Pohjantieltä Tykkimäelle

 

Läntisen lähiön rakentaminen aloitettiin Tapiolan tulevan keskustan vierestä: Pohjantien länsipuolelle nousi kolme pistetaloa, As. Oy Pohjanportti (Markus Tavio). Nelikerroksiset betonirunkoiset talot on tehty paikalla. Parvekkeellisten talojen julkisivut on rapattu.

Pistetalojen tuntumaan rakennettiin 1960-luvun alussa rivitaloja. As. Oy Pohjantie 6:n kahdessa yksikerroksisessa rivitalossa (Aarne Ervi) on yhteensä seitsemän asuntoa. Edellisten eteläpuolella on kaksi rivitaloa (K. A. Pinomaa) – Tapionraitin varrella yksikerroksinen As. Oy Pohjantie 4 ja Tykkitien varrella As. Oy Tykkitie 4. Maaston mukaan porrastuvan Tykkitien talon asuintilat ovat puurakenteisessa yläkerrassa, sisääntulo ja autotalli betonirakenteisessa pohjakerroksessa.

Ilmakuva lounaasta. Hyvärisen ja A. O. Aallon tornitalot ylh. oikealla, Taskumatit keskemmällä, Järven kerrostaloryhmä pyöreine autotalleineen näistä vasemmalle. (Foto: Kai R. Lehtonen/Espoon kaupunginmuseo)

Alueen eteläosassa on neljä 1950- ja 60-lukujen taitteessa rakennettua nelikerroksista pistetaloa. As. Oy Tykkimäki (Esko Hyvärinen) liittyy kolmen As. Oy Sinipiian talon (Arvo O. Aalto) ryhmään. Parvekkeellisissa taloissa on roiskerappaus. Tykkimäen betonielementeistä rakennetun talon erikoisuus oli puhdasvalu. Sinipiian porrashuoneet saavat luonnonvaloa kattolyhdystä.

Pistetalojen länsipuolella on vielä As. Oy Merituulentie 5:n rivitalo (K. A. Pinomaa). Yhden asuinkerroksen ja kellarin käsittävissä taloissa autotallit on sijoitettu länteen rakennuksen jatkeeksi.

Revellin Taskumatit ja lamellitalo, pienoismalli. (Foto: Troberg/Asuntosäätiö)

1950- ja 60-lukujen taitteessa rakennetun Tykkimäen huipulla läntistä lähiötä hallitsevat nk. Taskumatit (Viljo Revell) ovat muodostuneet Tapiolan symboleiksi. Neljän tornitalon sommitelman viimeistelee puikkomainen viisiportainen As. Oy Riistakallion lamellitalo (Viljo Revell).

Lähiökerrostalo mäntymetsän ympäröimänä.

Kelopirtti. (Foto: Ingervo/ MFA)

Taskumattien pohjoispuolella on kolmikerroksisten lamellitalojen (Jorma Järvi) ryhmä As. Oy Säästölinna, As. Oy Rinnekelo ja seitsemän porrashuonetta käsittävä As. Oy Kelopirtti. Rakennuksissa on sisäänvedetyt parvekkeet, Säästölinnassa myös ranskalaisia parvekkeita. Julkisivuissa on korostettu betonirunkoa ja mineriittilevyjen saumoja. Säästölinnaan liittyy kalkkihiekkatiilinen autotalli, joka rajaa ympyränmuotoisena autopihaa.

 

Alueen arkkitehtuurikohteita

1. As. Oy Säästökontu 1959, As. Oy Tornitaso 1959, As. Oy Tornikontu 1961, As. Oy Nelostorni 1961
Viljo Revell

Viljo Revellin seitsemän asuinkerrosta käsittävät neljä tornia – Säästökontu, Tornitaso, Tornikontu ja Nelostorni – rakennettiin pareittain pohjoisesta alkaen. Rakennuksia nimitettiin Taskumateiksi jo ainakin syyskuussa 1957. (IS 4.9.1957.) Talojen porrastasanteilta on käynti seitsemään tai kahdeksaan asuntoon. Julkisivut kaartuvat rakennuksen keskellä kuperina, ja kapeat päädyt on taivutettu sisäänpäin. Näin on saatu aikaan solakka 6-kulmaiseksi mieltyvä rakennustyyppi. Massan huipentaa lennokkailla katoksilla korostettu kattokerros, jossa on tuuletusparvekkeet ja kuivaushuoneet sekä saunat näköalaterasseineen.

Keittiöihin tuotiin luksusta matalin teak-ovisin kaapein sekä uutuudella – liesituulettimella. Siivouksen helpottamiseksi keittiökaapit olivat irti lattiapinnasta. Säästökontu oli maamme ensimmäisiä asuntosäästökohteita. Kaksi vuotta myöhemmin tornitalot saivat kaksi kovanrahan sisarusta – Tornikonnun ja Nelostornin.

Rakennusten pitkissä julkisivuissa on mineriitillä verhotut kentät, joiden vaakasuuntaa ikkunanauhat ja teak-ritilät voimistavat. Parvekkeet on sisäänvedetty, ja ne sulautuvat julkisivuihin, joten rakennusten selkeä kokonaismuoto säilyy. Koverissa päädyissä kourulevyjen pystyurat korostavat massan nousua.

Taskumattien läntisiä julkisivuja. (Foto: Havas/ MFA)

2. As. Oy Riistakallio 1961
Viljo Revell

Rinteeseen upotetun Riistakallion lamellitalon pohjakerroksessa on kaksioita ja talon yhteistiloja, suuremmat asunnot ovat ylemmissä kerroksissa. Julkisivuverhouksena on sileä mineriitti, päädyissä vastaava poimulevy.