Ingvald Serenius

04.08.1900, Helsinki - 21.12.1974

Einar Ingvald Serenius syntyi Helsingissä pankinjohtaja Torsten Sereniuksen esikoisena. Hänen isänsä oli alunperin turkulainen, ja myös poika kirjoitti ylioppilaaksi Turussa. Serenius tuli ylioppilaaksi Puolalanmäellä sijainneesta Turun ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1919.

Hän aloitti arkkitehtuuriopintonsa Helsingin Teknillisessä korkeakoulussa ja muutti täten takaisin synnyinkaupunkiinsa. Viisi vuotta myöhemmin (1924) hän valmistui diplomiarkkitehdiksi. Hän teki nuorena monia opintomatkoja Saksaan, Ruotsiin, Norjaan ja Baltian maihin sekä työskenteli vastavalmistuneena ainakin Alvar Aallon toimistossa, missä osallistui avustajana esimerkiksi Jyväskylän työväentalon (1925) suunnitteluun. Serenius työskenteli myös muissa yksityisissä arkkitehtitoimistoissa, mutta näki melko pian valmistumisensa jälkeen myös alan toisen puolen, kun pääsi kiinni alan vastuullisiin viranomaistehtäviin.

Serenius muutti takaisin Varsinais-Suomeen saatuaan ylimääräisen arkkitehdin toimen Yleisten rakennusten ylihallituksessa. Hän toimi Turun ja Porin läänin lääninrakennuskonttorin apulaislääninarkkitehtina vuosina 1926-1933. Lääninrakennuskonttori oli tuohon aikaan läänin ylin viranomaiselin, ja lääninarkkitehti oli puolestaan viraston ylin viranomainen. Apulaislääninarkkitehtina toimiessaan Serenius hankki siis kullanarvoista työkokemusta viranomaistyöstä, josta tulikin myöhemmin hänen uransa tärkein toimialue.

Turussa työskennellessään Serenius ehti vaikuttaa jonkin verran kaupunkikuvan kehittymiseen 1920-luvun klassismia noudattelevilla suunnitelmillaan. Lääninrakennuskonttorin leivissä hän toimi myös valvojana eri työmailla kuten esimerkiksi Turun postitaloa (1932) rakennettaessa. 1920-luvulla Sereniuksen oma varhainen tuotanto oli vielä klassisistista, joskin hän suunnittelu-uransa aikana omaksui suunnitelmiinsa myös funktionalistisia piirteitä.

Serenius suunnitteli asuinkerrostalon esimerkiksi Puolalanmäen juurelle. Puolalanmäki oli ollut aiemmin lähinnä käsityöläisten asuttama ja sen rakennuskanta oli käsittänyt enimmäkseen puisia pientaloja. 1900-luvun alussa siitä alettiin tehdä kuitenkin ylemmän yhteiskuntaluokan modernia asuinaluetta, minkä seurauksena enemmistö puutaloista purettiin ja tilalle rakennettiin uusia kivisiä kaupunkikerrostaloja. Hanke liittyi Turun vanhan keskustan siirtymiseen Tuomiokirkon puolelta joen toiselle puolelle. Kukkula muuttui maisemapuistoksi kaupunginpuutarhuri Mauritz Hammarbergin mannermaisten suunnitelmien mukaan, ja vähitellen kivikaupungin suuret asuinrakennukset nousivat puiston ympärille suunnittelijoinaan esimerkiksi juuri Serenius sekä arkkitehdit Frithiof Strandell ja Harald Smedberg.

Sereniuksen suunnittelema As. Oy Rauhankatu 1 b on edustava esimerkki sekä arkkitehdin varhaistuotannosta että 1920-luvun turkulaisesta asuinrakennusarkkitehtuurista. Sitä voidaan verrata esimerkiksi Erik Bryggmanin varhaiseen tuotantoon. As. Oy Rauhankatu 1 b:n julkisivua koristi klassisismille tyypilliset koristeaiheet kuten vapaasti sijoitetut medaljongit. Rakennuksen kuusi- ja kahdeksanruutuiset ikkunat oli sijoitettu lähelle seinän ulkopintaa ja ne rytmittivät fasadia, jonka monumentaalisena katseenvangitsijana toimi komea portaali pylväineen.

