Pirkkola, Helsinki
Pakilan, Oulunkylän ja Maunulan rajaama Pirkkolan kaupunginosa Helsingissä on ainutlaatuinen ja erittäin hyvin säilynyt jälleenrakennuskauden pientaloaluekokonaisuus. Alue on poikkeuksellisen yhtenäinen ja perustuu pääasiassa kahden samanhenkisen Ruotsin lahjatalotyypin variointiin ja tyyppien aluelliseen ryhmittelyyn. Taloja on yhteensä lähes 160, ja ne rakennettiin Helsingin kaupungin vuokraamille tonteille vuosina 1940-41 rintamamiesten ja Karjalan siirtolaisten tarpeisiin. Myöhemmin alue laajeni vielä länteen Viidenrajantielle, ja rakennusten määrä alueella nousi kahteen sataan. Alkuperäisten, arkkitehti Lauri Pajamiehen suunnittelemien, lahjatalotyyppien 1 ja 4 lisäksi alueen talotyyppejä on suunnitellut mm. Alvar Aalto.
Koska rakennuksissa on kellari ja koska alue liitettiin vesijohto- ja viemäriverkkoon oli mahdollista käyttää suhteellisen pientä tonttikokoa, sillä erillisille piharakennuksille ei ollut tarvetta. Näin alueen yleisilmeestä muodostui tiivis ja urbaani. Vaikka talot on sijoiteltu säännöllisesti tonttien kadunpuoleisiin päätyihin, on alueelle tyypillistä kiinnostavaa vaihtevuutta ja rytmiä saatu aikaan toisaalta intiimeillä, loivasti kaartuvilla kaduilla (esim. Kaskitie) ja toisaalta talojen sijainnin ja sisäänkäynnin suuntauksen varioinnilla katutilaan nähden (esim. Petaksentie). Lisäksi jo vuonna 1947 vapautunut julkisivujen väritys on osaltaan vaikuttanut siihen, että alue on moni-ilmeinen ja jopa iloinen. Katutilaa ovat myöhemmin nousseet elävöittämään lisäksi pensasaidat, puut ja portit, jotka erottavat yksityisen ja julkisen tilan ja samalla muodostavat yhtenäisen katutilaa rajaavan aiheen. Näin myös katutilan yleisilme ja kiinnekohdat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan.
Tärkeän osan Pirkkolan viihtyisästä kokonaisilmeestä muodostaa lisäksi pihasuunnittelu. Pihasuunnitelmat on toteutettu puutarhasuunnittelija Elisabeth Kochin puutarhasuunnitelmien mukaan 1941-42, hänen työskennellessään Helsingin kaupungin palveluksessa "konsulenttina". Kochille pientaloalueiden kotipuutarha edusti täysin uutta puutarhatyyppiä, johon aiemmat puutarhasuunnittelun periaatteet eivät enää soveltuneet. Tärkeää oli rakennuksen ja puutarhan kiinteä yhteenkuuluvuus, joilloin jälleenrakennuskauden pihasuunnittelun oli oltava ennen muuta yksinkertaista ja tarkoituksenmukaista ja sen oli otettava huomioon erityisesti ihmisten arkisen elinympäristön vaatimukset. Siten esimerkiksi hyötyviljely mm. hedelmäpuut, marjapensaat ja vihannesmaa olivat luonnollinen osa omakotitalojen puutarhoja. Tämän lisäksi olennaista oli, että kotipuutarha liittyi luontevasti myös ympäröivään maisemaan. Näiden suunnitteluperiaatteiden mukaan Koch jakoi kotipuutarhat erilaisiin osa-alueisiin. Tontin kadun puoleinen osa oli etupuutarhaa, joka liitti kotipuutarhan katutilaan ja jonne istutettiin puita tai korkeita pensaita. Lisäksi tontit rajattiin katutilasta ja toisistaan pensasaidoilla. Tontin kadunpuoleiseen reunaan sijoitettujen rakennusten taakse jäi siten suojaisa tila oleskelupuutarhalle ja hyötytarhalle. Vaikka Kochin suunnitelmien toteutuksia ei yksityiskohtaisesti ole enää jäljellä, on niiden henki Pirkkolassa silti edelleen hyvin aistittavissa. Tämä on erittäin arvokasta, sillä miljööltään vastaavalla tavalla yhtenäisesti suunniteltuja ja toteutettuja pientaloalueita on maassamme säilynyt vähän.
