Herman Gesellius

16.01.1874, Helsinki - 24.03.1916, Kirkkonummi

Herman Gesellius oli yksi kulttuurihistoriamme merkittävimmistä arkkitehdeista. Hänen uransa sijoittui kansallisromantiikan aikaan, jolloin suomalainen rakennustaide oli nopeasti lisäämässä arvostustaan ja osaltaan rakentamassa suomalaiskansallisen identiteetin pohjaa.

Herman Ernst Henrik Gesellius syntyi Helsingissä ja kirjoitti ylioppilaaksi Svenska Normallyceumista vuonna 1893. Hänen isänsä oli saksalaissyntyinen liikemies ja tukkukauppias, jonka poika haaveili alunperin insinöörin urasta. Seitsenlapsisen perheen poika Herman pääsi ylioppilasvuotenaan opiskelemaan Polyteknilliseen opistoon (nyk. Teknillinen korkeakoulu). Hän aloitti opintonsa koneenrakennustekniikan alalla, mutta vaihtoi pian kuitenkin arkkitehtuuriin. Hän valmistui arkkitehdiksi vuonna 1897.

Herman Gesellius tunnetaan parhaiten opiskeluystäviensä Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen kanssa tekemänsä yhteistyön ajalta. Arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarinen menestyi monissa kilpailuissa ja saavutti suurta suosiota niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Toimistosta muodostui arvostettu ja vakavarainen yritys jo toiminta-aikanaan. Se sai tunnustusta ammattikunnaltaan muun muassa suunnittelemistaan Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyn paviljongista, Hvitträskin huvilakompleksista, Suur-Merijoen kartanosta sekä Helsinkiin suunnitellusta Pohjolan talosta. Maineikkaan toimiston lisäksi Herman Gesellius ehti työskennellä arkkitehtina myös muuten.

Ennen opintojensa alkua Polyteknillisessä opistossa Gesellius suoritti Pietarissa Nobelin tehtailla kolmen kuukauden mittaisen harjoittelun. Opiskeluaikanaan hän työskenteli ensin neljännesmiehenä kesän 1895, kunnes pääsi professori Gustaf Nyströmin toimistoon saman vuoden syksyllä. Hän työskenteli Nyströmillä toukokuuhun 1897 ja sai paitsi kullanarvoista työkokemusta, myös aitiopaikan maan arkkitehtipiirien seuraamiseen. Hän sai käytännön kokemusta työskentelystä tulevien yhtiökumppaniensa Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen kanssa, jotka samaten olivat opiskeluaikanaan piirtäjinä Nyströmin toimistossa.

Gesellius perusti yhteisen arkkitehtitoimiston opiskelutovereidensa Lindgrenin ja Saarisen kanssa, jotka valmistuivat arkkitehdeiksi hänen kanssaan samana vuonna. Ajatus yhteisestä toimistosta oli virinnyt jo opiskeluaikana; asiasta sovittiin joulukuussa 1896. Toimisto nousi nopeasti ihmisten tietoisuuteen. Liikemies Julius Tallberg järjesti asuinkerrostalon suunnittelukilpailun vuosina 1896-1897, ja vastaperustettu toimisto menestyi ensimmäisessä kilpailussaan heti – he voittivat ensimmäisen ja toisen palkinnon kilpailussa, johon jätettiin kaikkiaan 26 ehdotusta. Katajanokalle Luotsikadulle rakennettu kerrostalo suunniteltiin uuden kansainvälisen suuntauksen, art nouveaun hengessä, mutta kuitenkin omaperäistä suomalaista tematiikkaa hyödyntäen. Linnamaisen rakennuksen suunnittelijat olivat siten aloittamassa maamme arkkitehtuurihistoriaa paljon muuttavaa uutta tyylisuuntaa.

