”TÖÖLÖLÄISFUNKIS”

Suomalaisessa arkkitehtuurissa tapahtui merkittävä murros 1930-luvulle tultaessa, kun 1920-lukua hallinnut klassismi alkoi väistyä funktionalismin tieltä. Ideologian muutoksen yksi kiinnostavimmista esimerkeistä on Töölön alueen rakentuminen.

Funktionalismin läpimurto löi Töölössä leimansa erityisesti Taka-Töölön rakennuskantaan. Alueen rakentaminen aloitettiin juuri 1930-luvun vaihteessa ja se osui yhteen voimakkaan taloudellisen noususuhdanteen kanssa. Tästä johtuen rakentaminen oli erittäin kiivasta: vuosien 1930–1939 välillä Taka-Töölöön rakennettiin 215 asuinkerrostaloa. Vaikka ns. töölöläisfunkiksesta on esimerkkejä myös Etu-Töölössä, erityisesti sen pohjoispuolella, se on leimallisesti takatöölöläinen ilmiö.

Töölön 30-luvun funkiksen erityispiirre on asemakaavan ja arkkitehtuurin ristiriita. Töölön asemakaava on vuoden 1906 perua. Tuolloin muodostettiin Etu- ja Taka-Töölön kaupunginosat ja vahvistettiin Gustaf Nyströmin ja Lars Sonckin suunnittelema kaava. Kaavaratkaisu perustui umpikortteliratkaisuun, mikä on täysin funktionalismin valoa, ilmaa ja aurinkoa peräänkuuluttavan ja siksi avokortteleita suosivan ajattelun vastaista.

Vaikka kaavaan tehtiin myöhemmin muutoksia ja kortteleita avattiin, syntyi töölöläisfunkis suurelta osin asemakaavaan, joka arkkitehti Gustaf Strengellin sanoin sisälsi ”melkein kaikki ajateltavissa olevat virheet.” Taloudellinen nousukausi ei kuitenkaan sallinut rakentamisen hidastumista ja siksi vanhentunut kaava säästyi radikaalimmilta muutoksilta.

TYYLIPIIRTEITÄ

Pääosa Töölön funkistaloista rakennettiin hyvin lyhyen ajan kuluessa. Lisäksi samat rakennuttajat ja suunnittelijat vastasivat valtaosasta alueen rakennuskantaa. Tästä johtuen alueen rakennuskannasta muodostui tyylillisesti melko yhtenäinen. Tärkeimmät suunnittelijat olivat arkkitehtiylioppilas Helge Lundström ja arkkitehdit T. A. Elo, Jalmari Peltonen, Ole Gripenberg ja Kaarlo Borg.

Töölöläisfunkiksen keskeisimpiä piirteitä ovat mm. suorakaide-erkkerit, kulman yli kiertyvät ikkunat ja leveät kattolistat. Suorakaide-erkkerille on tyypillistä, että ne on avattu ikkunoilla kolmeen suuntaan ja että ne nousevat toisen kerroksen tasolta koko julkisivun korkeudelta, joissain tapauksissa jopa räystäslistan yläpuolelle. Julkisivupinnat on yleensä rapattu sileiksi tai terasti- eli jalorapatut, mikä tarkoittaa rappausta, johon on lisätty esimerkiksi värillistä lasia tai mineraalirouhetta. Yleensä kadun puolelle avautuvat, moni-ilmeiset parvekkeet ovat myös osa töölöläisfunkista.

Läpituuletettavuuden vuoksi funktionalismi suosi melko kapeaa runkosyvyyttä. Asemakaavan vuoksi Töölön funkistaloille on kuitenkin ominaista talojen suuri runkosyvyys. Voidaankin sanoa, että töölöläisfunkis on suureksi osaksi vielä melko pinnallista funktionalismia. Talojen pohjaratkaisut esimerkiksi noudattelevat 1920-luvun ja jopa 1910-luvun periaatteita.

Taka-Töölö suunniteltiin alusta pitäen virkamiesten ja porvariston asuinalueeksi ja tämä näkyy asuntojen koon lisäksi mm. komeissa portaaleissa ja ylellisissä porrashuoneissa. Talojen suuri runkosyvyys korostaa vaikutelmaa vauraudesta. Erinomaisia esimerkkejä töölöläisfunkiksesta löytyy esimerkiksi Töölön torin ympäristöstä ja Töölönkadun loppupäästä.

Suomen oloissa täysin ainutlaatuisen ilmiön Töölön rakennuskannassa muodostavat Välskärinkadun talot. Jalmari Peltosen vuosina 1931–34 suunnittelemat Välskärinkatu 3, 5, 7 ja 9 noudattelevat perusjäsennykseltään töölöläisfunkista, mutta poikkeavat linjasta omintakeisen julkisivu- ja porrashuonekoristelunsa ansiosta. Välskärinkadun talorivi onkin Suomen merkittävin yhtenäinen esimerkki art deco -asuintaloarkkitehtuurista.

