Kattomaalaus, Svenska Teatern

“Tämä katto on aina yhtä upea, vaikka olen nähnyt sen jo monta kertaa. Se tuo mieleen kaikki teatteriesitykset, jotka olen nähnyt Svenskiksessä. Odotan innolla, että teatterit ja museot avautuvat jälleen. Vaikka emme kevään aikana ole samaan tapaan pystyneet käymään kulttuuri-instituutiossa, vanhojen kuvien kanssa voimme muistella ja ihmetellä rauhassa arkkitehtuurin koristeita.”

”Även om jag har sett det här taket flera gånger tycker jag alltid att det är lika vackert. Bilden får mig att tänka på alla de pjäser jag sett på Svenskis. Jag väntar ivrigt på att gå på teater och på museum igen. Trots att vi inte nu kan besöka kulturinstitutioner så kan vi genom gamla fotografier minnas och betrakta arkitekturens dekorationer i lugn och ro.”

– Gisela Montonen, asiakaspalveluhenkilö

Kattomaalaus on näkymä tilan sieluun

Kattomaalauksia voidaan pitää puhtaasti koristeina sanan varsinaisessa merkityksessä: ne sijaitsevat ihmisen ulottumattomissa eikä niillä ole muuta toiminnallista tehtävää, kuin tehdä muuten tyhjä pinta kiinnostavaksi katsella. Jos kattomaalauksille haluaisi osoittaa jonkin roolin, voisi sanoa, että ne avaavat näkymän huoneen sieluun ja käyttötarkoitukseen sekä muotonsa että sisältönsä kautta. Kattomaalaus antaa ikään kuin ylhäältä vihjeitä siitä, mitä tilassa tulee tapahtumaan. 

Kattomaalausten kuvaohjelma määräytyy usein tilan käytön mukaan. Varhaisesta uskonnollisesta arkkitehtuurista on lähtöisin tapa kuvata taivas katossa eli kuvitelma siitä, mitä kattorakenteiden tuolla puolen on. Uskonnollisissa rakennuksissa myös pyhien henkilöiden kuvaukset kattomaalauksissa ovat yleisiä. Huomionarvoisen poikkeuksen tästä tekevät islamilaiset rakennukset, joissa pinnat on koristeltu puhtaan abstraktein ornamentein. Eurooppalaisissa teatteri- ja konserttitaloissa muinaisjumalien ja mytologisten hahmojen kuvaukset heijastelevat antiikin ideaalien omaksumista. Näiden lisäksi rakennuksen tyylisuunnasta riippuen erilaiset ornamentit, kuosit ja groteskit täyttävät kudelmana laajoja pintoja. Merkit, symbolit ja kuvaohjelma kokonaisuutena välittää elävästi halutun sanoman, joka voi uskonnollisessa rakennuksessa perustua pelastustarinaan tai maallisessa yhteydessä esimerkiksi esteettisiin tai historiallis-poliittisiin arvoihin.  

Katto- ja seinämaalaus voidaan tehdä fresko- tai secco-tekniikalla suoraan rapatulle pinnalle tai se voi koostua myös yksittäisistä taulukankaista, jotka on kiinnitetty kehyksistään kattoon. Erityisesti suoraan kattoon tehdyt maalaukset muodostavat oman pseudoarkkitehtoninen kokonaisuutensa, jonka tarkoitus on luoda illusionistinen näkymä taivaalle tai toisen todellisuuden tason kuvitteellisiin huoneisiin. 

Varhaisen uuden ajan edustustiloille Euroopassa oli tyypillistä rakennus- ja kuvataiteiden välinen tiivis vuorovaikutus. Renessanssiaikana keskeisperspektiivi teki mahdolliseksi taiteilijoille rakentaa täydellisen illusionistinen kuvatila kattoon, joka teki tilasta todellista suuremman tuntuisen. Myöhemmin katolilaisten barokkikirkkojen kattomaalaukset alkoivat kurottaa vielä pidemmälle kohti fantastisia maailmoja, joissa ikkuna taivaan valtakuntaan tuntui avautuvan suoraan katosta. Tällaista maalausta katsoessa todellisen katon tilaa sulkeva vaikutus poistuu, kun katse pääsee sukeltamaan kuvapinnan takana olevaan illuusionistiseen tilaan. Tällaisten kattomaalausten tarkoitus oli saada katsoja tuntemaan hämmästystä ja ihastusta, elämys tilaan uppoutumisesta. 

 Suomessa kattojen ja seinien koristelu kukoisti melko lyhyen hetken 1890-luvulla, joka oli uusrenessanssin ja kertaustyylien aikakausi. Maalauksia on säästynyt nykypäivään saakka kautta Suomen etenkin suurempien kaupunkien edustusrakennuksissa, mutta moni on tuhoutunut. Joissakin rakennuksessa maalauksia ei ole kunnostettu, vaan ne on säästösyistä tai muodin muuttumisen myötä maalattu piiloon yhtenäisen, usein valkoisen värikentän alle. Nykyään joudutaan näkemään paljon vaivaa alkuperäisten maalausten restauroimiseksi.  

