 |
Ervin luonnos Tapiolan keskuksesta. Taustalla teatteri. (MFA) |
TAPIOLAN KESKUSErvin ehdotus mahdollisti Tapiolan keskuksen
toteutettamisen vaiheittain. Ervi työsti ehdotustaan usean vuoden ajan, ja
“Suomen ensimmäisen town centerin” peruskivi muurattiin vuoden 1958
lopulla.
Keskuksesta rakennettiin puutarhakaupungin selkeä
kaupunkimainen koroste, joka rauhoitettiin ajoneuvoliikenteeltä.
13-kerroksinen
Keskustorni seisoo maamerkkinä ja
kertoo keskuksen sijainnin. Tornin vieressä on toriaukio sekä
ostoskeskus.
Alueen halki linjattiin jalankulkuakseli - Tapionraitti - jonka kautta
itäinen ja läntinen lähiö yhdistyvät keskustaan ja toisiinsa. Raitti
kulkee myymäläaukion kautta ostoskeskuksen läpi.
Keskustan
vierellä olleen sorakuopan paikalle rakennettiin Ervin suunnitelmien
mukaan
Keskusallas näyttävine vesisuihkuineen.
 |
Näkymä Keskusaltaalle ja uimahallille. Edessä Tapiontori ja Tapionraitti. (Foto: MFA) |
Keskusta täydentyi 1965
kirkon (Aarno
Ruusuvuori) ja
uimahallin (Aarne Ervi)
rakentumisen sekä 1974 Garden-hotellin (Aarne Ervi) myötä. Ervin
alkuperäinen ajatus monipuolisia toimintoja sisältävästä keskustasta
toteutui lopullisesti vasta 1989, kun
Espoon
kulttuurikeskus (Arto Sipinen) valmistui. Kulttuurikeskuksen taakse
piiloutuu keskustaan läheisesti liittyvä
Tapiolan
yhteiskoulurakennus (Jorma Järvi).
Tapiolan ydinkeskus ei
toteutunut Ervin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Sen sijaan
ostoskeskuksen länsipuolelle, Pohjantien varrelle rakennettiin 1968
Heikintorin yhteistavaratalo (Aarne Ervi). Ajan myötä Tapiolan väljän
keskuksen eteläpuolelle on rakennettu suunnitelmaan alun perin kuulumaton
tiivis liike- ja toimistorakennusten kokonaisuus. Ervi oli kyllä
ennakoinut tulevaisuuden laajennustarpeet – ei kuitenkaan näin massiivisia.