ART DECO

Art Deco oli maailmansotien välisen ajan yksi vallitsevista koristetyyleistä. Nimensä suuntaus sai vuoden 1925 Pariisin taideteollisuusnäyttelystä (L’Exposition Internationale des Arts Décoratifs et Industriels Modernes), tosin jälkijättöisesti, kun 1960-luvulla kiinnostuttiin tästä laajalle levinneestä tyylistä, joka ei oikein sopinut olemassa oleviin määritelmiin.

Ominaista art decolle on geometrinen kuvakieli, vahvat värit, ylelliset materiaalit ja viimeistelty työnjälki. Sen vaikutteet tulevat muun muassa vanhoista korkeakulttuureista (ennen kaikkea Egyptistä), kubismista sekä Bauhausista ja se on loisteliaimmillaan etenkin sisustuksissa. Art decoa voi luonnehtia vuosisadan vaihteen art nouveaun koristeellisuuden rationalisoiduksi jatkajaksi sotien välisenä aikana.

Siitä huolimatta, että arkkitehtuurin modernismi pyrki yksinkertaisuuteen ja julisti koristeen rikokseksi, ei sekään välttynyt art decolta. Arkkitehtuurissa art decoa edustavat näyttävimmin 1930-luvun vaihteen amerikkalaiset pilvenpiirtäjät, kuten Empire State Building, jotka ylistävät kauppaa, teollisuutta ja ylellisyyttä. Art deco ei piitannut funktionalismin tavoin sosiaalisesta vastuusta. Se oli leimallisesti elitististä.

Myös Suomessa art deco on näyttävimmillään sisustuksissa. Esimerkiksi Hotelli Tornin, Eduskuntatalon ja Fazerin Kluuvikadun kahvilan interiöörejä on luonnehdittu art decoksi. Julkisivuissa art deco on Suomessa melko harvinaista ja myös Töölössä tämä ”muoti” väistyi viimeistään 1934. Porrashuoneissa se jatkui vuosikymmenen lopulle.

PORRASHUONEET

Porrashuoneet olivat portaalien ohella 30-luvun töölöläistalojen suunnittelun yksityiskohdista suurimman huomion kohteena. Asuintalojen julkisissa tiloissa ei säästetty rahaa eikä vaivaa: värityksen ja koristelujen suunnittelussa käytettiin erikoistuneita taiteilijoita. Näistä tärkeimmät olivat Eino Rapp ja Bruno Tuukkanen.

Tyypillistä Töölön art deco -porrashuoneille ovat kiiltoasteiltaan vaihtelevat, emalimaalatut seinät, pastellisävyt, rikkaasti kuvioidut mosaiikkibetonilattiat sekä kromatut hissit ja porraskaiteet. Tunnusomaisia ovat myös plastiset muodot sekä harkitusti valitut koristeaiheet ja valaisimet. Mielikuvituksellisia kattomaalauksia löytyy useista kolmekymmenluvun alun porrashuoneista.

Vielä 30-luvun alussa töölöläisille porrashuoneille oli tyypillistä puoliympyrän tai monikulmion muotoinen porrassyöksy. Vuosikymmenen loppua kohti tultaessa porrashuoneet rationalisoituivat, porrassyöksy muuttui suorakulmion muotoiseksi ja koristelu hillitymmäksi. Art deco joutui väistymään pelkistetyn funktionalismin tieltä.

Töölön porrashuoneiden art deco oli 30-luvun nousukauden ilmiö ja sen mukana se myös katosi. Yrjö Similä kritisoi Rakennustaito-lehdessä jo vuonna 1935 silloisen asuinrakentamisen viehtymystä ylellisyyteen ja sen negatiivista vaikutusta mm. vuokrakehitykseen. Similä suhtautui hyvin varauksellisesti siihen, että ”kaikkein uusiaikaisimmissa asuintaloissamme ovat seuraavat rakennusaineet yleistyneet: graniitti, ulkomainen marmori ja vuolukivi sisäänkäytävissä, kumi ja kiiltometallit portaissa, loistohissit (hissikorin on joskus sanottu olevan uushopeaakin!), ulkomainen peililasi ikkunoissa…, loisteliaat ovenrivat, lukot ja helat…, ulkomaan puu asuntojen porrasovissa.” On selvää, että Similän kritiikki kohdistui erityisesti juuri töölöläisfunkikseen ja sen art deco piirteisiin.

© Arkkitehtuurimuseo / Petteri Kummala