Itäinen puistotie 5, Helsinki

“Näin keskitalvella valoa kaupungin synkkyyteen tuovat erilaiset arkkitehtuurin keinovaloelementit – neonvalokyltit, jugend-rakennusten valaistut julkisivut, uudisrakennusten ulkoarkkitehtuurin valotaide, moninaiset julkisivuihin upotettuja valoelementit. Jo vuosia olen erityisesti ihastellut monissa muodoissa löytyviä talonumerovalaisimia. Valaisimissa yhdistyvät arkinen käytännöllisyys ja yksinkertainen koristeellisuus. Niiden kodinomainen valo piristää välillä lohduttomiltakin tuntuvia katuja, ja valaisimien tuottama rajallinen valokenttä nostaa arkkitehtuurissa esille pintamateriaaleja, muotoja ja detaljeja, jotka jäävät usein päivänvalossa huomaamatta. Valaisimista yksi mainio esimerkki on Oiva Kallion suunnitteleman Itäinen puistotie 5:n sisäänkäynnin yläpuolella oleva pyöreäkupuinen talonumerovalaisin.”  

– Ronja Pihkanen, asiakaspalveluhenkilö

Valoa pimeyteen! 

Talojen numerot ovat yksi elinympäristöjemme itsestäänselvyyksistä. Välillä vastaan tulee viehättävä kyltti tai valaisin, mutta harvemmin numerointia pysähtyy ajattelemaan sen kummemmin. Sen tarkoitus onkin kovin proosallinen: numerot ilmestyivät talojen julkisivuihin laajemmin 1700-luvulla, jotta rakennusten löytäminen ja erityisesti postinjako helpottuisivat. 

Rakennetun ympäristön valaistus on sekin syntynyt käytännönläheisistä tarpeista. Ennen kaikkea kyse on ollut turvallisuudesta, sillä pimeillä kaduilla ja kujilla kulkeminen on hankalaa ja voi johtaa onnettomuuksiin. Pihoja ja kulkuväyliä tavattiin valaista öljylampuin jo antiikin Kreikassa ja Roomassa, mutta laajamittaisemmin julkisia katuvaloja alettiin käyttää Euroopan suurissa kaupungeissa vasta 1500-luvulla. Lampuissa paloivat kynttilät tai öljy, kunnes 1800-luvun alkupuolella kaasuvalaistus alkoi vallata alaa. Tuiki tärkeillä lampunsytyttäjillä riitti tekniikan kehityksestä huolimatta töitä, sillä myös varhaiset kaasuvalot sytytettiin yleensä pitkän seipään nokassa palavan liekin avulla. 

Sähkövalon keksiminen ja nopea yleistyminen 1800-luvun lopulta lähtien tarjosi monenlaisia uusia mahdollisuuksia, ja esimerkiksi ammattimainen valaistussuunnittelu alkoi nostaa päätään. Valaistuksella alettiin lisätä ympäristön viihtyisyyttä ja korostaa määrätietoisesti myös arkkitehtuuria. Miellyttävät katuvalot ja vaikkapa näyttävästi valaistut julkiset rakennukset ovatkin olennainen osa kaupunkikuvaa pimeinä vuorokauden- ja vuodenaikoina. 

Ronjan valinnasta innoittuneena poimimme tällä kertaa museon kokoelmista kuvia, jotka esittävät kauniisti valaistuja rakennuksia ja ympäristöjä. Toisaalta aiheen laventaminen kumpuaa jälleen kerran arkistomme tietynlaisista puutteista. Rakennettu ympäristö vain on yksinkertaisesti täynnä yksityiskohtia, joista meillä ei ole parhaita mahdollisia kuvia. Koriste kiinnostaa -sarja on tässä mielessä ollut opettavainen ja antoisa kokemus. Se on tuonut esiin arkistomme aukkoja ja tehnyt myös näkyväksi arkkitehtuurivalokuvauksen esitystapoja, ihanteita ja realiteetteja, jotka suoraan vaikuttavat kokoelmiemme sisältöön. 

– Joona Rantasalo, amanuenssi 

Itäinen puistotie 5

Oiva Kallio: Itäinen puistotie 5, Helsinki, 1939. Valokuva: Anni Koponen / Arkkitehtuurimuseo

Merikeskus Vellamo

Merikeskus Vellamo. Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy, 2008. Tornatorintie 99, Kotka. Valokuva Timo Vesterinen.

Raision tori

Raision tori. Arkkitehti Vesa Honkonen, 2003. Raisiontie, Raisio. Valokuva Jussi Tiainen.

Temppeliaukion kirkko

Temppeliaukion kirkko. Arkkitehdit Timo ja Tuomo Suomalainen, 1969. Lutherinkatu 3, Helsinki. Valokuva MFA.

Tapiolan keskustorn

Tapiolan keskustorni. Arkkitehti Aarne Ervi, 1961. Espoo. Valokuva Taisto Tuomi.

Kulosaaren silta

Kulosaaren silta. Suunnittelija diplomi-insinööri Bruno Kivisalo, 1957. Valokuva Teuvo Kanerva.

Liittopankin talo

Liittopankin talo. Arkkitehti P. E. Blomstedt, 1926. Aleksanterinkatu, Helsinki. Valokuva Heinrich Iffland.

Espoon kulttuurikeskus

Espoon kulttuurikeskus. Arkkitehti Arto Sipinen, 1989. Tapiola, Espoo. Valokuva Arto Kiviniemi.

Kansallisteatteri pieni näyttämö

Kansallisteatteri pieni näyttämö. Arkkitehdit Kaija ja Heikki Siren, 1954. Bergbominkuja 2, Helsinki. Valokuva Pietinen.

Villa Ervi

Villa Ervi. Arkkitehti Aarne Ervi, 1950. Hirvilahdenkuja 1, Helsinki. Valokuva Aarne Ervi.

Koriste kiinnostaa

#KoristeKiinnostaa-sarjassa Arkkitehtuurimuseon henkilökunta kääntää katseensa lähiympäristön koristeaiheisiin esitellen itseään kiinnostavia koristeita ja niiden taustoja. Miten koristeellisuus on nähty arkkitehtuurissa eri aikoina? Miten koriste eroaa detaljista? Onko modernismin kohdalla lupa ylipäätään puhua koristeista? Sarjan avauksessa näyttelyassistentti Jutta Tynkkynen ja arkistonhoitaja Petteri Kummala kertovat, millaisia vaiheita arkkitehtuurin koristelun historiassa on nähty.