Työpajat
 

NÄIN TEHTIIN PALLUKKA PAJUMAJA

1. Pajua pajutilalta
Pajua tilattiin kahta eri pituutta hyvissä ajoin ennen majan tekoa, jotta se ehdittiin pajutilalla liottaa punottavan pehmeäksi.


2. Runko kahdesta pajurenkaasta ja pystyloimista
Ensin pidemmästä ja paksummasta loimipajusta punottiin kaksi rengasta, jotka vahvistettiin narulla. Pienempi rengas sijoitettiin lattialle palikoiden päälle niin, että renkaan ja lattian väliin jäi muutama sentti ilmaa. Isompi rengas nostettiin pienemmän yläpuolelle kuuden tuolin selkänojille noin 80 sentin korkeuteen. Ensimmäiset loimipajut sidottiin naruilla tasavälein ympyröiden kehälle tyvipää alaspäin. Kun vastakkaisten loimien päät sidottiin ylhäältä yhteen, saatiin majalle vielä hieman vaappuva runko. Ilmaväli alimman renkaan alla helpotti sitomista.

3. Maja valmiiksi punomalla ristiin rastiin
Majan punominen aloitettiin pidemmällä pajulla pujottamalla pajua tyvipää edellä majan yläosasta alaspäin niin, että seinämiin alkoi muodostua vinoristikkoa. Kun rakenne oli ristikon myötä vahvistunut ja maja jäykistynyt muotoonsa aloitettiin punominen ohuemmalla pajulla. Sitä punottiin ristiin rastiin ympäri majan: pystysuoraan, vaakasuoraan, vinoon ja erilaisille kiemuroille. Pajujen ohuet päät jätettiin majan yläosassa vapaasti sojottamaan ja antamaan pallukalle luonnetta.


LISÄTIETOA PAJUSTA

Paju on sitkeä, notkea, kaunis ja värikäs luonnonmateriaali, josta on perinteisesti tehty lähinnä pienehköjä tarve-esineitä. Siitä voidaan kuitenkin helposti tehdä myös isompia pihan- ja puutarhan rakennelmia: erilaisia tilanjakajia, aitoja, sermejä ja majoja. Pajulla on ollut ja on edelleen myös muita käyttötarkoituksia. Sen lehdistä ja juurista on valmistettu kuume- ja reumalääkettä. Sen kuorta on käytetty värjäykseen ja nahan parkitsemiseen, ja siitä on punottu pajunköyttä sitomiseen. Nykyisin pajua käytetään nopean kasvunsa takia myös energiantuotantoon.

VINKKEJÄ OMAN PAJUMAJAN RAKENTAMISEEN

• Voit tehdä pajumajan myös villistä pajusta. Parasta punontapajua on suora, oksaton ja piiskamainen yhden kasvukauden paju, jota löydät esimerkiksi sähkölinjoilta sekä ojien ja teiden varsilta. Kerää loimipajuiksi hieman paksumpia ja pidempiä pajuja.
• Pajun kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, joten kysy maanomistajalta lupa ennenkuin ryhdyt tuumasta toimeen.
• Majan rakentaminen ulkona on helpompaa kuin sisällä, sillä ulkona voit työntää ensimmäiset loimipajut tukevasti kiinni maahan. Sisällä rakentaessa voit halutessasi korvata maan tekemällä tukevasta lankusta sopivan muotoisen kehän, johon poraat reiät loimipajuille.
• Pajumaja voi olla vaikka minkä muotoinen - vain mielikuvitus on rajana!
• Etsi esimerkkejä punontatekniikoista kirjoista, verkkosivuilta ja pajutilojen järjestämiltä punontakursseilta tai ryhdy rohkeasti kokeilemaan ja opi itse.
• Halutessasi voit tehdä myös elävän pajumajan!

KIRJALLISUUTTA JA VERKKOSIVUJA

Gro, V. Elävät pajutyöt. Atena kustannus Oy, 2004.
Koskinen, M. ja Savolainen, A. Suomalainen pajutyökirja. WSOY, 2004.
Mortensen, M. Pajunpunonta. Atena kustannus Oy, 2003.
www.marjamaenpajutila.fi/pajua/punonta/
www.koiramaenpajutalli.fi/pajuinfo/