Eläköön Wivi Lönn!

iso näyttelysali

Kuva Wivi Lönnin 70-vuotisjuhlasta

Wivi Lönn (1872–1966) oli ensimmäinen itsenäisesti omaa arkkitehtitoimistoaan johtanut naisarkkitehti Suomessa. Näyttely nostaa lasikattoja rikkoneen arkkitehdin uran ja elämän osaksi laajempaa yhteiskunnallista kehystä ja sukupuolitietoista arkkitehtuurin historiankirjoitusta.  
 
Juhlavuoden näyttely tarkastelee arkkitehtuurin naishistoriaa Wivi Lönnin esikuvalliseen elämäntyöhön tarkentaen. Wivi Lönnin rinnalla juhlan aiheeksi nousee Architecta. Maailman ensimmäinen naisarkkitehtien yhdistys on kahdeksankymmenen vuoden ajan tarjonnut jäsenilleen sekä ammatillista tukea että alustan suomalaisten naisarkkitehtien historiankirjoitukselle. Yhdistyksen järjestelmällisen tallennustyön ansiosta syntynyt, laaja naisarkkitehtien työtä dokumentoiva arkistoaineisto tuodaan ensimmäistä kertaa esille. Näyttelykävijä kutsutaan notkuvan juhlapöydän ääreen nauttimaan arkiston antimista.

Näyttelyyn on koottu myös poimintoja feministisen arkkitehtuuriajattelun kehityksestä 1970-luvulta nykypäivään saakka. 

Näyttelyn ovat kuratoineet Arkkitehtuurimuseon kokoelma-amanuenssi Anna Autio, näyttelyamanuenssi Jutta Tynkkynen ja näyttelypalveluiden päällikkö Marja Rautaharju sekä taidehistorioitsija ja väitöskirjatutkija Hanna Tyvelä. Näyttelysuunnittelijana toimi muotoilija Hanna Anonen.  

Kuva: Architecta. Mustavalkoinen kuva on väritetty DeOldify -työkalulla.