FERDINAND SALOKANKAAN ARKKITEHTUURIA ROVANIEMELLÄ
(13.3.2009 - 31.5.2009)



Suomen arkkitehtuurissa yleistyi sodan jälkeen 1940-luvun lopulla lyhyeksi aikaa romanttinen suuntaus, joka sitten väistyi nopeasti modernismin tieltä. Kokonaan romantiikka ei kuitenkaan kadonnut, mikä näkyy esimerkiksi niissä omintakeisissa, pittoreskeissa rakennuksissa, jotka arkkitehti Ferdinand Salokangas (1903–1981) suunnitteli Rovaniemen silloiseen kauppalaan 1950-luvun alkupuolella.

Salokangas työskenteli Rovaniemellä vuosina 1945–56, ensin Lapin jälleenrakentamisen johtajana vuoteen 1948 asti ja sen jälkeen omassa toimistossaan. Hänen kädenjälkensä näkyy kaupungissa laajalti julkisista rakennuksista kerrostaloihin ja omakotitaloihin. Viehättävästi hienostuneiden rakennusten ovissa on usein vapaamuotoinen ikkuna. Parvekkeissa ja portaissa on hyvinkin koristeellisia kaiteita. Ikkunanluukut ovat värikkäitä ja reikäkuvioituja, ja räystäitä kannattavat leikkauksin koristellut tuet. Yksi Salokankaan suosima koristeaihe on metallilevyyn tai puuhun leikattu tähti.

1950-luvun loppua kohti Salokankaan arkkitehtuuri pelkistyi valtavirran suuntaiseksi. Rovaniemen-kausi päättyi, kun hän muutti Helsinkiin, jossa oli aikanaan aloittanut arkkitehdintyönsä.


Tuottaja: Lapin maakuntamuseo

Ferdinand Salokangas (1903–1981).
Kuva: Lapin maakuntamuseo
Rovaniemen kauppalan toimitalo, Rovaniemi, Valtakatu 18, 1949.
Kuva: Lapin maakuntamuseo
Rovaniemen kauppalan toimitalo, Rovaniemi, Valtakatu 18, 1949. Parvekedetalji.
Kuva: Lapin maakuntamuseo
Ferdinand Salokankaan asuin- ja ateljeetalo, Rovaniemi, Karhunkaatajantie 24, 1951–1953.
Kuva: Lapin maakuntamuseo