10-15 vuoden aikana opetus on vaihtunut monimuotoiseksi oppimiseksi ja uusissa koulurakennuksissa alettu toteuttaa sitä aidosti tukevia opetustilojen malleja ja ratkaisuja. Uudistumista on osaltaan mahdollistanut koulurakentamista säädelleen normiston purkaminen 1990-luvulla.
Suomalaisessa yhteiskunnassa koulutus on ollut arvostettua ja kaikille on haluttu tarjota yhtäläisiä mahdollisuuksia opiskeluun. Koulutus on nähty tukipylväänä demokratian toteutumiselle ja hyvinvointiyhteiskunnalle, mutta sitä on pidetty myös yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen edellytyksenä. Oppilaiden osaamista on 2000-luvulla mitattu OECD-maiden PISA-tutkimuksissa (Programme for International Student Assessment), joissa selvitetään, kuinka nuoret hallitsevat tulevaisuuden yhteiskunnan, työelämän kehityksen ja laadukkaan elämän kannalta keskeisiä tietoja ja taitoja. Suomalaisoppilaat ovat näissä arvioinneissa saavuttaneet huipputuloksia erityisesti luonnontieteissä, mutta myös matematiikassa ja lukutaidossa.
Mitattavissa olevan osaamisen lisäksi koulussa syntyy monitahoinen perusta tulevaisuudelle. Koululla on keskeinen sosiaalistava tehtävä. Erään näyttelyssä mukana olevan koulun toiminta-ajatuksena on tarjota tiedot ja taidot elämää, jatko-opintoja ja elinikäistä oppimista varten – tässä järjestyksessä.
Tämän päivän ja huomisen koulurakennuksen tulisi olla avoin, läpinäkyvä, muunneltava ja joustava. Uudistuneet työskentelymenetelmät muokkaavat koulurakennusta yhä enemmän: soluryhmät oleskelutiloineen, työpajat, itsenäisen tutkimisen ja työskentelyn tai toiminnallisen opiskelun tilat antavat tilaa oppilaille olla pääosassa opettajan sijaan. Toisaalta koulurakentamista edelleen määrittävät vahvasti taloudelliset, toiminnalliset ja ylläpidon reunaehdot.
Koulut ovat lähiympäristönsä ja yhteisönsä julkisia rakennuksia ja tätä kautta tärkeää arkipäivän arkkitehtuuria. Niissä kokoontuu iltaisin harrastusryhmiä tai niitä käytetään kokouksiin. Koulut palvelvat näin oppilaiden ja opettajien ohella myös laajempaa käyttäjäkuntaa.
Suomalaisessa arkkitehtuurissa rakennuksen ja ympäristön välinen vuoropuhelu on tärkeää. Koulurakennusten luonne uusilla asuinalueilla on usein yllätyksellinen, leikkisäkin, historialliseen ympäristöön koulut puolestaan sitoutuvat vaikkapa materiaalivalinnoilla. Koulun olemuksella – sekä ulkoisessa hahmossa että sisätilojen ryhmittelyssä – voidaan viestiä opetuksen sisältöä. Suosittua on viime vuosina ollut kontrastisten materiaalien rinnastaminen: teollisia metalliosia säestää lämmin puu tai suurten lasipintojen viereen tuodaan vahvoja värejä.
Vaikka kouluissa edelleen on luokkahuoneitakin, niiden sisällä ja välillä opetusta järjestetää monin erilaisin tavoin. Aineittain tai ikäryhmittäin ryhmitellyt solut toimivat usein kotipesinä, joista oppilaat kulkevat yhteisiin avoimiin "oppimaisemiin" hakemaan tietoa tai työskentelemään keskenään. Ajanmukaiset opetusvälineet ja tekniikka antavat jatkuvasti lisää mahdollisuuksia tukea oppimista. Kalusteet palvelevat moninaisia tarpeita - pulpettirivit ovat vaihtuneet työpöytiin ja mukaviin istuskeluryhmiin.
Koulu mielletään sekä oppilaiden että opettajien työpaikaksi. Sen tulee yhtä lailla tarjota rauhaa keskittymiseen kuin paikkoja yhdessä toimimiseen ja toisen kohtaamiseen. Koulurakennusta voisi verrata kylään tilaryhmineen, katuineen ja aukioineen. Erityisesti suurissa kouluissa mittakaavan ymmärrettävyys ja rakennuksen orientoituvuus asettavat haasteita, joita ratkotaan ryhmittämällä tiloja ja jäsentämällä rakennuksen sisäisiä näkymiä.
Koulurakennus on parhaimmillaan arkkitehtuurin kansalaiskasvatuksen tyyssija. Koulunsa aloittavan lapsen kokemukset ja kohti elämää kulkevan nuoren muistot ovat herättämässä kiinnostusta ja antavat eväitä läpi elämän jatkuvalle arkkitehtuurin kokemisen ja lukemisen polulle.
Sirkkaliisa Jetsonen
Palaa Suomi Venetsiassa 2010-sivustolle
Näyttelytiedotteeseen
