Dag Englund

19.10.1906, Oulu - 01.09.1979

Dag Englund kirjoitti ylioppilaaksi 1926 ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta 1933. Hän työskenteli aluksi yhdessä Kaj-veljensä kanssa ja vuosina 1939-44 arkkitehtina rakennushallituksessa. Hän perusti oman toimiston Helsinkiin vuonna 1945. Englund teki opintomatkoja Pohjoismaihin sekä Keski-Eurooppaan.

Dag Englund menestyi hyvin arkkitehtuurikilpailuissa. Temppeliaukean kirkon ensimmäisessä kilpailussa 1933 Dag ja Kaj Englundin funktionalistinen ehdotus sai ensimmäisen palkinnon. Sitä ei kuitenkaan toteutettu. Dag Englundin vuonna 1938 palkittu ehdotus Enson kirkkoa varten jäi sekin valmistumatta sodan takia. Hänen merkittävin toteutettu suunnitelmansa 1930-luvulla oli Rakennushallituksen työnä yhdessä Vera Rosendalin kanssa suunniteltu, aikanaan huippumoderni funktionalistinen Malmin lentoasema Helsingissä.

Dag ja Kaj Englund rakensivat yhteisen asuinrakennuksen Helsingin Lauttasaareen 1938; Villa Bjerges huolella sisustettuine asuntoineen esiteltiin Arkkitehti-lehdessä samana vuonna.

Kilpailuvoiton perusteella rakennettiin 1950 Järvenpään seurakuntaopisto. Dag Englund suunnitteli lukuisia teollisuus- ja asuinrakennuksia eri puolille Suomea. Englundin mittava suunnittelutyö vuosina 1959-64 oli Eläinlääketieteellisen tiedekunnan rakennuskokonaisuus Helsingissä.

Arkkitehtuurimuseon suppea Dag Englundin piirustuskokoelma on saatu Kaj Englundin piirustuskokoelman mukana. (TK)