Tarja Salmio-Toiviainen

07.07.1917, Helsinki - 15.01.2001, Helsinki

Tarja Inkeri Salmio-Toiviainen (o.s. Salmio) kasvoi Helsingissä ja kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin yhteislyseosta vuonna 1935. Jo kouluaikanaan hän oli kiinnostunut rakennustaiteesta, arkkitehdin ammatti oli ollut hänen unelmansa pitkään. Niinpä hän lukion päätettyään lähti opiskelemaan arkkitehtuuria Teknilliseen korkeakouluun ja tutustui tulevaan mieheensä diplomi-insinööri Esko Toiviaiseen. Pari avioitui vuonna 1940 ja tuore vaimo valmistui arkkitehdiksi seuraavana vuonna. Diplomityönään hän laati museon ja kirjastotalon suunnitelmat Kotkaan.

Sota loi varjonsa myös Tarja Salmio-Toiviaisen uran alkuun. Hän alkoi kuitenkin jo nuorena tekemään arkkitehdin työtä ja erikoistui lopulta restaurointiin ja rakennussuojeluun. Jatkosodan päätyttyä hän työskenteli professori Jukka Sirénin assistenttina Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1946-1947, toimi Kaatuneitten muistotoimikunnan taiteellisena asiantuntijana, kirjoitti alan lehtiin ja luennoi esimerkiksi ulkomailla kirjastosuunnittelusta. Salmio-Toiviainen koki rakennussuojelun itselleen erittäin läheisenä, ja hänen uransa siksi liitetään usein vanhojen rakennusten restaurointiin. Laatiessaan säilyttävien saneerausten suunnitelmia hän korosti sitä, että uusi ja vanha rakennusosa oli sovitettava yhteen mahdollisimman paljon vanhaa kunnioittaen. Rakennuksen jokainen yksityiskohta oli otettava huomioon ja niiden entisöinti toteutettava pieteetillä ja harkiten.

Vuonna 1947 Tarja Salmio-Toiviainen perusti oman arkkitehtitoimiston puolisonsa Esko Toiviaisen kanssa. Toimisto oli varsin tuottelias ja jatkoi toimintaansa aina 1990-luvulle saakka. Pariskunta osallistui yhdessä moniin arkkitehtuurikilpailuihin ja suunnitteli lukuisia kohteita esimerkiksi Helsinkiin, Lahteen, Hämeenlinnaan ja Heinolaan. Töihin lukeutui muun muassa tuotantolaitoksia, kirkkoja, seurakuntakeskuksia ja kappeleita, virastoja, kouluja sekä yksityisiä asuinrakennuksia ja asuinalueita. He suunnittelivat esimerkiksi Nuijamaan kirkon, Nummelan, Järvenpään ja Vihtijärven kappelit sekä Luhta Oy:n toimitalon, tehtaat ja asuinalueen Lahteen. Myös Myllykosken Paperitehdas Oy, lääketehtaat Leiras ja Fincos Turussa sekä Pakkaus- ja Polarpak-tehdasryhmä Hämeenlinnassa käyttivät pariskuntaa rakennustensa suunnittelijoina. Sota-ajan muiston ollessa vielä tuore toimisto suunnitteli myös sankarihauta-alueita.

Tarja Salmio-Toiviaisen ja Esko Toiviaisen tunnetuin työ lienee yhdessä arkkitehti Einari Teräsvirran kanssa Helsingin Munkkiniemeen suunnittelema Rantapolun paritalo (1953). Rakennus suunniteltiin siten, että paritalon toinen puoli oli tarkoitettu Teräsvirran käyttöön, toinen puoli Salmio-Toiviaisen ja Toiviaisen kodiksi ja toimistoksi. Alueella oli myös muita tunnettujen arkkitehtien, kuten Paavo Riihimäen, suunnittelemia yksityisrakennuksia. Rantapolun paritalon kantavat rakenteet valettiin betonista ja muurattiin tiilestä. Vaaleaksi rapattuine julkisivuineen ja suurine ikkunoineen se noudatteli ajalle ominaista funktionalistista muotokieltä. Arkkitehdit merkitsivät suunnitelmiinsa rakennuksen kellarikerrokseen sijoitettavan piirustuspöydän paikan. Myös Teräsvirta suunnitteli vastaavanlaisen pöydän omalle puolelleen. Rakennus on nykyään asemakaavassa suojeltu. Sen arvotuskriteereinä pidetään yksityiskohtineen erittäin harkittua ja viimeisteltyä arkkitehtuuria.

Tarja Salmio-Toiviainen jatkoi toimistonsa rinnalla itsenäistä työtään rakennussuojelun parissa. Vuonna 1983 hän kirjoitti lisensiaatintutkintonsa. 1980-luvulla rakennussuojelu ja säilyttävä rakennuisrestaurointi alkoi muutenkin herättää laajaa kiinnostusta. Salmio-Toiviaisen kanssa samana vuonna Teknillisestä korkeakoulusta valmistui kaksi muuta lisensiaatintutkintoa, jotka nekin käsittelivät erilaisista näkökulmista rakennusten suojelemista. Salmio-Toiviainen otsikoi oman tutkimuksensa nimekkeellä Kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten säästävä saneeraaminen tutkimuskohteina taidemuseo ja raatihuone. Tutkimuksessaan hän painotti rakennusperinnön kulttuurihistoriallisia arvoja, joita oli saanut miettiä esimerkiksi toimiessaan Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistölautakunnan jäsenenä ja sen saneerausjaoston puheenjohtajana vuosina 1970-1983. Salmio-Toiviaisen saneeraustöistä esimerkkeinä mainitaan useimmiten Puotilan kivikappelin (1963) ja Tuomiokirkon kryptan (1973) korjaussuunnitelmat. Hän laati myös Ateneum-rakennuksen paloturvallisuuskorjaussuunnitelmat vuonna 1977 ja Haminan raatihuoneen kunnostussuunnitelman 1997.

Tarja Salmio-Toiviainen kuului naisarkkitehtien ammattijärjestöön Architectaan. Hän kuului myös kansainväliseen Zonta-järjestöön, jonka toimintaan hän myös osallistui aktiivisesti. Vapaa-ajallaan hän harrasti innokkaasti antiikin historiaa. Hän koetti ratkaista Faistoksen kiekon kirjoitusarvoitusta, minkä takia opiskeli heettien, luuvien ja muinaiskreikan kieltä sekä antiikin kuvasymboliikkaa. Hän teki monia matkoja antiikin Kreikan kulttuuripiiriin ja keräili antiikin esineistöä. Tätä kaikkea näkemäänsä hän myös tallensi valokuvaamalla.

Arkkitehtuurimuseo (ent. Suomen rakennustaiteen museo) sai arkkitehtitoimisto Salmio-Toiviainen & Toiviaisen laajan ja monipuolisen piirustuskokoelman vuonna 2001. Kokoelma käsittää suunnitelmia viidenkymmenen vuoden ajalta. Siihen kuuluu originaalipiirustuksia ja palkittuja ehdotuksia esimerkiksi useista asuinrakennuksista, sankarihaudoista ja huoltoasemista.