SUOMALAISIA VESITORNEJA

Vesilinnat

Tavanomaisten tornimaisten vesisäiliöiden lisäksi Suomessa on suunniteltu ja rakennettu myös ns. vesilinnoja, eli rakennuksia, joissa vesisäiliön lisäksi on yleensä myös muita toimintoja. Näistä ehkä kuuluisin on Erik Bryggmanin Riihimäelle 1951 suunnittelema vesilinna.

Riihimäen vesilinna, Erik Bryggman, 1952. Kuva: MFA/ Heikki Havas

Luonteeltaan Bryggmanin suunnitelma on monikäyttörakennus. Vesisäiliö vie vain vajaan viidenneksen rakennuksen 5050 kuution tilavuudesta. Säiliön alle jäävä tila oli alunperin varattu museokäyttöön, päälle tuli näköalakahvila. Museo ei kuitenkaan lopulta tullut vesitornin yhteyteen vaan tilat varattiin muuhun käyttöön. Suorakaiteisessa pohjamuodossa ja volyymissä on nähty sukulaisuutta Vierumäen urheiluopiston ja Åbo Akademin kirjatornin kanssa, mutta uutta ovat julkisivun suuri lasipinta ja näkyvät betonirakenteet. Kahden alimman kerroksen suuret ikkunapinnat häivyttävät mielikuvaa raskaan vesimassan läsnäolosta ja valkoiset julkisivua jäsentävät vertikaalit betonikannatinrakenteet keventävät vaikutelmaa edelleen. Säiliöosan pienet neliönmuotoiset valoaukot luovat vaikutelman epäsäännöllisyydestä vaikka ne todellisuudessa ovat tasaisin välein yhtä etäällä toisistaan.

Bryggmanin toinen vesilinnasuunnitelma on vuodelta 1941. Kohteesta käytiin arkkitehtuurikilpailu jo kymmenisen vuotta aiemmin, jolloin ensimmäisen palkinnon voitti Ragnar Ypyä, mutta sodan aikana valmistuneen vesilinnan toteutuksesta vastasivat lopulta Erik Bryggman ja Albert Richardtson. Kalkkihiekkakivestä rakennetun monumentaalisen rakennuksen julkisivua rytmittävät melko pitkälle seinäpinnasta ulkonevat tukirakenteet, jotka hieman keventävät tiilimuurin umpinaisuutta. Rakennuksen vesitilavuus oli varsin suuri, sillä sen kahden betonialtaan yhteistilavuus oli 6000 m3. Rakennus ei enää ole alkuperäisessä käytössä vaan se on muutettu seinäkiipeilyhalliksi.

Bertel Strömmerin suunnitteli Kemiin yhdistetyn kaupungintalon ja vesitornin. Kemin kaupungintalo-vesitornin suunnittelukilpailun tilaohjelmaan oli aluksi varattu myös hotelli, kirjasto, maistraatti, museo, raastuvanoikeus, ravintola ja teatteri, mutta niitä ei lopulta kuitenkaan toteutettu.
Kemin kaupungintalo ja vesitorni, Bertel Strömmer, 1940

Strömmerin valkoinen funktionalistinen rakennus valmistui vuonna 1940 ja se vaurioitui Lapin sodassa saksalaisjoukkojen räjäytysyrityksen seurauksena. Vauriot saatiin kuitenkin korjattua ja kaupungintaloa laajennettiin myöhemmin 1960-luvulla monivaiheisten ehdotusten ja suunnitelmien päätteeksi. Aarne Ervi voitti kaupungintalon laajentamisesta käydyn kutsukilpailun ehdotuksellaan ”Kehittyvä Kemi” ja sen pohjalta Ervi laati lopulliset suunnitelmat. Laajennuksen yhteydessä remontoitiin myös rakennuksen vanha osa ja sen valkeaksi rapatut julkisivut päällystettiin samanlaisilla laattapintaisilla betonielementeillä kuin uudisosakin.

Kemin kaupungintalo ja vesitorni, Aarne Ervi, 1969

Varkauden kaupunginarkkitehtina toiminut Kalevi Väyrynen suunnitteli vuonna 1954 vesitornin, joka toimii samalla asuinkerrostalona. Valmistuessaan 45 metriä korkeaa tornia pidettiin Pohjoismaiden korkeimpana asuinrakennuksena ja se on edelleen Varkauden kaupunkikuvan tärkein maamerkki. Myös Heinolaan valmistui 1950-luvun alussa erikoinen tiiliverhoiltu, lieriön muotoinen vesitorni, jonka alaosassa oli asuin- ja toimistotiloja. Nykyään Heinolan tornissa on vesisäiliöiden lisäksi näköalakahvila sekä näyttelytiloja.

2000-luvun puolivälissä toimivia ylävesisäiliöitä oli n. 400 kappaletta. Osa vanhemmista vesitorneista on kuitenkin menettänyt käyttökelpoisuutensa asutuksen ja rakennuskannan muutoksissa. Niiden vesimäärät tai paineet eivät välttämättä enää ole riittäviä. Haasteena, kuten niin monien muidenkin käyttötarkoituksen muutosta odottavien rakennuskohteiden kohdalla on, miten alkuperäisestä käytöstä poistettu mutta kenties edelleen kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä vesitorni voidaan edelleen pitää osana elävää ja kehittyvää yhdyskuntaa.