Uusi monografia antaa kokonaiskuvan akateemikko Juha Leiviskän arkkitehtuurista keskittyen hänen töihinsä 2000-luvulla

Filosofian lisensiaatti Elina Standertskjöldin tiiviissä yhteistyössä Juha Leiviskän kanssa toimittama kirja lisää ymmärrystä ja tietoa Juha Leiviskän humaanin arkkitehtuurin merkityksestä. Osta kirja Arkkitehtuurimuseon verkkokaupasta >
 

Arkkitehtuurimuseon marraskuussa 2022 julkaisema monografia Juha Leiviskä 2000–2022 antaa kokonaiskuvan akateemikko Juha Leiviskän arkkitehtuurista keskittyen hänen myöhempiin töihinsä. Lukijalle välittyvät Leiviskän ajatukset arkkitehtuurista ja suunnittelun lähtökohdista eri kohteissa. Ääneen pääsevät Leiviskän lisäksi arkkitehtuurin asiantuntijat. 
 
Juha Leiviskä (s. 1936) on saanut kansainvälistä tunnustusta inhimillisestä, intiimistä ja ajattomasta arkkitehtuuristaan, joka heijastaa määrätietoista sitoutumista modernistisen perinteen kehittämiseen. Leiviskä on saanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja akateemisia tunnustuksia. Vuonna 1995 hänelle myönnettiin Carlsberg-palkinto, joka on yksi maailman arvostetuimmista arkkitehtuuripalkinnoista. Vuonna 1997 hän sai akateemikon arvonimen, ja vuonna 2020 hänet valittiin kansainvälisen The Daylight Award -palkinnon saajaksi.  
 
Leiviskä tunnetaan parhaiten kirkoistaan, jotka todistavat poikkeuksellisen hienostuneesta kyvystä käsitellä päivänvaloa. Kansainvälisten palkintojen tuomaristot ovat kiteyttäneet lausunnoissaan Leiviskän arkkitehtuurin ainutlaatuisuuden. The Daylight Award -tuomariston mukaan ”Leiviskän valo on viistoa valoa. Se sekä osuu suoraan pystypintoihin että heijastuu, luoden vaikutelmia valon kerrostumista, joissa on selkeä syvyyden tunne. Leiviskän valo ei ainoastaan valaise pintoja, vaan se näyttää syntyvän ja elävän itse arkkitehtonisessa tilassa.” Carlsberg-palkinnon myöntäneet asiantuntijat totesivat, että Leiviskän työssä ovat läsnä vanhanaikaiset hyveet, kuten korkea taiteellinen laatu ja rehellisyys.  
 
Arkkitehtuurimuseon julkaisema Juha Leiviskä 2000–2022 on kattava teos arkkitehdin työstä. Runsaasti kuvitettu kirja esittelee valmistuneiden hankkeiden lisäksi toteutumattomia suunnitelmia ja kilpailuehdotuksia. Kirjan päätoimittaja on filosofian lisensiaatti Elina Standertskjöld. Suomen- ja englanninkielinen teos on itsenäinen jatko-osa vuonna 1999 ilmestyneelle Juha Leiviskä -monografialle (toim. Marja-Riitta Norri; Arkkitehtuurimuseo). Kirjan graafisen ilmeen on suunnitellut arkkitehti Hannele Grönlund. Englanninkielisen käännöksen on tehnyt Tomi Snellman. Kirjaa ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Suomen tietokirjailijat ry.

Sisältö

Foreword / Esipuhe Petteri Kummala, Tutkimuspäällikkö, Arkkitehtuurimuseo 
Juha Leiviskä: In Search of Lasting Architectural Values / Arkkitehtuurin pysyviä arvoja etsimässä  
Elina Standertskjöld: Architect and Humanist: Perspectives on Juha Leiviskä’s Oeuvre / Arkkitehti ja humanisti: Näkökulmia Juha Leiviskän tuotantoon  
William J.R. Curtis: Space, Light and Music: The Architectural Vision of Juha Leiviskä  
Sirkkaliisa Jetsonen: Light, structure and rhythm: Juha Leiviskä and the Baroque / Valo, rakenne ja rytmi: Juha Leiviskä ja barokki 

Kohde-esittelyt 
21 rakennusta ja suunnitelmaa (mukaan lukien kilpailuehdotukset), tekstit: Juha Leiviskä  

Työluettelo
Työt vuosilta 2000–2020 arkkitehdin kommentein  

Kirjan tiedot

Kirjan nimi: Juha Leiviskä 2000–2022 
ISBN: 978-952-5195-55-2 
Sivumäärä: 264 
Kuvitus: yli 400 kuvaa, piirustuksia ja nykyvalokuvia 
Kieli: suomi ja englanti 
Hinta: 48 € 
Julkaisu: 11/2022 

Lisätiedot

Petteri Kummala 
Tutkimuspäällikkö, Arkkitehtuurimuseo 
+358 (0)45 7731 0477 
petteri.kummala@mfa.fi 

Pyydä arvostelukappale: 

Ilona Hildén 
Viestinnän suunnittelija, Arkkitehtuurimuseo 
+358 45 7731 0468 
ilona.hilden@mfa.fi 


Tiedote julkaistu 15.11.2022. Kuva: Hyvän Paimenen kirkko, Pakila, Helsinki 1997–2002. Arno de la Chapelle