Naisarkkitehti kiinnostaa: Bertha Enwald

#NaisarkkitehtiKiinnostaa -sarja nostaa esiin kymmenen naisarkkitehtia museon kokoelmista kertoen heidän arkkitehtuurinsa ominaispiirteistä ja uransa keskeisistä onnistumisista. Bertha Enwald oli neljäs Suomessa arkkitehdiksi valmistunut nainen.

Muiden varhaisten tienraivaajien tapaan Bertha Enwald opiskeli Polyteknillisessä opistossa ylimääräisenä oppilaana ja joutui hakemaan vapautusta sukupuolestaan. Naisten yliopisto-opiskelu oli tuohon aikaan harvinaista, ja vuonna 1890 opintonsa aloittanut Enwald olikin vuosikurssinsa ainoa nainen. 

Valmistuttuaan 1894 Enwald työskenteli muiden arkkitehtien toimistoissa ensin kotikaupungissaan Savonlinnassa ja sen jälkeen Kuopiossa. Itsenäisesti hän suunnitteli mm. joitakin puutaloja Kuopioon. Enwaldin 1800-luvun lopun luonnoskirjojen pienistä huvilaharjoitelmista voidaan päätellä hänen olleen erityisen kiinnostunut puuarkkitehtuurista. 

Enwald haki ennakkoluulottomasti töitä myös Suomen ulkopuolelta, ja hän työskentelikin vuosina 1898–1902 piirtäjänä Pietarissa ja Tartossa. Työtahti oli tiivis, ja piirtämisen ohella Enwald myös valvoi monia rakennustöitä. Nämä työtehtävät eivät kuitenkaan vastanneet arkkitehdin koulutusta, ja työmaiden rakennusmestarit suhtautuivat usein väheksyvästi naisarkkitehtiin. Kuluttavien vuosien jälkeen Enwald palasi Suomeen ja päätti kouluttautua piirustuksen ja käsitöiden opettajaksi. Tutkintonsa hän sai valmiiksi 1904 ja teki sen jälkeen elämäntyönsä piirustuksenopettajana Porissa. 

Suunnittelutyötä alanvaihtaja Enwald ei kuitenkaan kokonaan jättänyt. Hänen sukunsa vietti kesiään Rantasalmella Peonsaaressa, jonne Enwald piirsi hirsihuviloita ja useita muita rakennuksia. Lisäksi hän suunnitteli mm. huonekaluja, jotka olivat muotokieleltään jyhkeän kansallisromanttisia. Jäätyään opettajan työstä eläkkeelle 1938 Enwald muutti Huittisten Lauttakylään, jossa hän eli elämänsä loppuun saakka. Vuonna 1942 Enwald oli mukana Wivi Lönnin 70-vuotissyntymäpäiväjuhlissa, jossta sai alkunsa Suomen naisarkkitehtien yhdistys Architecta.  

Arkkitehtuurimuseon kokoelmissa on jonkin verran Enwaldin opintoihin liittyviä piirustuksia, jotka osoittavat hänen olleen tavattoman lahjakas piirtäjä. Enwaldin arkkitehdinuraan liittyviä valokuvia museolla ei ole juuri lainkaan. 

Bertha Enwaldin henkilökuva, kuvausaika tuntematon. Kuva: Arkkitehtuurimuseo.

Lopputyönään Enwald suunnitteli rakennuskokonaisuuden, joka käsitti pörssin, kaupungintalon ja tullihuoneen. Rakennukset on jäsennelty aukion ympärille ja yhdistetty toisiinsa arkadein. Julkisivu- ja leikkauspiirustus, 1894. Kuva:Arkkitehtuurimuseo.

Arkkitehdin opinnoissa harjoiteltiin myös mallista piirtämistä. Enwaldin elegantti piirros kipsiveistoksesta, 1892. Kuva: Arkkitehtuurimuseo

Enwaldista tuli 1898 ensimmäinen naisjäsen arkkitehtien ja insinöörien yhdistyksessä Tekniska klubben i Wiborg. Tämä päiväämätön opiskeluaikainen projektiopiirustus pyörästä osoittaa, että Enwaldilta luonnistui myös tekninen piirtäminen. Kuva: Arkkitehtuurimuseo

Enwald suunnitteli 1900-luvun alussa sukulaisilleen kesähuviloita Rantasalmen Peonsaareen. Valokuva oletettavasti vuodelta 1906. Kuva: Arkkitehtuurimuseo.

Naisarkkitehti kiinnostaa

#NaisarkkitehtiKiinnostaa -sarja nostaa esiin kymmenen naisarkkitehtia museon kokoelmista kertoen heidän arkkitehtuurinsa ominaispiirteistä ja uransa keskeisistä onnistumisista.