Osmo Lappo

06.12.1927, Helsinki

Osmo Lappo (ent. Lehtonen) on yksi maamme modernin betoniarkkitehtuurin keskeisimmistä tulkitsijoista. Hänen vuonna 1974 suunnittelemansa Vekaranjärven kasarmialue on tunnustettu merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi niin Museoviraston kuin kansainvälisen Docomomo-järjestön toimesta.

Osmo Tapio Lappo syntyi Helsingissä ja kirjoitti ylioppilaaksi Kallion yhteiskoulusta vuonna 1946. Hän ryhtyi opiskelemaan arkkitehtuuria ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1953. Hän teki opintomatkoja Italiaan (1955), Kreikkaan (1956) ja Turkkiin (1956) sekä Alankomaihin (1964). Diplomityönään hän laati suunnitelman Helsingin keskuskirjastoksi ohjaajanaan professori J.S. Sirén. Suunnitelmaa on kuvailtu monumentaaliseksi, jopa aggressiiviseksi rakennuskompleksiksi. Suunnitelma sijoittui Kaisaniemen puistoon kasvitieteellisen puutarhan tuntumaan.

Lappo aloitti työskentelynsä alan toimistoissa jo opiskeluaikoinaan. Hän oli arkkitehtina Heikki Sirénin arkkitehtuuritoimistossa vuosina 1950-1953. Valmistuttuaan hänet palkattiin toimistoarkkitehdiksi Viljo Revellin toimistoon, missä hän työskenteli vuosina 1953-1956. Vuonna 1956 hän työskenteli apurina vielä Väinö Vähäkalliolla, kunnes perusti oman toimistonsa vuonna 1957. Lappo laati pitkällä urallaan tärkeimmiksi muodostuneiden töidensä piirustukset itsenäisenä arkkitehtina oman toimistonsa nimissä.

1960-luvulla arkkitehtuuri eli murroskauttaan. Kaupungit kasvoivat ja rakennustekniikat kehittyivät, mikä näkyi myös Osmo Lapon tuotannossa. Lapon arkkitehtuuri edustaa 1960-luvulla syntynyttä nk. betonibrutalismia, jossa haluttiin korostaa rakennusmateriaaleja ja -tekniikoita. Esimerkiksi betonissa valun jäljet saivat täten jäädä pintaan näkyviin.

Yksi Lapon tunnetuimmista töistä on Vekaranjärven kasarmialue (1966-1975) Kouvolassa. Alue rakennettiin perinteisistä kaupunkikasarmeista poiketen asutusalueen ulkopuolelle ja se kuuluu siten 1960-luvulla rakennettuihin nk. korpivaruskuntiin. Vekaranjärven varuskunta-alueeseen kuuluu lukuisia yhtenäisellä betonikonstruktivismiksi kutsutulla tyylillä toteutettuja rakennuksia käsittäen mm. urheilutalon, sotilaskodin, elokuvateatterin ja ruokalan sekä harjun päälle riviin sijoitetut kasarmirakennukset. Yhteiskäytössä olevat rakennukset on keskitetty varuskunta-alueen keskiaukion ympärille, mikä toimii alueen kokoavana kiintopisteenä.

Vekaranjärven kasarmialueessa korostuu arkkitehtuurin harkitun karkea ja suoralinjainen muotokieli. Alueella rakennusmassat yhtyvät kuitenkin osaksi loivaa luonnonympäristöä. Rakennukset ovat arkisia ja minimalistisia, mutta kuitenkin eläviä erilaisten ulokkeiden, sisäänvetojen ja ikkunapintojen ansiosta. Esimerkiksi ruokalarakennuksen muutoin jäykähkö horisontaalinen linja saa dynaamisuutta maasta vertikaalisesti työntyvän porrastornin ansiosta. Betonipinnassa näkyy valumuottien pitkittäiset jäljet, jotka kulkevat porrastornin kohdalla horisontaalilinjaa vasten. Ruokalan nauhaikkunarivistöt toimivat yhdistävinä linkkeinä rakennuksen sisätilojen ja maiseman välillä päästäen samalla sisätiloihin pehmentävää luonnonvaloa, joka raa’an betonipinnan kohdatessaan lisää arkkitehtuurin intensiteettiä. Suunnittelussaan Lappo huomioi rakennusten militäärisen käyttötarkoituksen, 1960-luvun esteettiset ihanteet sekä tilojen toimivuuden. Esimerkiksi avara ruokasalitila on kevyen kalustuksensa ansiosta helposti muunneltavissa ja muuhun käyttöön sopeutettavissa.

Lapon tuotanto käsittää myös monia muita rakennuksia kuten asuin-, liike-, ja koulurakennuksia. Suunnittelussaan arkkitehti huomioi aina tilannekohtaisen suunnittelun ja sen tärkeyden. Esimerkiksi Pihlajiston ala-astetta (1978) yhdessä Jouko Niemisen kanssa suunnitellessaan hän huomioi rakennuksen käyttömukavuuden ja vuodesta 1970 alkaen toteutetun peruskoulu-uudistuksen. Arkkitehdit olivat 1970-luvun alussa kokeilleet uudenaikaista koulusuunnittelua vaihtelevalla menestyksellä. Tilasijoittelussaan Lappo ja Nieminen uppoutuivat yhä syvemmälle uuden peruskoululaitoksen pedagogiseen tilaan ja tulevaisuuteen ottaen kuitenkin huomioon muissa uudenaikaisissa koulurakennuksissa saadut aiemmat kokemukset. Kaksikerroksisen rakennuksen molemmissa kerroksissa halli- ja käytävätiloja voitiin liittää luokkatiloihin suuremmiksi tiloiksi tilojen äänieristävyydestä kuitenkaan tinkimättä. Rakennus erosi esimerkiksi Vekaranjärven suunnitelmista näyttävimmin julkisivujen puhtaaksi muuratun punatiilipintansa ansiosta.

Lappo ehti urallaan vaikuttaa myös uusien arkkitehtisukupolvien kasvattajana. Hän aloitti työskentelemisen Teknillisessä korkeakoulussa J.S. Sirénin assistenttina jo vastavalmistuneena arkkitehtina vuonna 1955. Lappo toimi korkeakoulussa myös opetustehtävissä ja päätti pedagogisen uransa julkisten rakennusten suunnittelun professorin virassa vuonna 1991.

Lappo on toiminut työnsä ohella Suomen arkkitehtiliitossa 1950-luvulta alkaen. Hän on ollut mm. liiton hallituksen jäsenenä ja liiton kunniajäsenyys hänelle myönnettiin 2001. Virallisen työskentelyn omassa arkkitehtitoimistossaan hän päätti vuonna 2002. Lappo vaikuttaa arkkitehtuurin kehittymiseen edelleen monilla lehtikirjoituksillaan. Hän aloitti mm. vuonna 2010 Arkkitehtiuutisten uutena kolumnistina kommentoiden ensimmäisessä kirjoituksessaan 1970-luvun koulurakentamista sekä nykyaikaista kaupunkisuunnittelua esimerkkitapauksena hänen suunnittelemansa Kulosaaren kansakoulu (1966, nyk. Kulosaaren ala-asteen koulu).

Arkkitehtuurimuseolla ei ole Osmo Lapon piirustuskokoelmaa.