Sebastian Gripenberg

08.03.1850, Kurkijoki - 12.07.1925, Helsinki

Odert Sebastian Gripenberg oli arkkitehti, poliitikko ja pankinjohtaja, joka vaikutti Helsingin kaupunkikuvaan monilla suunnittelemillaan uusrenessanssityylisillä julkisilla rakennuksilla. Hänen juhlava, mutta yksinkertainen tyylinsä näkyi myös asuinkerrostaloissa, joiden julkisivuja hän koristi hillitysti erimerkiksi balustradeilla.

Sebastian Gripenberg syntyi Kurkijoella kuuluisaan sotilassukuun. Hänen isänsä oli vapaaherra Johan Ulrik Sebastian Gripenberg. Isän suomenmielisyys tarttui myös lapsiin. Hänen vaikutuksestaan Sebastian Gripenberg oppi olemaan säästäväinen ja ahkera jo pienenä ja omaksui fennomaanisen ajattelutavan, mikä näkyi hänen toiminnassaan halki elämän.

Nuori Gripenberg jatkoi suvun perinnettä ja kävi kadettikoulun Haminassa vuosina 1862-1869. Hän yleni Venäjän armeijassa aina alikapteeniksi asti ja asui välillä Pietarissa. Hän opiskeli Nikolain sotakoulussa 1872-1874. Hän päätti kuitenkin luopua sotilasurasta, kirjautui Helsingin Polyteknilliseen opistoon vuonna 1875 ja valmistui kolme vuotta myöhemmin arkkitehdiksi. Hän jatkoi opiskelua Wienissä vuonna 1878 ja palasi Suomeen 1879, jolloin yksityiset arkkitehtitoimistot alkoivat lisääntyä maassa. Rakennustoiminta oli tuolloin erittäin vilkasta, ja myös Gripenberg perusti Suomeen palattuaan oman toimistonsa.

Polyteknillisessä opistossa Gripenberg opiskeli Frans Anatolius Sjöströmin johdolla. Wienissä häneen vaikutti puolestaan opettajansa Carl von Hasenauer. Yleiseurooppalainen uusrenessanssi tarttui myös Gripenbergiin, joka kuitenkin toteutti tyyliä omintakeisen rationalistisesti. Hän suosi selkeitä ja taloudellisia pohjakaavoja sekä linjakasta yksinkertaista arkkitehtuuria, mikä osaltaan edesauttoi hänen urakehitystään valtiollisessa rakennussuunnittelutehtävässä.

Sebastian Gripenberg toimi arkkitehdinurallaan sekä omassa toimistossaan yksityisenä arkkitehtina (1879-1908) että virkamiehenä. Hän oli Yleisten rakennusten ylihallituksen ylitirehtöörinä (myöh. Rakennushallituksen pääjohtaja) vuosina 1887-1904, ja ohitti valinnassaan monet virkaiältään vanhemmat kollegat. Hänen valintaansa vaikutti tiettävästi suomalaisen puolueen johtaja senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, joka puolsi fennomaania täytettävään virkaan.

Gripenberg soveltuikin tehtävään hyvin. Hän oli organisointikykyinen ja osaava hallinnollisissa asioissa. Hänestä muodostui erittäin vaikutusvaltainen henkilö arkkitehtuurin alalla, sillä tutkimuslaitosten puuttuessa Ylihallitus vastasi pitkälti yksin suomalaisen rakennustekniikan kehittymisestä. Hänen aikanaan tapahtui monia muutoksia kuten esimerkiksi kun siirryttiin rakennustöiden teettämisessä urakkahuutokaupasta kirjalliseen urakkatarjousmenettelyyn. Gripenbergin johtama Ylihallitus rationalisoikin suomalaista rakennuttamista huomattavasti.

1880-luvulla elettiin taloudellista nousukautta, ja osin siksi Gripenbergin suunnittelemista rakennuksista jopa yli 60 toteutettiin. Näistä noin puolet oli valtiollisia rakennuksia, jotka saivat alkunsa Gripenbergin työskennellessä Yleisten rakennusten ylihallituksessa. Hän sai tilauksia myös muutamien valtion asettamien rakennuskomiteoiden kautta sekä istuessaan Helsingin kaupunginvaltuustossa.

Gripenbergin uran aikana siirryttiin eklektisistä tyyleistä kansallisromantiikan aikaan. Siirtymä uusrenessanssista rationaalisempaan suuntaan näkyi myös Gripenbergin omassa arkkitehtuurissa, joskin hän arvosti aina konservatiivisia arvoja, eikä siten taipunut kaikkiin uusimpiin tuuliin. Vaikutusvaltaisena sekä kotimaisia materiaaleja ja tyylejä suosivana arkkitehtina hän toimi kuitenkin reformoijana, joka työllään muokkasi perustan nuorempien polvien kansallisromantikoille. Hän vaikutti suomalaisuusaatteen leviämiseen paitsi arkkitehtuurisuunnittelun uudistajana, myös esimerkiksi suunnittelemalla lukuisia suomenkielisille tarkoitettuja rakennuksia kuten koulurakennuksia. Hän toimi lukuisten yhdistysten perustaja- ja johtohahmona ja oli siksi yksi suomenkielisen korkeakulttuurin viriämiseen edesauttaneista vaikuttajista.