Kesällä 1898 Herman Gesellius teki opintomatkan Saksaan ja seuraavana vuonna Italiaan. Matkustaminen antoi nuorelle arkkitehdille mahdollisuuden tutustua alan kansainvälisiin virtauksiin sekä keski- ja eteläeurooppalaisiin tyyleihin. Suunnittelutyössään hän loi kuitenkin yhdessä yhtiökumppaneidensa kanssa aivan omanlaisensa tyylin. Toimiston tuotannosta muodostui yksi maamme kansallisromanttisen arkkitehtuurin ensimmäisen vaiheen edustavimmista ja karakteristisimmista esimerkeistä. Tallbergin talon jälkeen toimisto kehitti kansallisromanttista tyyliään myös seuraavissa asuinkerrostaloissaan, kuten niin kutsutuissa Lääkärien talossa Fabianinkadulla ja As. Oy Olofsborgissa Katajanokan Kauppiaankadulla.

Arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarinen vakiinnutti asemansa johtavana arkkitehtitoimistona voittaessaan Pariisiin vuoden 1900 maailmannäyttelyn Suomen paviljongin suunnittelukilpailun vuonna 1898. Pienikokoinen paviljonki menestyi maailmannäyttelyssä: se voitti ensimmäisen palkinnon ja teki suunnittelijoistaan kansainvälisestikin tunnettuja.

Maailmannäyttelyn paviljonki oli suomalaisen suunnittelun taidonnäyte. Gesellius-Lindgren-Saarisen suunnittelemassa talossa oli taiteilija Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemia huonekaluja, tekstiilejä ja kattofreskoja. Toteutusvaiheeseen osallistuivat myös Suomen Käsityön Ystävät. Rakennus oli kokonaisuus, jonka jokainen yksityiskohta oli tarkasti mietitty. Ajan ihanteiden mukaisesti se oli eheä ja omintakeinen kokonaistaideteos.

Samoihin aikoihin käytiin kilpailu myös Palovakuutus-Osakeyhtiö Pohjolan toimitalosta Helsinkiin. Kolmikon ehdotus lunastettiin, ja toimisto sai tehtäväkseen suunnitella lopullinen rakennus toisen palkinnon voittaneiden Ignes ja Agathon Törnvallin laatimiin pohjapiirroksiin. Vaatimuksena oli, että julkivisut toteutetaan luonnonkivestä. Kokeilemisalttiina arkkitehteina Gesellius, Lindgren ja Saarinen valitsivat kadunpuoleisten fasadien verhouksen materiaaliksi graniitin sekä graniittia helpommin työstettävän harmaasävyisen Nunnalahden vuolukiven, josta myös kansantaruston hahmoja esittävät veistokset tehtiin. Taiteilija Hilda Flodin toteutti pääportaalia koristavat naamiot, ja erikoiset veistokset herättivät suurta huomiota Pohjolan talon vihkiäistilaisuudessa joulukuussa 1901.

Toimiston seuraava mittava työ oli Kansallismuseon suunnittelu. Arkkitehdit voittivat siitä järjestetyn kilpailun vuonna 1902. Merkittäväksi nousi myös Suur-Merijoen kartanon päärakennus, joka valmistui Viipurin lähistölle 1904.

Arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarinen suunnitteli myös muita maaseutu- ja kartanorakennuksia kuten Kirkkonummelle Hvitträsk-järven rannalle rakennetun kartanon (1901-1903), joka suunniteltiin arkkitehtien asunnoiksi ja yhteiseksi toimistoksi. Rakennus toimi alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan kuitenkin vain vähän aikaa, sillä Armas Lindgren muutti perheineen Helsinkiin 1905. Tämän jälkeen Gesellius jatkoi toimintaa vielä pari vuotta Eliel Saarisen kanssa, jonka ensimmäisen vaimon kanssa oli avioitunut edellisenä vuonna. Saarinen avioitui puolestaan Geselliuksen sisaren Lojan kanssa. Suuri ja moniasuntoinen Hvitträsk toimi Geselliuksen ja Saarisen omina toimistoina vielä sittenkin, kun yhteistyö arkkitehtien välillä oli jo loppunut.

