RAILI JA REIMA PIETILÄ. MODERNIN ARKKITEHTUURIN HAASTAJAT
(27.2.2008 - 25.5.2008)



Raili (1926–) ja Reima (1923–1993) Pietilän jo 1960-luvulla maailmanmaineeseen noussut arkkitehtuuri kokee uuden tulemisen näyttelyssä, jossa suunnittelijaparin tuotantoa esitellään sekä ennen näkemättömien että jo arkkitehtuurin historiassa ikonisen aseman saavuttaneiden alkuperäispiirustusten avulla. Runsas määrä luonnoksia kertoo kiehtovasti, miten suunnittelun ratkaisuja etsittäessä kaikki vaihtoehdot olivat aluksi samanarvoisessa asemassa, kunnes lopulliset, modernin arkkitehtuurin rajoja laajentavat rakennukset löysivät muotonsa. Useat pienoismallit antavat mahdollisuuden seurata esimerkiksi miten presidentin virka-asunnon Mäntyniemen (1983–93) arkkitehtuuri muuttui kilpailun voittaneesta ehdotuksesta valmiiksi rakennukseksi.

Samaan aikaan kun Pietilät alkoivat etsiä modernin arkkitehtuurin tietä eteenpäin, alkoi Reima Pietilä aktiivisena keskustelijana ja kirjoittajana monipuolistaa kielen mahdollisuuksia arkkitehtuurin pohdinnan välineenä. Sekä näyttelyssä että varsinkin sen yhteydessä julkaistussa samannimisessä kirjassa tuodaan hyvin esille Reima Pietilän ehtymättömän utelias ja usein leikkimielinenkin tutkimusretkeily kielen ja arkkitehtuurin maailmaan.

Tutustu kirjaan museon kirjakaupassa >>

Näyttelyyn lliittyy runsas ohjelmisto - luentoja, vierailuja ja näyttelyesittelyjä. Lue lisää >>

Opetusmateriaalia!
Pääasiassa peruskoulun yläluokille ja lukioille tarkoitettu oheismateriaali koostuu oppilaille suunnatusta tehtävämonisteesta ja jatkotyöstövinkeistä opettajille. Lue lisää ja lataa tehtävät >>

Lue Raili ja Reima Pietilän esittelyt arkkitehtitiedostosta >>






Raili (1926–) ja Reima Pietilä (1923–1993).
Kuva: SRM
Kalevan kirkko, Tampere, 1959–1966. Pohjapiirrosluonnos.
Kuva: SRM
Tasavallan presidentin virka-asunto "Mäntyniemi", Helsinki, 1983-1993. Pienoismalli.
Kuva: SRM
Suomen suurlähetystö, New Delhi, Intia, 1983–1985.
Kuva: SRM