Lasitiili, Sörnäistenkatu 5, 00580 Helsinki
“Ysärillä pienessä maalaiskaupungissa asuessani, perhetuttujen ja sukulaisten lasitiiliseinillä varustetut kylppärit olivat ylellisintä ja upeinta, mitä tiesin. Tätini kylpyhuoneessa lasitiiliseinän tekstuuri sai alastomat vartalot muodostamaan itseään uudelleen ja uudelleen, kun ne kulkivat suihkusta saunaan sen takana. Näkyi ja tavallaan ei näkynyt. Olin varma, että ainakin isona minullakin tulisi olemaan lasitiiliseinä jossakin. Vuodet vierivät ja tässä välissä ehdin olla vakuuttunut siitä, että lasitiilet ovat ruminta, mitä on olemassa. Lapsuuteni innostus lasitiiltä kohtaan sai minut nolostumaan. Nykyään käyn lähes viikoittain ruokakaupassa Tukkutorilla. Reittini varrella ohitan Sörnäistenkatu 5:ssä sijaitsevan teollisuuskiinteistön. Olen ottanut rakennuksesta lukuisia kuvia ja lähettänyt niitä ystäville. Olen tuijotellut rakennusta päivän valossa ja illan hämärässä. Rakastan sitä vaatimattomuutta ja uinuvaa potentiaalia, jota rakennuksessa mielestäni on. Keskellä kaikkea ja tavallaan ei missään. Olen haaveillut asuvani rakennuksessa, toisaalta työhuoneesta lasitiiliseinän takana. Lasitiili. Luksus ja tavallaan arkinen. Tyylikäs ja tavallaan mauton. Suosikki ja tavallaan inhokki. Jos jotain, niin ainakin nostalginen.”
– Jemina Lindholm, yleisötyövastaava
Tasaista luonnonvaloa rakennuksen sisätiloihin
Ensimmäiset merkit lasin valmistuksesta ovat yli 5000 vuoden takaa nykyisen Lähi-idän alueelta. Kautta historian lasia on käytetty hyvin monipuolisesti, ja – aivan kuten muidenkin materiaalien kohdalla – valmistustekniikoiden kehitys on tuottanut aina vain uusia käyttökohteita. Kuitenkin vielä joitakin satoja vuosia sitten lasituotteet olivat selkeästi ylellisyystavaraa. Nykyisen kaltaista kirkasta ikkunalasia onnistuttiin valmistamaan vasta keskiajalla, ja Suomen alueella lasi-ikkunat alkoivat yleistyä vasta 1500-luvulla.
Lasitiilen synty ajoittuu 1800- ja 1900 lukujen taitteeseen. Teollisuusrakennukset ja muut työtilat tarvitsivat paljon valoa ja siksi suuria lasipintoja. Näppärä keksintö tähän tarpeeseen oli lasitiili, tai paremminkin -laatta, jonka toisella puolella oli vaakasuoria prismoja. Niiden avulla valo levisi tasaisesti suuriinkin tiloihin. Materiaali tarjosi myös yksityisyyttä, koska lasilaatoista ei nähnyt selvästi läpi.
Seuraava askel olivat ontot lasitiilet, jotka lisäksi eristivät ääntä ja lämpöä. Aluksi tällaisia tiiliä valmistetiin mm. perinteiseen tapaan puhaltamalla. Meidän tuntemamme osittaisen tyhjiön sisältävä lasitiili kehitettiin 1930-luvulla, kun kaksi tiilen puolikasta onnistuttiin valamaan yhteen korkeassa lämpötilassa. Nykyään lasitiiltä voidaan käyttää sekä ulko- että sisäseinissä. Julkisissa rakennuksissa lasitiiltä saatetaan käyttää suurinakin pintoina, jolloin sisään saadaan tasaisesti jakautuvaa, häikäisemätöntä luonnonvaloa.
Kansainvälisesti tunnetuimpiin runsaasti lasitiiltä hyödyntäviin kohteisiin kuuluu Pariisiin vuosina 1928-32 valmistunut Maison de Verre eli lasitalo. Pääasiassa teräksestä, lasista ja lasitiilestä rakennetun talon julkisivut ovat kauttaaltaan valoa läpäisevät lasitiilien ansiosta. Suomalaiset esimerkit ovat Pariisin lasitaloa hillitympiä. Silti lasitiiltä on käytetty Suomessakin vuosikymmeniä, usein aksentin omaisena materiaalina, joka tuo rakennukseen miellyttävää keveyden ja valoisuuden tuntua, olematta kuitenkaan liian paljastava tai valoa häiritsevästi heijastava.
