Piirustusadoptio on konkreettinen tapa tukea Arkkitehtuurimuseota valitun piirustuksen kautta. Tutustu valikoimaan arkkitehti Uno Ullbergin kauneimpia piirustuksia uran varrelta.
 
Uno Ullberg
Arkkitehti Uno Ullberg (1879–1944) kuului suomalaisen 1900-luvun arkkitehtuurin kärkinimiin. Häntä on syystä kutsuttu Suomen viipurilaisimmaksi arkkitehdiksi: valtaosa Ullbergin tärkeimmistä kohteista sijaitsee hänen syntymäkaupungissaan Viipurissa. Kuvataiteita opiskellut Ullberg oli piirtäjänä omaa luokkaansa. Arkkitehdin työnsä ohessa hän opetti kuvataiteita Viipurin taiteenystävien piirustuskoulussa 1913 asti. Ullbergin ura osui arkkitehtuurin murroskausiin, 1900-luvun alusta 1940-luvulle. Muuntautumiskykyinen arkkitehti säilytti suunnittelunsa ajankohtaisuuden läpi vuosikymmenten, omaleimaisesta otteestaan tinkimättä. Mille vuosikymmenelle oma suosikkisi sijoittuu?

Mikä on piirustusadoptio? 
Piirustusadoptio on konkreettinen tapa tukea Arkkitehtuurimuseota valitun piirustuksen kautta.

Miten adoptio toimii? 
Arkkitehtuurimuseon henkilökunta auttaa sinua löytämään sopivan piirustuksen esimerkiksi arkkitehdin, aikakauden tai rakennustyypin mukaan. Piirustuksen koosta riippuen adoptio maksaa 400–1000 euroa. Summa käytetään lyhentämättömänä piirustusten konservointiin ja hoitoon. Adoptio säilyy museon muistissa yhtä pitkään kuin piirustus: nimesi kiinnitetään teoksen kokoelmatietoihin. Tukijana saat myös kunniakirjan ja 1:1 kopion piirustuksesta. 

Miksi? 
Piirustusten hoito, konservointi ja dokumentointi ovat Arkkitehtuurimuseon perustehtäviä. Kokoelmien hoidolla varmistamme, että yhteinen arkkitehtuuriperintö säilyy myös tuleville sukupolville.

Ota yhteyttä: 
mfa@mfa.fi

Piirustukset

Uno Ullberg: Opiskeluaikainen maalaus 1901: Palazzo Bevilacqua

1901

Uno Ullberg:
Opiskelutyö, Palazzo Bevilacqua, Bologna 1901

Avaa

1902

Uno Ullberg:
Opiskelutyö, Tiilikirkko 1902

Avaa
Uno Ullberg: Diplomityö 1903

1903

Uno Ullberg:
Diplomityö 1903, perspektiivi

Avaa
Uno Ullbergin Diplomityö 1930

1903

Uno Ullberg:
Diplomityö 1903, julkisivupiirustus

Avaa
Uno Ullberg maalaus Venetsiasta 1909

1909

Uno Ullberg:
Matkaluonnos Venetsiasta 1909

Avaa
Uno Ullberg: Lehtovaaran julkisivupiirustus 1910

1910

Uno Ullberg:
Lehtovaaran julkisivupiirustus 1910

Avaa
Uno Ullberg: Monumentaalinen paikka 1912

1912

Uno Ullberg:
Monumentaalinen paikka Viipuriin, toteumaton suunnitelma 1912

Avaa
Viipurin kirjasto. Uno Ullbergin kilpailuehdotus. 1927

1927

Uno Ullberg:
Viipurin kirjaston kilpailuehdotus 1927

Avaa
Uno Ullberg: Ravintola Kasematti 1930

1930

Uno Ullberg:
Ravintola Kasematti, toteutumaton suunnitelma 1930

Avaa
Uno Ullberg: Rouhialan voimalaitoksen julkisivupiirustus 1935

1935

Uno Ullberg:
Rouhialan voimalaitos, julkisivupiirustus 1935

Avaa
Uno Ullberg: Starckjohannin liiketalo, Viipuri 1942

1942

Uno Ullberg:
Starckjohannin liiketalo, toteutumaton suunnitelma Viipuriin 1942

Avaa