POHJOINEN LÄHIÖPohjois-Tapiola oli Suvikummun
lisäksi Asuntosäätiön viimeisimpiä kohteita Tapiolassa. Asuntosäätiö
järjesti 1958 Tapiolan pohjoisen lähiön asemakaavakilpailun. Kilpailuun
kutsutuista arkkitehdeista - Pentti Ahola, Aarne Ervi ja Olli Kivinen -
voittajaksi selviytyi Pentti Ahola, jonka “Takasuora”-ehdotus otettiin
asemakaavan jatkosuunnittelun pohjaksi.
 |
Pohjois-Tapiolan asemakaava, pienoismalli. (Foto: Troberg/ MFA)
|
Pentti Aholan asemakaavan mukaan pohjoiseen lähiöön sijoittui
atriumtalotyyppisiä yhden perheen taloja, kaksikerroksisia rivitaloja,
pääosin kolmikerroksisia lamellitaloja sekä seitsemän kerrosta käsittäviä
pistetaloja. Väljästi toistensa lomaan sijoittuvat erilaiset talotyypit
noudattivat tältä osin Tapiolan perinteitä, mutta alueella aiemmin
käytetty orgaanisen vapaa kaavoitustapa oli mennyt pois muodista: nyt
suosittiin rakennusten suorakulmaista sijoittelua.
Pohjois-Tapiolan
ilme poikkeaa aiemmasta myös materiaalien suhteen, kun suuri osa taloista
on julkisivuiltaan puhtaaksi muurattua punatiiltä.
Pohjoisen
lähiön rakentaminen alkoi vuonna 1961, ja ensimmäiset asukkaat muuttivat
alueelle 1962. Samana vuonna valmistui Pohjois-Tapiolan ostoskeskus,
Pohjantori (Kaija ja Heikki Siren). Kadunristeykseen sijoitettu
ostoskeskus on ajalleen tyypillisesti yksikerroksinen, katosten toisiinsa
liittämien pienten myymälöiden kokonaisuus.