Katso video: Juhani Pallasmaa Eläinten arkkitehtuurista
Suomen rakennustaiteen museossa (nykyisin Arkkitehtuurimuseo) avautui toukokuussa 1995 näyttely nimeltä Eläinten arkkitehtuuri. Näyttelyn oli suunnitellut professori Juhani Pallasmaa yhdessä eläintutkijoista koostuvan työryhmän kanssa ja se oli maailmanlaajuisesti ensimmäinen laatuaan: näyttelyssä eri eläinlajien harjoittamaa rakentamista tarkasteltiin inhimilliseen arkkitehtuuriin rinnastettavana ilmiönä.
Lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin kutsuimme Juhani Pallasmaan pohtimaan, mitä eläinten arkkitehtuuri merkitsee nykypäivänä. Videohaastattelussa Pallasmaan kanssa aiheesta keskusteli Helsingin yliopiston estetiikan väitöskirjatutkija Alonzo Heino, joka on perehtynyt inhimillisen taidon, taiteen, tekniikan ja luonnon suhteeseen. Näyttely nimeltä Eläinten arkkitehtuuri -studionäyttely oli esillä Arkkitehtuurimuseossa 1.9.-30.10.2022.
Nyt Juhani Pallasmaan haastattelu on katsottavissa kokonaisuudessaan Arkkitehtuurimuseon sivuilla ja YouTube-kanavalla. Lue myös Alonzo Heinon näyttelyteksti Eläinten arkkitehtuuri posthumanismin ja humanismin ristivedossa.
Haastattelija: Alonzo Heino | Kuvaus ja leikkaus: Anni Koponen | Äänisuunnittelu ja musiikki: Alonzo Heino
Tuotanto: Jutta Tynkkynen | Kuvattu elokuussa 2022
Eläinten arkkitehtuuri posthumanismin ja humanismin ristivedossa
Teksti: Alonzo Heino
“On selvää, ettei eläinten tuottamia välineitä ja arkkitehtuuria pidä tarkastella erillisinä esineinä tekijöidensä käyttäytymismalleista irrotettuina. Eläinten arkkitehtuurituotteet näyttävät usein ihmisen silmissä tavattoman kauniilta … [mutta] eläinten arkkitehtuurin todellinen kauneus on siinä, että se yhdentyy täysin rakentajansa elämäntapaan ja dynaamisesti tasapainoiseen luontoon.” – Juhani Pallasmaa, Eläinten arkkitehtuuri (1995/2002), s. 10.
Viime vuosikymmenten ympäristöajattelun erääksi merkittäväksi teemaksi on noussut ihmiskeskeisyyden kritiikki ja ylivertaisuuttamme korostavan ihmiskuvan purkaminen. Ihmislähtöisen (länsimaisen) humanismin rinnalle on noussut lukuisia humanismiin eri tavoin kriittisesti suhtautuvia ajatteluvirtauksia, joihin viitataan usein yhteisnimityksellä posthumanismi.
Juhani Pallasmaan vuonna 1995 suunnittelemaa Eläinten arkkitehtuuri -näyttelyä ja siihen liittyvää näyttelykirjaa on kiinnostavaa tarkastella tästä humanismin ja posthumanismin ristivedosta käsin.
Posthumanistisesta näkökulmasta Eläinten arkkitehtuurin ansioksi voidaan nostaa se, että teos ei niinkään arvioi eläinten tuotosten näyttävyyttä ihmisen silmin, vaan keskittyy esittelemään eläinten rakennelmia osana näiden omia tarpeita ja elämäntapaa. Jyrkän eronteon sijasta Pallasmaa esittää oivaltavasti, kuinka ihmisen ja muunlajisten eläinten rakennustoimet ovat sukua keskenään:
“samankaltaiseen tarkoitukseen tehdyissä rakenteissa on usein samoja piirteitä, ja samaa materiaalia käyttävät eläimet joutuvat mukautumaan samoihin fyysisiin ja rakenteellisiin rajoituksiin. Samasta syystä eläinten rakennelmille löytyy selviä vastineita ihmiskunnan kulttuurien rakennelmista.” (s. 18.) Silloin kun Eläinten arkkitehtuurissa esitetään arvottavia näkemyksiä, ihmisen toimia ei nosteta ylivertaiseen asemaan, vaan pikemminkin päinvastoin: “eläinten rakennelmat usein voittavat ihmisten teokset funktionaalisuudessaan, ekologisessa sopeutumisessaan, rakenteellisessa lujuudessaan, energiajärjestelmiensä tehokkuudessa, taloudellisuudessaan ja täsmällisyydessään.” (s. 10.)
Mainituista posthumanistisista piirteistään huolimatta Eläinten arkkitehtuurissa esiintyvät rinnastukset ja vertailut ihmisten ja muunlajisten eläinten välillä kytkevät teoksen myös osaksi pitkää keskustelujatkumoa, jossa on tarkasteltu ihmisten ja muiden eläinten rajapintaa. Tämän keskustelun kannustimena on perin juurin humanistinen kysymys ihmisen olemuksesta ja hänen paikastaan maailmassa. Voidaan siis sanoa, että Eläinten arkkitehtuuri -näyttelyssä on kyse yhtä paljon ihmisestä kuin eläimestä.
Posthumanismia ei tarvitsekaan käsittää humanismin vastakohdaksi: ihmiskeskeisen ajattelun kritiikki ei merkitse “ihmiskysymyksen” unohtamista, vaan se haastaa uudistamaan käsityksiämme itsestämme nöyrempään suuntaan. Muunlajisten eläinten tutkiminen niiden omista lähtökohdistaan käsin voikin samalla auttaa arvioimaan uudelleen myös inhimillisiä ilmiöitä – kuten vaikkapa ihmisen arkkitehtuuria.