Paul Olsson

11.09.1890, Helsinki - 24.10.1973, Kalifornia

Svante Paul Olsson syntyi Helsingissä ruotsalaiseen perheeseen. Hänen isänsä Svante Olsson oli muuttanut maahan vuotta aikaisemmin, kun hänet oli nimitetty ensimmäiseen vakituiseen Helsingin kaupunginpuutarhurin virkaan 1889. Perheen vanhempi poika oli syntynyt jo Tukholmassa, mutta Paul Olsson sai viettää alusta pitäen koko lapsuutensa Suomessa. Hän kasvoi perheessä, jossa puistot ja puutarhat ja niiden suunnittelu olivat jatkuvasti voimakkaasti esillä. Ammattivalintansa hän oli päättänyt jo varhain.

Tuohon aikaan puutarha-arkkitehtuuri ei Suomessa ollut vielä niin tunnettu ala, että siitä olisi voinut suorittaa korkeakoulututkinnon. Helsingin kaupungin ensimmäiset määräaikaiset kaupunginpuutarhurit olivat työskennelleet vuodesta 1878 ja kun hakuun tuli ensimmäinen vakituinen virka, oli ammattitaitoa täytynyt etsiä ulkomailta. Virkaan oli siis nimitetty ruotsalainen – Olssonin isä.

Paul Olsson näki kouluttautumisen tärkeänä ja suuntasi ulkomaille opiskelemaan puutarha-alaa. Hän suoritti ylemmän puutarhatutkinnon Köstritzin Yleisessä puutarhaopistossa Saksassa, mistä valmistui puutarha-arkkitehdiksi vuonna 1911. Samanaikaisesti hän työskenteli Keski-Euroopassa monien nimekkäiden puutarha-arkkitehtien palkollisena oppien alati uutta kansainvälisiltä esikuvilta.

Valmistuttuaan Olsson muutti takaisin Suomeen. Hän työskenteli isänsä kanssa laatien suunnitelmia Helsingin kaupungin omistamiin julkisiin puistoihin sekä yksityistilaajien puutarhoihin. Vuosina 1913-1920 hän toimi myös isänsä alaisena kaupungin apulaispuutarhurina. Tuona aikana hän vaikutti suomalaiseen puisto- ja puutarhasuunnitteluun tuomalla maisemapuutarhatyylin rinnalle uudenlaisen mannermaisen muotopuutarhatyylin.

Ensimmäiset Helsingin kaupunkipuistot olivat herrasväelle tarkoitettuja maisemapuistoja, joissa kasvit olivat eräänlaisten näyttelyesineiden roolissa. Puistoissa käytettiin eksoottisiakin lajikkeita, joita ylemmän säädyn kansalaiset ihastelivat puistokävelyillään. Alueet oli varattu juuri herrasväen käyttöön ja työläiset viettivät aikaansa kansanpuistoissa, josta esimerkkeinä mainittakoon Helsingin Seurasaari ja Mustikkamaa. Paul Olssonin vaikutteesta herrasväen maisemapuistot muuttuivat geometrisiä ja symmetrisiä muotoja suosiviksi englantilais-saksalaisiksi muotopuutarhoiksi, joista ensimmäisiä esimerkkejä olivat hänen yhteistyössä isänsä kanssa suunnittelemansa Eiranpuistikko (1915), Engelinaukio (1920-luvun alussa) sekä Talvipuutarhan edusta (1920-luvun alkupuolella).

Olssonin puutarha-arkkitehtuuri oli säännönmukaista ja tyyliteltyä, jossa yhtenäiset värikentät ja ryhdikkäät muodot yhtyivät maaston muotoihin muodostaen selkeitä näkymälinjoja ja esteettisesti miellyttäviä kokonaisuuksia. Hänen suunnittelussaan näkyivät myös erilaiset rakenteelliset elementit kuten pergolat ja antiikista lainatut koristukset kuten patsaat ja aurinkokellot. Koristelammikot ja erilaisilla kivimateriaaleilla päällystetyt käytäväverkostot jäsensivät osaltaan puistojen ja puutarhojen tilajaottelua. Hänen suunnittelustaan heijastuvat voimakkaat arkkitehtoniset näkemykset sekä perusteellisuus, mitkä yhtyvät niin kasviston kuin rakennusmateriaalien laatuun. Yksityispuutarhasuunnitelmissaan hän pyrki usein luonnon ja rakennusten saattamiseen kokonaistaideteokseksi. Tämä tarkoitti rakennusten arkkitehtuurin huomioon ottamista suunniteltaessa puutarha-arkkitehtuuria.

Paul Olsson perusti oman puutarha-arkkitehtuuritoimistonsa vuonna 1920. Samoihin aikoihin hän perusti Kauniaisten Koivuhoviin taimiston, josta tuli myöhemmin maan suurin taimistoliike. Olssonin taimisto Ky tunnettiin myös kansainvälisesti. Se jatkoi toimintaansa vielä pitkään; Paul Olssonin nelilapsisen perheen kuopus Leif Olsson ansioitui isänsä ja isoisänsä tavoin puutarha-arkkitehtina ja jatkoi perheyrityksen pitämistä 1980-luvun loppuun saakka. Myös kaksi muuta lasta jatkoivat sukuperinnettä tehden uran puutarha-alalla (tytär oli hortonomi ja toiseksi nuorin poika puutarhaliikkeen johtaja).

Paul Olsson keskittyi eritoten yksityispuutarhoihin, mutta teki myös hautausmaasuunnitelmia sekä teollisuus- ja kerrostaloalueiden pihasuunnitelmia. Hänen tunnetuimpia töitään oli yhdessä hänen isänsä kanssa laatima Naantalin Kultarannan (1915) yksityispuutarhasuunnitelma, johon kuului muotopuutarhan, hyötypuutarhan ja metsäpuutarhan ohella myös Paul Olssonin laatima kattopuutarhasuunnitelma. Kultaranta on hänen tuotannostaan yksi tunnetuimmista siksikin, koska se on säilynyt alkuperäisessä käytössä lohkomattomana aina tähän päivään saakka. Suuri osa Olssonin muusta tuotannosta on nimittäin joko tuhoutunut sodissa, palstoitettu osiin tai kaavoitettu alueena muuhun käyttöön.

Paul Olsson uudisti suomalaista puutarha-arkkitehtuuria ja loi perustan alan ammatillistumiselle maassamme. Hän jatkoi matkustelua läpi uransa välittäen samalla eurooppalaisia virtauksia Suomen ruotsinkeliselle puutarhaväelle. Olsson kirjoitteli ahkerasti lehtiin ja oli mukana järjestämässä monia puutarha näyttelyitä ja -tapahtumia. Hän toimi myös alan eri järjestöissä ja tarjosi harjoittelu- tai työpaikan lukuisille nuoremman polven puutarha-arkkitehdeille. Hänen palkollisinaan ovat työskennelleet esimerkiksi Leena Iisakkila, Onni Savonlahti ja Maj-Lis Rosenbröijer.

Arkkitehtuurimuseo (ent. Suomen rakennustaiteen museo) sai sukulaiselta lahjoituksena Olssonin puutarha-arkkitehtuuritoimiston piirustukset ja valokuvat vuonna 2001. Erittäin laaja kokoelma käsittää puutarha- ja puistosuunnitelmia kolmessa sukupolvessa, vuosilta 1913-1990.