Serenius uudisti Turun kaupunkikuvaa myös suunnittelemalla kaupunkiin ensimmäisen tennishallin, joka valmistui syksyllä 1928. Tennishalli sijaitsi osoitteessa Brahenkatu 8 ja se oli sekä urheilu- että autotalo. Kolmi- ja nelikerroksisen rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen arkkitehti sijoitti autohallin, kun taas toisessa kerroksessa oli toimisto- ja korjaamotilaa ja ylimmissä kerroksissa tennishalli, keilaratoja sekä paini-, nyrkkeily- ja biljardisalit. Rakennus edusti omalaatuista urheilu- ja autorakennuksen yhdistelmää, jollaista oli nähty maassa aiemminkin. Vaikka sen muotokieli poikkesi Jarl Eklundin 1910-luvulla Helsinkiin suunnittelemasta Nikolajeffin autopalatsista, oli Sereniuksen käyttämä, amerikkalaisia ihanteita henkivä idea selvästi sama. Samaa rakennustyyppiä edusti myös Helge Lundströmin suunnittelema, Helsinkiin kymmenen vuotta myöhemmin valmistunut Autopalatsi, sittemmin Tennispalatsi (1937-1938).

Vuonna 1933 Serenius muutti Vaasaan saatuaan sieltä vakituisen viran kaupunginarkkitehtina. Hän toimi Vaasan kaupunginarkkitehtina 1933-1966 ja suunnitteli tuona aikana kuuluisimmat työnsä. Hänen ensimmäisiin tehtäviinsä kuului kirjastotalon suunnittelutyön loppuun saattaminen. Työn oli aloittanut edesmennyt kaupunginarkkitehti Carl Schoultz vuonna 1932, sitä oli jatkanut Einar Flinckenberg. Virkaan astuttuaan Serenius päätti työn. Rakennus vihittiin käyttöön vuonna 1936 ja siinä toimi alunperin myös maakunta-arkisto. Vaasan kirjastotalossa näkyi arkkitehtuurin murroskauden piirteet – se oli sekoitus 1920-luvun klassisismia sekä uudenaikaista funktionalismia. Serenius sekoitti arkkitehtuurissaan näitä kahta tyyliä muissakin kohteissa.

Serenius suunnitteli virka-aikanaan ahkerasti erityyppisiä rakennuksia Vaasaan. Hänen suunnittelemansa oli myös esimerkiksi Malmögårdenin rakennusryhmä (1950) eli niin kutsuttu Malmöntalo. Rakennuksen muotokielessä näkyi jo 1950-luvun leima jonka arkkitehtuuriin palasivat funktionalistiset piirteet. Kolmikerroksisen rakennuksen rapattuja julkisivuja rytmittivät esimerkiksi osaseinän mittaiset nauhaikkunarivit. Parvekkeet rikkoivat fasadien tasaisuutta, sillä ne olivat ajalle tyypillisesti ulostyöntyvät.

Muista kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi arvotetuista Sereniuksen Vaasaan suunnittelemista rakennuksista mainittakoon Hietalahden jalkapallokentän katettu puurakenteinen katsomo ja selostustorni (1936). Hän suunnitteli kaupunkiin myös ainakin keskuskansa- ja meijerikoulun sekä sauna- ja pesulaitoksen keilaratoineen. Serenius oli innokas urheilun harrastaja ja hän ilmoittikin erityisharrastuksekseen kalastuksen ja sukututkimuksen rinnalla juuri keilailun.

Serenius kotiutui Vaasaan pysyvästi. Hän toimi lukuisissa yhdistyksissä ja komiteoissa kuten esimerkiksi Vaasan Teknillisen klubin luottamusmiehenä ja varapuheenjohtajana (1936-1937) sekä puheenjohtajana (1937). Hän toimi niin ikään Vaasan Teatterin johtokunnassa (1934-1937), Vaasan Taideyhdistyksen hallituksen jäsenenä (1933) ja sihteerinä (1933-1938) sekä Vaasan rotaryklubin presidenttinä (1947-1948). Serenius osallistui sekä kansalais-, talvi- että jatkosotaan, missä saavutetuista ansioistaan hänelle myönnettiin vapaudenristi. Serenius kuului myös Suomen arkkitehtiliittoon ja harjoitti oman alansa julkaisutoimintaa.

Ammattikunta arvosti Sereniusta jo hänen elinaikanaan, minkä takia hänet kutsuttiin jäseneksi moniin edellä mainittuihin kunnallisiin lautakuntiin ja toimikuntiin. Hän oli ammattitaitoinen uudisrakennusten suunnittelija, mutta hänen ansiokseen voidaan lukea myös rakennussuojelu. Moneen muuntuva kaupunginarkkitehti toimi esimerkiksi puheenjohtajana toimikunnassa, jonka tehtävänä oli Vanhan Vaasan entistäminen.

Arkkitehtuurimuseolla ei ole kokoelmissaan Ingvald Sereniuksen piirustuksia.