Museovirasto on luokitellut Pirkkolan valtakunnallisesti merkittäväksi ympäristöksi, ja se kuuluu myös Helsingin Yleiskaava 2002 -ehdotukseen sisällytettyjen kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurisesti merkittäviksi luokiteltujen jälleenrakennuskauden pientalo-alueiden "seitsemän kärjessä" -luokkaan. Siksi Pirkkolassa on kokonaisuudessaan erittäin tarkkoja asemakaavamääräyksiä. Vuonna 1988 alueelle laaditun asemekaavan mukaan Pirkkola on erillispientalojen korttelialue, jonka ympäristö tuli säilyttää. Siten alueella olevia rakennuksia ei saa purkaa, ja sallittuja ovat vain sellaiset toimenpiteet, jotka edistävät rakennusten ja niiden lähiympäristön säilymistä ja olennaisten piirteiden vahvistumista. Yksityiskohtaiset suojelumääräykset koskevat mm. ikkuna-aukotusten kokoa ja puitejakoa. Asemakaavan sallima lisärakentamisen määrä on verraittain vähäistä ja rajoittuu vain olemassaolevan rakennuksen laajentamiseen pihan puolelle. Lisäksi erityistä painoarvoa on asetettu miljöön ominaispiirteiden säilymiselle, ja siksi suojelumääräykset kohdistuvat myös pensasaitoihin ja istutuksiin. Alueen ominaispiirteiden säilymisen kannalta on erittäin olennaista, että näistä määräyksistä pidetään myös tulevaisuudessa kaikilta osin kiinni. Tämä edellyttää jatkossakin suojelevaa kaavaa ja asukkaiden sekä muiden ympäristöön vaikuttavien tahojen tahtoa ja valveutuneisuutta.
 |
Näkymä Pirkkolasta heti rakentamisen jälkeen 1941. Kuvassa lahjatalotyyppi 4. (Foto: Gunnari) |
Pakilan, Oulunkylän ja Maunulan rajaama Pirkkolan kaupunginosa Helsingissä on ainutlaatuinen ja erittäin hyvin säilynyt jälleenrakennuskauden pientaloaluekokonaisuus. Alue on poikkeuksellisen yhtenäinen ja perustuu pääasiassa kahden samanhenkisen Ruotsin lahjatalotyypin variointiin ja tyyppien aluelliseen ryhmittelyyn. Taloja on yhteensä lähes 160, ja ne rakennettiin Helsingin kaupungin vuokraamille tonteille vuosina 1940-41 rintamamiesten ja Karjalan siirtolaisten tarpeisiin. Myöhemmin alue laajeni vielä länteen Viidenrajantielle, ja rakennusten määrä alueella nousi kahteen sataan. Alkuperäisten, arkkitehti Lauri Pajamiehen suunnittelemien, lahjatalotyyppien 1 ja 4 lisäksi alueen talotyyppejä on suunnitellut mm. Alvar Aalto.
Koska rakennuksissa on kellari ja koska alue liitettiin vesijohto- ja viemäriverkkoon oli mahdollista käyttää suhteellisen pientä tonttikokoa, sillä erillisille piharakennuksille ei ollut tarvetta. Näin alueen yleisilmeestä muodostui tiivis ja urbaani. Vaikka talot on sijoiteltu säännöllisesti tonttien kadunpuoleisiin päätyihin, on alueelle tyypillistä kiinnostavaa vaihtevuutta ja rytmiä saatu aikaan toisaalta intiimeillä, loivasti kaartuvilla kaduilla (esim. Kaskitie) ja toisaalta talojen sijainnin ja sisäänkäynnin suuntauksen varioinnilla katutilaan nähden (esim. Petaksentie). Lisäksi jo vuonna 1947 vapautunut julkisivujen väritys on osaltaan vaikuttanut siihen, että alue on moni-ilmeinen ja jopa iloinen. Katutilaa ovat myöhemmin nousseet elävöittämään lisäksi pensasaidat, puut ja portit, jotka erottavat yksityisen ja julkisen tilan ja samalla muodostavat yhtenäisen katutilaa rajaavan aiheen. Näin myös katutilan yleisilme ja kiinnekohdat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan.
