Jaakko Laapotti

28.03.1931, Antrea - 30.10.2017, Helsinki

Jaakko Veikko Johannes Laapotti kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion lyseosta vuonna 1952 ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1960. Opiskeluaikanaan hän työskenteli Tuomas Väyrysen, Keijo Petäjän, Toivo Korhosen ja Viljo Revellin arkkitehtitoimistoissa ja Korhosen toimistossa vielä vuoden valmistuttuaan. Oman toimiston yhdessä arkkitehtivaimonsa Kaarinan kanssa Laapotti perusti vuonna 1961. Opintomatkoja hän teki Italiaan, Ranskaan, Saksaan ja Hollantiin.

Laapotti menestyi arkkitehtuurikilpailuissa jo ennen valmistumistaan. Hän sai toisen palkinnon ranskalaisessa pientalokilpailussa vuonna 1957 ja voitti ensimmäisen palkinnon Lauritsalan kirkkokilpailussa yhdessä Toivo Korhosen kanssa kaksi vuotta myöhemmin. Vuonna 1966 Laapotti voitti Remmighausenin kirkon kansainvälisen kutsukilpailun, mutta kustannuskattorajan vuoksi kirkkoa Saksaan ei toteutettu hänen suunnitelmansa mukaan. Laapotin myöhemmistä töistä kilpailun kautta saatuja ovat hänen yhdessä Martti Kukkosen kanssa suunnittelemansa Hotelli Rosendahl (1977) Tampereella, Kouvolan keskuskirkko (1978) ja VLT:n lehtitalo (1993) Västeråsissa, Ruotsissa.

Laapotti oli jo opiskelijana kiinnostunut uusista teknisistä ratkaisuista ja hakeutui siksi Revellille töihin. Revellin toimistossa omaksuttua tuotekehittelyä hän jatkoi koko uransa. Lauritsalan kirkon (1969) kattorakenne oli ensimmäinen paikalla valaen liukuvalutekniikalla toteutettu rakennustyö Suomessa. Lasijulkisivujen käyttöön Laapotti tutustui suunnitellessaan Kone Oy:n teollisuushallia Hyvinkäälle 1960-luvulla. Myöhemmin hän käytti lasijulkisivuja niin Rosendahlin kongressihotellissa kuin Västeråsin lehtitalossa ja hyödynsi teollisuushalleista tuttua rakennustapaa myös Kouvolan keskuskirkossa. As.oy Westendinportin kerrostalot (1989) Espoossa puolestaan toimivat äänieristyksen koetaloina.

Jaakko Laapotti tunnetaan ennen kaikkea asuinarkkitehtuuristaan. Hänen uransa alussa suunnittelemansa atriumtalot ovat saaneet huomiota myös kansainvälisissä arkkitehtuurijulkaisuissa. Toivo Korhosen kanssa yhdessä suunnitellut As.oy Tonttukallion atriumtalot (1959) Espooseen ja yksityistalo Korhonen (1960) Helsinkiin sekä Laapotin omassa toimistossaan suunnittelemat As.oy Bergåsan atriumtalot (1962) Espooseen ovat hänen töistään useimmin julkaistuja. As.oy Bergåsan lisäksi Laapotti on suunnitellut Espoon Haukilahteen useita rivi- ja atriumtaloja 1960-luvun alkupuoliskolla.

Valkoiset betonipinnat, valkoiseksi slammatut tiilipinnat, julkisivujen horisontaalisuutta korostavat nauhaikkunat ja tummat ikkunanpuitteet ja -karmit ovat Laapotin 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla suunnittelemien rivi- ja atriumtalojen tyypillisiä piirteitä. Suurimmat ikkunat on pääsääntöisesti suunnattu joko atriumpihalle tai muuten talon vähemmän julkiselle puolelle. Rinteeseen sijoittuvissa kohteissa ylhäältä avautuvia näkymiä on hyödynnetty taitavasti.

