Näyttely Suomen rakennustaiteen museossa 6.10.–21.11.2010, iso halli

Energia- ja ympäristökriisi on koko maailman ja jokaisen ihmisen yhteinen ongelma. Kehityksen kääntäminen kestäväksi vaatii uudenlaisia ratkaisuja ja asenteiden muutoksia yhteiskunnan eri alueilla ja itse kunkin yksityisessä elämässä.

Arkkitehtuuri ja yhdyskuntasuunnittelu ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen hidastamisessa, koska rakennettu ympäristö tuottaa runsaasti päästöjä. Arkkitehdit eri puolilla maailmaa tiedostavat tämän, ja kestävän arkkitehtuurin teemoja pohditaan laajalti.

Kansainvälinen kestävän kehityksen arkkitehtuuripalkinto (Global Award for Sustainable Architecture) myönnetään vuosittain viidelle arkkitehdille, jotka ovat sitoutuneet kestävän kehityksen etiikkaan ja tekevät innovatiivista työtä ekologisista lähtökohdista läntisessä maailmassa tai kehittyvissä maissa, vauraimmissa suurkaupungeissa tai haavoittuvimmissa kyläyhteisöissä. Palkinnolla pyritään saamaan aikaan verkosto, joka tukee näiden arkkitehtien työtä ja edistää pohjoisen ja eteläisen maailman välistä kokemustenvaihtoa. Näyttely esittelee vuodesta 2007 lähtien palkittujen viidentoista
arkkitehdin töitä.

Palkinnon perusti vuonna 2006 arkkitehti, professori Jana Revedin, LOCUS-säätiön puheenjohtaja, tukenaan tieteellinen työryhmä sekä joukko kansainvälisiä asiantuntijoita. Tarkoituksena oli maailmanlaajuisen arkkitehtuurikeskustelun edistäminen. Palkinnon tukija on nykyisin LOCUS-säätiö, ja sen sanomaa levittää Pariisista käsin Cité de l’architecture & du patrimoine / Institut français d’architecture, joka on tuottanut näyttelyn.

Näyttelyssä ovat mukana
- Stefan Behnisch (Saksa)
- Balkrishna Doshi (Intia)
- Françoise-Hélène Jourda (Ranska)
- Hermann Kaufmann (Itävalta)
- Wang Shu, Lu Wenyu (Kiina)
- Fabrizio Carola (Italia)
- Elemental / Alejandro Aravena (Chile)
- Rural Studio / Andrew Freear (Alabama, USA)
- Philippe Samyn (Belgia)
- Carin Smuts (Etelä-Afrikka)
- Construire / Patrick Bouchain, Loïc Julienne (Ranska)
- Thomas Herzog (Saksa)
- Bijoy Jain (Intia)
- Diébédo Francis Kéré (Burkina Faso / Saksa)
- Sami Rintala (Norja)
http://www.global-award.org/

Näyttelyjulkaisu
Sustainable Design. Towards a New Ethic in Architecture and Town Planning. Marie-Hélène Contal, Jana Revedin. Birkhäuser 2009, 179 s.

GA -palkinnonsaajien vierailut Suomessa 2010
Carin Smuts oli pääpuhujana What’s next? -seminaarissa Habitaressa 1.9.
Hermann Kaufmann vastaanotti kansainvälisen Spirit of Nature -puuarkkitehtuuri-palkinnon Lahdessa 10.9. Kaufmann piti yleisöluennon Kansallismuseossa 9.9. ja hän tulee olemaan pääpuhuja Puupäivänä 11.11. Wanhassa Satamassa.

Näyttelyn liittyen järjestetään luentoja.

Uutta vanhaa vihreää – Matkaeväitä tulevaisuuden rakentajille
Kestävästä kehityksestä ja arkkitehtuurista kertova verkkosivu
www.mfa.fi/uvv on nyt päivitetty!






Quinta Monroy, Iquique, Chile
Arkkitehti: Elemental / Alejandro Aravena
© Elemental
Wesbankin alakoulu, Kuilsriver, Etelä-Afrikka
Arkkitehti: Carin Smuts
© Jana Revedin
Talo Tara, Kashid, Maharashtra, Intia
Arkkitehti: Studio Mumbai / Bijoy Jain
© Studio Mumbai
Hangzhoun uusi taideakatemia, Kiina
Arkkitehti: Wang Shu
© Iwan Baan