Etsimme yhteisöjä, jotka haluavat vaikuttaa omaan lähiympäristöönsä

Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon tuoreessa Arkkitehtuuria laatikon ulkopuolella -hankkeessa museotyötä viedään museon seinien ulkopuolelle. Tarkoituksena on työskennellä yhdessä paikallisten yhteisöjen kanssa ja etsiä uusia tapoja, joilla paikalliset yhteisöt pääsevät vaikuttamaan omaan lähiympäristöönsä ja osallistumaan museotyöhön. Hankkeen tavoitteena on kehittää toimintamalli museorakennusten ulkopuolella tehtävään museotyöhön ja selvittää, miten aidosti vaikuttavaa osallistavuutta voidaan toteuttaa tulevassa Arkkitehtuuri- ja Designmuseossa.

Hankeen aikana tutustutaan pääkaupunkiseudulla toimiviin yhteisöihin sekä tutkitaan, miten museot voisivat paremmin palvella paikallisia tarpeita. Tutustumisen jälkeen valitaan paikallisyhteisö mukaan hankkeeseen ja heidän kanssaan lähdetään tämän jälkeen toteuttamaan paikallisia kokeiluja osallistavasta museotyöstä. Mukaan valittava ryhmä voi olla joko olemassa oleva tai täysin uusi yhteisö.

Mukaan valittu yhteisö itse päättää, mitä he haluavat paikallisessa projektissaan tehdä, minkä jälkeen museot tarjoavat rahoitusta ja puitteet toiminnalle. Projektit voivat olla esimerkiksi tapahtumia, näyttelyitä, julkaisuja tai muuta yhteisön omia toiveita ja tarpeita palvelevaa toimintaa. Hanketta luotsaa arkkitehti Matti Jänkälä.

– On upeaa viedä museot pois neljän seinän sisältä ihmisten arkiympäristöön, ja kutsua ihmisiä aidosti vaikuttamaan. Arkkitehtuurin maailmassa museorakennuksen ulkopuolella toimiminen on erityisen luontevaa, sillä arkkitehtuuri, jota museon näyttelyt ja kokoelmat käsittelevät, sijaitsee osana meidän kaikkien yhteistä rakennettua ympäristöä. On todella innostavaa kutsua paikallisyhteisöt mukaan omaa lähiympäristöään käsittelevään työskentelyyn ja pohtia, mitä voisimme tehdä yhdessä, Jänkälä kertoo.

Matti Jänkälä

Matti Jänkälä toimii projektityöntekijänä Arkkitehtuuria laatikon ulkopuolella -hankkeessa. Jänkälä on arkkitehti ja yksi nuorten arkkitehtien You Tell Me -kollektiivin perustajista. Hänellä on kokemusta tutkimuksesta, taiteellisesta työstä ja yhteisölähtöisestä työskentelystä osana arkkitehtuuripraktiikka Vokalia. Hän on erityisen kiinnostunut siitä, miten paikallisyhteisöt muovaavat omaa ympäristöään – myös ilman arkkitehteja.

Mattia voi lähestyä projektia koskevissa asioissa ja vaikka ehdottaa tapaamista hankkeen aiheiden tiimoilta. matti.jankala@mfa.fi +35844734563 

Auta meitä löytämään paikallisyhteisöjä

Oletko osa paikallista yhteisöä, kuten vaikka harrastusporukkaa, aktivistiryhmää, asukasyhdistystä, kirjakerhoa tai jalkapalloseuraa? Tai tiedätkö pääkaupunkiseudulla toimivan yhteisön, jonka kanssa voisimme tehdä yhteistyötä?

Voit vinkata meille paikallisyhteisöjä tällä anonyymillä lomakkeella

Museot tulevat sinun luoksesi, tule tapaamaan meitä!

Arkkitehtuuria laatikon ulkopuolella tulee näkymään ympäri pääkaupunkiseutua pop-up-vierailujen muodossa. Tule tapaamaan työryhmää sekä juttelemaan kanssamme lähiympäristöstäsi, arkkitehtuurista ja sinulle tärkeistä paikallisyhteisöistä. Tulevien vierailujen ajankohdat ja paikat löytyvät alta sekä hankkeen verkkosivuilla

Kannelmäki
Paikka: 
Kanneltalo, Klaneettitie 5, 00420 Helsinki 
Aika: Lauantai 9.3.2024 kello 13–16.00  

Myyrmäki
Paikka: 
Myyrmäen kirjasto, Paalutori 3, 01600 Vantaa
Aika: Maanantai 11.3.2024 kello 14–19.00

Vuosaari
Paikka:
 Vuotalo, Mosaiikkitori 2, 00980 Helsinki
Aika: Lauantai 16.3.2024 kello 13–16.00  

Leppävaara
Paikka: 
Sellon kirjasto, Leppävaarankatu 9, 02600 Espoo
Aika: Maanantai 18.3.2024 kello 14–19.00

Tikkurila
Paikka:
 Tikkurilan kirjasto, Lummetie 4, 01300 Vantaa 
Aika: Lauantai 23.3.2024 kello 13–12.30