– Jutta Tynkkynen, näyttelyassistentti

Kattomaalaus

Svenska Teatern

Svenska Teatern, Pohjoisesplanadi, Helsinki. Nikolaj Benois, arkkitehtuuri. Kuva: Ida Uotila / Arkkitehtuurimuseo

Tampereen tuomiokirkko

Tampereen tuomiokirkko, Tuomiokirkonkatu 3b, Tampere. Lars Sonck, arkkitehtuuri. Kattomaalaus, Hugo Simberg. Holvin laki ja fresko 1907. Kuva: Patrik Rastenberger / Arkkitehtuurimuseo

Kallion kirkko, portaikon kattomaalaus

Kallion kirkko

Kallion kirkon portaikko, Itäinen Papinkatu 2, Helsinki 1912. Lars Sonck, arkkitehtuuri. Kuva: Karina-Sirkku Kurz / Arkkitehtuurimuseo

Töölön kirkon kattomaalaus

Töölön kirkko ja seurakuntatalo

Töölön kirkko ja seurakuntatalo, alttari, Topeliuksenkatu 4, Helsinki, 1930. Hilding Ekelund, arkkitehtuuri. Kuva: Kaisa Karhu / Arkkitehtuurimuseo

Porvoon tuomiokirkko

Porvoon tuomiokirkko, holviston maalauksia 1470-luvulta. Jälleenrakennettu ja restauroitu viimeksi 2000-luvulla. Kirkkotori 1, Porvoo. Pernajan mestari, arkkitehtuuri. Kuva: Ulla Rahola / Arkkitehtuurimuseo

Kalannin Pyhän Olavin kirkko

Kalannin Pyhän Olavin kirkko, holviston maalauksia, n. 1470. Petrus Henriksson, kattomaalaus. Pyhän Olavintie 6, Kalanti. Kuva: Asko Salokorpi / Arkkitehtuurimuseo

Keuruun vanhan kirkon kattomaalauksia

Keuruun vanha kirkko

Keuruun vanha kirkko, kirkkosali, 1759 / 1780-luku. Antti Hakola, arkkitehtuuri / Johan Tilén, kattomaalaus.
Kuva: Simo Rista / Arkkitehtuurimuseo

uudenkaarlepyyn kirkon kattomaalauksia

Uudenkaarlepyyn kirkko

Uudenkaarlepyyn kirkko, kattomaalaukset, 1700-luku.
Elias Brenner, arkkitehtuuri / Daniel Hjulström, kattomaalaus. Kirkkokatu 6, Uusikaarlepyy. Kuva: Rauno Träskelin / Arkkitehtuurimuseo

Kattomaalauksia Puistokadun huvilassa

Puistokatu 4

Huvila, Puistokatu 4, Helsinki, 1800-luvun loppu. Kuva: Jaana Maijala / Arkkitehtuurimuseo

Tullihallitus

Tullihallitus, Uudenmaankatu 1 / Erottajankatu 2, Helsinki, 1891. Theodor Höijer, arkkitehtuuri. Kuva: Jari Jetsonen / Arkkitehtuurimuseo

Tallbergin talo

Tallbergin talo, porrashuone, Luotsikatu 1, Helsinki, 1898. Arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren, Saarinen, arkkitehtuuri. Kuva: Kari Hakli / Arkkitehtuurimuseo

Vanha Poli

Vanha Poli (GLO Hotel Art), porrashuone, Lönnrotinkatu 29, Helsinki, 1903. Karl Lindahl ja Valter Thomé, arkkitehtuuri. Kuva: Satu Pirinen / Arkkitehtuurimuseo

Hvitträsk

Hvitträskin päärakennus, Hvitträskintie 166, Kirkkonummi, 1930. Arkkitehtuuritoimisto Gesellius, Lindgren, Saarinen. Kuva: Lars Hallén / Arkkitehtuurimuseo

Rauhanlinna

Rauhalinnan turkkilainen kabinetti: kattoholvi, Rauhalinnantie 90, Savonlinna, 1900. Nils Weckman ja Allan Schulman, arkkitehtuuri. Kuva: Simo Rista / Arkkitehtuurimuseo

Koriste kiinnostaa

#KoristeKiinnostaa-sarjassa Arkkitehtuurimuseon henkilökunta kääntää katseensa lähiympäristön koristeaiheisiin esitellen itseään kiinnostavia koristeita ja niiden taustoja. Miten koristeellisuus on nähty arkkitehtuurissa eri aikoina? Miten koriste eroaa detaljista? Onko modernismin kohdalla lupa ylipäätään puhua koristeista? Sarjan avauksessa näyttelyassistentti Jutta Tynkkynen ja arkistonhoitaja Petteri Kummala kertovat, millaisia vaiheita arkkitehtuurin koristelun historiassa on nähty.