Ervin luonnos Tapiolan keskuksesta. Taustalla teatteri. (MFA)

Ervin ehdotus mahdollisti Tapiolan keskuksen toteutettamisen vaiheittain. Ervi työsti ehdotustaan usean vuoden ajan, ja “Suomen ensimmäisen town centerin” peruskivi muurattiin vuoden 1958 lopulla.

Keskuksesta rakennettiin puutarhakaupungin selkeä kaupunkimainen koroste, joka rauhoitettiin ajoneuvoliikenteeltä. 13-kerroksinen Keskustorni seisoo maamerkkinä ja kertoo keskuksen sijainnin. Tornin vieressä on toriaukio sekä ostoskeskus. Alueen halki linjattiin jalankulkuakseli – Tapionraitti – jonka kautta itäinen ja läntinen lähiö yhdistyvät keskustaan ja toisiinsa. Raitti kulkee myymäläaukion kautta ostoskeskuksen läpi.

Keskustan vierellä olleen sorakuopan paikalle rakennettiin Ervin suunnitelmien mukaan Keskusallas näyttävine vesisuihkuineen.

Näkymä Keskusaltaalle ja uimahallille. Edessä Tapiontori ja Tapionraitti. (Foto: MFA)

Keskusta täydentyi 1965 kirkon (Aarno Ruusuvuori) ja uimahalli (Aarne Ervi) rakentumisen sekä 1974 Garden-hotellin (Aarne Ervi) myötä. Ervin alkuperäinen ajatus monipuolisia toimintoja sisältävästä keskustasta toteutui lopullisesti vasta 1989, kun Espoon kulttuurikeskus (Arto Sipinen) valmistui. Kulttuurikeskuksen taakse piiloutuu keskustaan läheisesti liittyvä Tapiolan yhteiskoulurakennus (Jorma Järvi).

Tapiolan ydinkeskus ei toteutunut Ervin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Sen sijaan ostoskeskuksen länsipuolelle, Pohjantien varrelle rakennettiin 1968 Heikintorin yhteistavaratalo (Aarne Ervi). Ajan myötä Tapiolan väljän keskuksen eteläpuolelle on rakennettu suunnitelmaan alun perin kuulumaton tiivis liike- ja toimistorakennusten kokonaisuus. Ervi oli kyllä ennakoinut tulevaisuuden laajennustarpeet – ei kuitenkaan näin massiivisia.