POHJOISEN VENÄJÄN PUUKIRKKOJA
(10.3.2010 - 30.5.2010)



Satakunta vuotta vanhat postikortit saivat englantilaisen valokuvaajan Richard Daviesin lähtemään vuonna 2002 Pohjois-Venäjälle selvittämään, mitä kuvien esittämistä puukirkoista oli vielä jäljellä. Kirkot oli valokuvannut satukuvittajana parhaiten tunnettu taiteilija ja kansatieteilijä Ivan Bilibin vuosina 1902–04, ja jo silloin niiden kunto oli huolestuttanut kuvaajaa. Kortit oli julkaissut vuonna 1911 venäläinen hyväntekeväisyysjärjestö varojen keräämiseksi.

Davies on palannut Bilibinin jäljille vuosittain. Monia kirkkoja ei enää ole. Vielä jäljellä olevat ovat tuhoutumisen eri vaiheissa – sisältä paljaaksi riisuttuja, ryöstettyjäja tärveltyjä – ja monet valitettavasti korjauskelvottomia. Silti paljon arvokasta on jäljelläkin. Puuarkkitehtuuri istuu maisemaan yhtä luontevasti kuin ennen, yksinkertaisen hirsirakenteen ja ylenpalttisen koristelun yhdistelmä hätkähdyttää, ja rappeutuneinakin kirkot huokuvat syvää henkisyyttä.

Näyttelyssä esillä olevista kirkoista ja tsasounista vanhimmat on ajoitettu 1500-luvulle, uusimmat 1800-luvulle ja useimmat 1600- ja 1700-luvulle. Ne sijoittuvat Karjalan tasavaltaan sekä Arkangelin, Murmanskin, Vologdan ja Leningradin alueille. Näyttelyä täydentää suomalainen osuus, jossa on professori Lars Petterssonin valokuvia ja mittauspiirustuksia ym. vuosilta 1943 ja 44. Ne kuuluvat hänen Karjalan rintamalla keräämäänsä taidehistorialliseen tutkimusaineistoon.

Näyttelyn ovat tuottaneet Richard Davies ja Matilda Moreton.

Luentosarja puukirkoista Lue lisää
Kuvitustyöpajoja lapsille ja nuorille Lue lisää


Ylösnousemuksen kirkko (1766), Rakula, Holmogoryn piiri, Arkangelin alue.
Kuva: Richard Davies
Kristuksen kirkastumisen kirkko (1781), Turtšasovo, Onegan piiri, Arkangelin alue
Kuva: Richard Davies
Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkko (1774), Kontupohja, Kontupohjan piiri, Karjala
Kuva: Richard Davies
Aleksanteri Syväriläisen tsasouna (1769), Kosmozero (Kuosmajärvi), Karhumäen piiri, Karjala.
Kuva: Richard Davies