 |
Petaksentie talvella 1942. (Foto: Pietinen, Helsingin kaupunginmuseo) |
Tärkeän osan Pirkkolan viihtyisästä kokonaisilmeestä muodostaa lisäksi pihasuunnittelu. Pihasuunnitelmat on toteutettu puutarhasuunnittelija Elisabeth Kochin puutarhasuunnitelmien mukaan 1941-42, hänen työskennellessään Helsingin kaupungin palveluksessa "konsulenttina". Kochille pientaloalueiden kotipuutarha edusti täysin uutta puutarhatyyppiä, johon aiemmat puutarhasuunnittelun periaatteet eivät enää soveltuneet. Tärkeää oli rakennuksen ja puutarhan kiinteä yhteenkuuluvuus, joilloin jälleenrakennuskauden pihasuunnittelun oli oltava ennen muuta yksinkertaista ja tarkoituksenmukaista ja sen oli otettava huomioon erityisesti ihmisten arkisen elinympäristön vaatimukset. Siten esimerkiksi hyötyviljely mm. hedelmäpuut, marjapensaat ja vihannesmaa olivat luonnollinen osa omakotitalojen puutarhoja. Tämän lisäksi olennaista oli, että kotipuutarha liittyi luontevasti myös ympäröivään maisemaan. Näiden suunnitteluperiaatteiden mukaan Koch jakoi kotipuutarhat erilaisiin osa-alueisiin. Tontin kadun puoleinen osa oli etupuutarhaa, joka liitti kotipuutarhan katutilaan ja jonne istutettiin puita tai korkeita pensaita. Lisäksi tontit rajattiin katutilasta ja toisistaan pensasaidoilla. Tontin kadunpuoleiseen reunaan sijoitettujen rakennusten taakse jäi siten suojaisa tila oleskelupuutarhalle ja hyötytarhalle. Vaikka Kochin suunnitelmien toteutuksia ei yksityiskohtaisesti ole enää jäljellä, on niiden henki Pirkkolassa silti edelleen hyvin aistittavissa. Tämä on erittäin arvokasta, sillä miljööltään vastaavalla tavalla yhtenäisesti suunniteltuja ja toteutettuja pientaloalueita on maassamme säilynyt vähän.
Museovirasto on luokitellut Pirkkolan valtakunnallisesti merkittäväksi ympäristöksi, ja se kuuluu myös Helsingin Yleiskaava 2002 -ehdotukseen sisällytettyjen kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurisesti merkittäviksi luokiteltujen jälleenrakennuskauden pientalo-alueiden "seitsemän kärjessä" -luokkaan. Siksi Pirkkolassa on kokonaisuudessaan erittäin tarkkoja asemakaavamääräyksiä. Vuonna 1988 alueelle laaditun asemekaavan mukaan Pirkkola on erillispientalojen korttelialue, jonka ympäristö tuli säilyttää. Siten alueella olevia rakennuksia ei saa purkaa, ja sallittuja ovat vain sellaiset toimenpiteet, jotka edistävät rakennusten ja niiden lähiympäristön säilymistä ja olennaisten piirteiden vahvistumista. Yksityiskohtaiset suojelumääräykset koskevat mm. ikkuna-aukotusten kokoa ja puitejakoa. Asemakaavan sallima lisärakentamisen määrä on verraittain vähäistä ja rajoittuu vain olemassaolevan rakennuksen laajentamiseen pihan puolelle. Lisäksi erityistä painoarvoa on asetettu miljöön ominaispiirteiden säilymiselle, ja siksi suojelumääräykset kohdistuvat myös pensasaitoihin ja istutuksiin. Alueen ominaispiirteiden säilymisen kannalta on erittäin olennaista, että näistä määräyksistä pidetään myös tulevaisuudessa kaikilta osin kiinni. Tämä edellyttää jatkossakin suojelevaa kaavaa ja asukkaiden sekä muiden ympäristöön vaikuttavien tahojen tahtoa ja valveutuneisuutta.