Gripenbergin suunnittelemat rakennukset kuvaavat osaltaan suomenmielisen poliittisen liikkeen kehittymistä. Hän suunnitteli fennomaanipiireille monia rakennuksia, jotka paransivat suomenkielen asemaa sivistyneistön kielenä sekä kulttuurielämässä. Esimerkiksi hänen suunnittelemansa Suomalaisen tyttökoulun rakennus Helsingissä (1883) edisti osaltaan suomenkielisen opettajakoulutuksen alkamista. Hän suunnitteli rakennuksen myös vuonna 1837 perustetulle Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. SKS:n talo valmistui vuonna 1890 ja toimi alkuvuosinaan paitsi suomenmielisten kokoontumispaikkana, myös suomenkielisen kulttuurin symbolina.

Suuri merkitys suomenkielisen kulttuurin nousuun oli myös Gripenbergin osuudella kansanperinteen tallentamiseen ja tutkimukseen omistetun Kansallismuseon suunnitelmilla. Yleisten rakennusten ylihallituksessa toimiessaan hän laati monia piirustuksia vastaten valtaan päässeen eliitin toiveeseen erityisestä kansankulttuurille omistetusta pyhätöstä. Gripenberg ei kuitenkaan suunnitellut lopullista museorakennusta, vaan Kansallismuseosta järjestettiin viimein 1901-1902 arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti Arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarinen. Gripenberg yhdistetään arkkitehtikolmikkoon myös Pohjolan talon (1901) yhteydessä, sillä Palovakuutus-Osakeyhtiö Pohjolan puheenjohtajana hän oli yksi toimitalon rakennuttajista. Rakennuksen vihkimistilaisuudessa hän piti puheen, jossa kommentoi myös rakennuksen julkisivua koristaneita kansantarustosta aiheensa saaneita symbolistisia veistoksia.

Arkkitehdinuransa lisäksi Gripenberg vaikutti politiikassa ja talouselämässä. Yleisten rakennusten ylihallituksen pääjohtajana häntä pidettiin puolueettomana johtajana ja organisointitaitoisena vallankäyttäjänä, minkä kautta hän pääsi vaivatta puheenjohtajaksi useisiin yhdistyksiin. Johtohahmona hänet nähtiin sovittelevana hallintomiehenä, ei niinkään joukkoja liikuttavana päämiehenä. Hänen poliitikon uransa jäi kuitenkin vähemmän näkyväksi kuin arkkitehdinuransa, joskin hän istui monilla vaikutusvaltaisilla paikoilla.

Vuodesta 1880 lähtien Gripenberg osallistui Suomalaisen puolueen toimintaan. Hän oli Suomalaisen klubin jäsen ja pääsi puolueensa riveistä kaupunginvaltuustoon, missä toimi vuosina 1885-1887 ja 1894-1896. Vuonna 1904 hänet valittiin varasijalta Senaatin jäseneksi. Senaattorina hän koki olevansa uransa huipulla, muttei toiminut tehtävässä kuin vuoden. Työväenliikkeen nousun myötä vanhasuomalaisten poliittinen asema heikentyi, ja Gripenberg vaihtoi vakaampiin tehtäviin pankki- ja vakuutusalalle.

Hän oli ollut mukana talouselämässä jo 1890-luvulta lähtien ja oli mukana esimerkiksi niin Kansallis-Osake-Pankin, vakuutusyhtiö Pohjolan kuin Helsingin Suomalaisen Säästöpankin perustamisessa. Hän toimi näissä myöhemmin myös korkeissa johtotehtävissä, mutta kuten politiikassa, hän ei jäänyt talouselämänkään historiaan räiskyvänä tai särmikkäänä persoonana. Hän toimi hyvän asian puolesta alallaan ahkerasti, uskollisesti ja säästeliäästi – hän muun muassa laati korvauksetta vakuutusyhtiö Suomen uuden toimitalon.

Sovittelevasti ja uskollisesti Gripenberg suhtautui myös puolisoonsa, jota piti tasavertaisena kumppanina. Hänen aikanaan oli epätavallista, että vaimo osallistui miehensä rinnalla lukuisiin sosiaalisiin rientoihin. Gripenberg oli ystäviensä keskuudessa iloinen ja pidetty seuramies, joka nautti kulttuuriesityksistä ja jakoi omastaan mielellään myös vähäosaisemmille. Hän suhtautui rahaan ennen muuta mahdollisuutena lisätä hyvinvointia ja luoda kulttuuria.

Arkkitehtuurimuseolla ei ole varsinaista Sebastian Gripenbergin kokoelmaa.