Uransa alussa Laapotti suunnitteli lähinnä rivi- ja yksityistaloja, kun taas hänen 1980-luvun asuinkohteistaan suuri osa on kerrostaloja. Laapotin suunnittelemissa kerrostaloissa porrastukset, pintamateriaalien hallittu vaihtelu ja harkitut ikkunajaot elävöittävät julkisivuja. Rakennusten runkosyvyyden vaihtelu mahdollistaa asuntojen erilaiset pohjaratkaisut. Kolmesta nelikerroksisesta ja yhdestä seitsemänkerroksisesta kerrostalosta muodostuva As.oy Haukitanner (1982–1983) muodostaa taustan Laapotin myöskin suunnittelemalle Haukilahden ostoskeskukselle (1985). Vantaan Jokiniemessä sijaitsevat opiskelija-asunnot (1989) puolestaan ovat esimerkki siitä, miten samoja aiheita toistamalla ja varioimalla on luotu ulkoasultaan pelkistetty mutta viihtyisä kerrostalokortteli.

Laapotin merkitys asuntojen suunnittelussa ei rajoitu hänen omaan tuotantoonsa, sillä hän teki pitkän uran myös tulevien arkkitehtien kouluttajana Teknillisessä korkeakoulussa. Hän aloitti asuntosuunnittelun erikoisopettajana 1960-luvun puolivälissä. Vuodesta 1969 lähtien hän toimi apulaisprofessorina, ja virkaa tekevänä professorina vuodesta 1972 alkaen, kunnes hän sai asuntosuunnittelun professorin viran vuonna 1975. Hän hoiti virkaa vuoteen 1994 saakka ja toimi lisäksi arkkitehtiosaston johtajana vuosina 1977–1980.

Rakennusten suunnittelun ja opettamisen lisäksi Laapotti osallistui aktiivisesti rakennusalan tutkimukseen ja kehittämiseen. Teollisen rakentamisen laadun kehittämiseen tähtäsivät muun muassa Suomen Betoniteollisuuden Keskusjärjestön tilaamat Asukas-BES- ja julkisivututkimus vuosilta 1979 ja 1984. Vuonna 1990 Laapotti osallistui kansainvälistä kiinnostusta herättäneen muovin käyttöä rakennusmateriaalina tutkivan Nestehaus-koetalon suunnitteluun. Laapotilla oli useita luottamustehtäviä Suomen Arkkitehtiliitossa (SAFA) ja sen edustajana erilaisissa toimikunnissa. SAFAn hallituksen jäsenenä hän toimi vuonna 1972 ja Kirkkohallituksen rakennusasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana vuosina 1974–1977.

Jaakko Laapotin monipuolisesta tuotannosta on mainittava myös Ounasvaaran motelli (1968) Rovaniemellä sekä Valkea talo (1987) Helsingin Haagassa. Kallioharjanteelle rakennettu Ounasvaaran motelli edustaa ympäristöönsä hyvin sovitettua matkailurakentamista. Nostamalla majoitushuoneet toiseen kerrokseen teräsbetonipilarien varaan, suurista ikkunoista avautuvat näkymät pääsevät oikeuksiinsa ja autojen pysäköinnille on saatu tilaa rakennuksen alle. Valkeaksi taloksi nimetty kuulojärjestöjen monitoimitalo on linnamainen kokonaisuus, johon sisältyy muun muassa ravintola, auditorio, kokous-, toimisto- ja opetustiloja ja saunaosasto uima-altaineen. Siinä yhdistyy monia Laapotin 1980-luvun tuotannossa toistuvia piirteitä kuten kaartuvien osien yhdistäminen perushahmoltaan suorakulmaiseen rakennukseen ja julkisivujen taitava sommittelu ikkunoiden ja ulokkeiden avulla.

Jaakko Laapotin piirustuskokoelma on saatu Arkkitehtuurimuseolle lahjoituksena vuonna 2020. Kokoelma kattaa koko Laapotin suunnittelu-uran 1960-luvun asuinkohteista vuosituhannen vaihteessa valmistuneisiin liike- ja toimistorakennuksiin.

Kirjoittaja: Mira Virtanen

Julkaistu 8.4.2021