Magnus Schjerfbeck

24.07.1860, Pietarsaari - 08.05.1933, Helsinki

Svante Magnus Schjerfbeck valmistui arkkitehdiksi Suomen Polyteknillisestä opistosta vuonna 1881. Opiskeluaikanaan hän oli työskennellyt harjoittelijana F.A. Sjöströmin toimistossa vuosina 1879-1881. Heti valmistuttuaan hän aloitti uransa Yleisten rakennusten ylihallituksessa viraston ylimääräisenä arkkitehtina ja päätyi yliarkkitehdiksi, jossa tehtävässä hän toimi vuoteen 1926 saakka.

Hän oli ennen kaikkea julkisten rakennusten, koulujen, sairaaloiden ja kasarmien suunnittelija. Mm. Joensuun yleinen sairaala, Diakonissalaitoksen punatiilinen sairaalarakennus vuodelta 1897 ja Auroran sairaala Helsingissä sekä Tampereen sairaala ovat hänen suunnittelemiaan. Myös Pitkäniemen keskusmielisairaala Nokialla vuodelta 1900 sekä Nummelan parantola, joka valmistui vuonna 1903, ovat Schjerfbeckin tuotantoa. Lisäksi Schjerfbeck suunnitteli lukuisia kouluja mm., Hämeenlinnan normaalilyseon vuonna 1886 ja Joensuun tyttökoulun vuonna 1912.

Tieteellisten seurain talo, Kasarmikatu 24, valmistui vuonna 1899. Schjerfbeckin alkuperäisestä ideasta toteutui kuitenkin vain keskiosa, jossa sijaitsivat kirjasto, kokoontumistila lehtereineen, työskentelytiloja ja monumentaalinen portaikko. Siipiosat jäivät rakentamatta. Nykyään rakennuksessa toimii Arkkitehtuurimuseo.

Schjerfbeck piirsi vain harvoja asuintaloja. Yksi niistä on Pohjoisranta 12, ns. Donnerin talo vuodelta 1899, jonka hän suunnitteli arkkitehti Sebastian Gripenbergin luonnosten mukaan. Valtion työnä hän suunnitteli epätavallisen puurakennuksen, Langinkosken keisarillisen kalamajan 1889. Sen sisustuksen suunnitteli arkkitehti Jac. Ahrenberg.

Schjerfbeckin arkkitehdintyö ajoittuu kauteen, jota leimasi uusrenessanssi. 1900-luvun alussa suunnitelluissa rakennuksissa, kuten Nummelan parantolassa näkyy kuitenkin jugendin piirteitä talon linnamaisessa yleisilmeessä sekä yksityiskohtien muotoilussa. Tampereen sairaala vuodelta 1909 viittaa jo klassismiin. Schjerfbeckin myöhäiskauden töitä on Tampereen tyttölyseon punatiilinen rakennus vuodelta 1924.

Taiteilija Helene Schjerfbeck oli arkkitehti Magnus Schjerfbeckin sisar.

Arkkitehtuurimuseossa on vain muutama Magnus Schjerfbeckin piirustus. Turun Mikaelinkirkon kilpailussa vuonna 1894 hän sai 2. palkinnon. Kilpailuehdotuksen piirustukset on saatu museoon Turun seurakuntayhtymän lahjoituksena.