Geselliuksen ja Saarisen toimiston tuotteliainta aikaa olivat vuodet 1905-1906. Sen suurimpia hankkeita olivat Helsingin ja Viipurin asemarakennusten suunnittelu ja Kansallismuseon suunnittelu rakentamisen aikana. Myös Armas Lindgren osallistui vielä Kansallismuseon rakentamisvaiheen suunnitteluun. Muissa yhteisissä suunnitelmissa on Geselliuksen suunnittelemaksi tavallisesti luettu pohjakaavat, ja Saarisen suunnittelemaksi eksteriöörit sekä suurin osa interiööreistä.

Geselliuksen ja Saarisen yhteistyön huipentuma oli runoilija Paul Remerille Berliinin lähelle Saksaan suunniteltu ”Maatalo Remer” (1907). Talo suunniteltiin havumetsään järvenrannalle ja sen tuli olla mahdollisimman mukava. Suunnittelussa oli hyödynnettävä ajan uusinta tekniikkaa, eikä rakennus saanut olla liian ylellinen. Gesellius valvoi rakennus- ja sisustustöitä, jotka toteutettiin paikallisin työvoimin. Rakennuksen rapatut ulkoseinät ja torni muistuttivat Suur-Merijoen kartanoa, joskin sen ikkunat olivat jo vaihtuneet suorakulmaisiksi. Arkkitehdit hyödynsivät suunnittelussa myös paikallista talonpoikaisarkkitehtuuria, sillä rakennuksen muotokielessä oli löydettävissä viitteitä myös saksalaisen maatalon piirteisiin.

Herman Gesellius osallistui urallaan vielä esimerkiksi eduskuntatalon kilpailuun yhdessä Armas Lindgrenin kanssa. Heidän ehdotuksensa tuli kilpailussa toiseksi Eliel Saarisen voitettua vuonna 1908 ratkenneen kilpailun. Geselliuksen uran viimeiset vuodet eivät ole täysin tunnettuja, sillä hän on uransa lyhyyden johdosta jäänyt yhteistyökumppaneista vähiten tutkituksi. Hänen merkittävämmäksi omaksi työkseen muodostui Wuorion talo Unioninkatu 30:ssa, joka valmistui vuonna 1909.

Gesellius käytti Wuorion talon fasadissa ainoastaan aitoja materiaaleja. Sen graniittista julkisivua rytmittivät suuret ikkunat, joissa oli käytetty hiottua lasia. Taloon tehtiin kaksikerroksinen korotus Armas Lindgrenin suunnittelemana vuonna 1914, ja kuvanveistäjä Felix Nylundin julkisivuveistokset lisättiin siihen vasta Geselliuksen kuoleman jälkeen vuonna 1928. Rakennus sopi valmistuessaan vielä viereisellä tontilla sijainneen Gesellius-Lindgren-Saarisen suunnitteleman Pohjoismaiden osakepankin talon (1904) viereen hyvin modernimmasta muotokielestään huolimatta. Gesellius osoitti kyvykkyytensä myös muun muassa Annankadun ja Uudenmaankadun kulmaan vuonna 1910 valmistuneessa asuinkerrostalossa, jonka sopeutti jo olemassa olevaan katukuvaan erinomaisesti.

Herman Gesellius menehtyi nuorena, vasta 42 vuoden iässä vaikeaan keuhkosairauteen vuonna 1916. Hän sairasti vuodesta 1912 lähtien ja asui viimeisimpinä vuosinaan runsaasti ulkomailla. Vaikkei hän kirjoittanutkaan arkkitehtuurista yhtä paljon kuin aikalaiskollegansa, hänen panoksensa suomalaisen arkkitehtuurin historialle oli kiistaton. Hänen merkittävä osansa niin Gesellius-Lindgren-Saarisen tuotantoon kuin rakennustaiteen historiaan kohdistui erityisesti sisustusten suunnitteluun.

Arkkitehtuurimuseolla on vain muutamia Geselliuksen omia piirustuksia, mutta Gesellius-Lindgren-Saarisen toimiston kokoelma on hyvin kattava ja merkittävä.