Pirkko-Liisa Schulman, Architectan aktiivi yli 30 vuotta

Arkkitehtuurimuseo julkaisee Architectan tilaaman artikkelisarjan.

Teksti: Paula Holmila
Kuvat: Anni Koponen ja Pirkko-Liisa Schulman

Pirkko-Liisa Schulmanin  (s. 1946) työura ja koulutus on arkkitehtien tavallisesta polusta poikkeava. Hän on liikkunut taiteen ja arkkitehtuurin, kirjoittamisen, tutkimuksen ja opettamisen sekä lavastuksen ja sisustusarkkitehtuurin, suunnittelun ja rakennussuojelun välissä. Lisäksi hän ollut aktiivinen järjestötoiminnassa sekä Suomen Arkkitehtiliitto SAFAssa että Architectassa, jonka puheenjohtaja hän oli vuosina 2016-2017.

Elinikäinen oppiminen on ilmeisesti ollut Schulmanille itsestään selvää jo ennen kuin koko sanaparia keksittiin. Nytkin hän juoksee italian kielen tunneilla – täytyyhän vielä yksi kieli oppia ennen kuin täyttää 80 vuotta –  ja jatkaa kirjoittamista. Schulmanin positiivisuus, aktiivisuus ja yleinen kiinnostus asioihin on suorastaan tarttuvaa.

Pirkko-Liisa Schulman on liikkunut taiteen ja arkkitehtuurin, kirjoittamisen, tutkimuksen ja opettamisen sekä lavastuksen ja sisustusarkkitehtuurin, suunnittelun ja rakennussuojelun välissä.

Arkkitehdin ammatti kiinnosti jo lapsena

Pirkko-Liisa Schulman, tuolloin Lindfors, ilmoitti jo 11-vuotiaana rupeavansa isona arkkitehdiksi. ”Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että olisin hankkinut tietoa ammatista tai arkkitehdeista eikä suvussa tai lähipiirissä ollut yhtään arkkitehtiä”, hän muistelee.

Kiinnostus ilmeni piirustuksissa, joissa oli paljon omakotitalojen pohjapiiruksia,  asukkaiden ammatitkin on kerrottu kuvissa. Joukossa oli myös muotipiirustuksia. Schulman arvelee, että Kotiliesi-lehden kuvat taloista ja sisustuksista olivat yksi syy kiinnostukseen.

Schulman menetti isänsä alle vuoden ikäisenä. Yksinhuoltajaäiti kannusti opiskelemaan ja oli ylpeä tyttärensä piirustuksista, joista tämä sai jopa palkintoja. Tästä syystä piirustuksia lienee säilynytkin vielä näihin päiviin.

Minulla on melkein atavistinen muistikuva, kun alakouluaikaan taloomme rakennettiin lisähuone, ja puutavara oli koottuna pihassa. Lautojen väliin pääsi ryömimään ja muistan vieläkin sahalaudan tuoksun”, Schulman kertoo.

Kiinnostus ilmeni piirustuksissa, joissa oli paljon omakotitalojen pohjapiirustuksia,  asukkaiden ammatitkin on kerrottu kuvissa. Tämän pohjapiirustuksen Pirkko-Liisa Lindfors piirsi 12–14-vuotiaana. 

Yksinhuoltajaäiti kannusti opiskelemaan ja oli ylpeä tyttärensä piirustuksista, joista tämä sai jopa palkintoja. Tästä syystä piirustuksia lienee säilynytkin vielä näihin päiviin. Tämän hiilipiirroksen Pirkko-Liisa piirsi 14-vuotiaana.

Naisena arkkitehdin opinnoissa

Schulmanin opiskeluaika 70-luvun alussa Teknillisessä korkeakoulussa oli yhteiskunnallisen keskustelun ja politisoitumisen vaihetta. Tulevia arkkitehtejä kiinnostivat megastruktuurit, yhdyskuntasuunnittelu ja ”miesiläiset puikot”. Osa arkkitehtuurin opiskelijoista hakeutui yliopistoon opiskelemaan lisäksi myös sosiologiaa kuten Schulmankin, yhden kurssin verran. Hän suoritti myös korkeakoulun ensimmäisen luonnonsuojelun kurssin.

Opettajakunta oli miehiä, ja rakennusalan yleinen ilmapiiri varsin machoilevaa. Naiset hakeutuivat virkatehtäviin ja toimistotöihin, naisten omia suunnittelutoimistoja ei tuohon aikaan ollut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

”Uskon yleisen kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaneen siihen, että naisetkin hakeutuivat kaavoituksen piiriin. Mutta on myös mahdollista, että kilpailutyöryhmiin ei pyydetty tyttöjä mukaan. Kilpailuthan olivat tuolloinkin ensiaskel sankariarkkitehdin uralla. Toisaalta monilla naisilla oli vuorossa perheen perustaminen opintojen jälkeen, ja virkauralla tai toimistotyöntekijänä on helpompi yhdistää työ ja perhe-elämä”, Schulman pohtii.

Nyt tilanne on muuttunut, sekä arkkitehtikunta että opiskelijat ovat naisistuneet. Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen opettajissa, myös professoreissa, on jo paljon naisia, mitä Schulman pitää ilahduttavana kehityksenä.

Kansainvälisyys vei mukanaan

Schulman suuntautui kansainvälisesti jo opintoaikoinaan. Hän harjoitteli kesän brittiläisessä arkkitehtitoimistossa ja teki diplomityönsä Kenian low cost -asumisesta. Hän jopa asui Afrikassa puoli vuotta.

”Se oli liian aikaisin, ei sitä pidetty silloin vielä oikeana arkkitehtuurina”, hän naurahtaa.

Vuosikymmentä myöhemmin tehtiin ekskursioita Afrikkaan, ja monet opiskelijat suuntautuivat tutkimaan ja työskentelemään kehitysmaiden ongelmien ja rakennuskulttuurin parissa. Tämäkin kiinnostus oli kansainvälistä, ja monien kongressien, biennaalien ja tutkimusten aiheena. Kiinnostus perinteisiin rakennustapoihin, läheltä saatavien materiaalien käyttöön  ja alkuperäisiin rakennuskulttuureihin länsimaisen rakennusteknologian viemisen sijaan lisääntyi. Tässä vaiheessa Schulmankin oli palannut Suomeen ja oli kehittämässä kansainvälistä opiskelijavaihtoa ja englanninkielistä koulutusta.

Mutta sitä ennen Schulman opiskeli ja työskenteli Yhdysvalloissa. Hän sai Fulbright-stipendin opintoihin Yalen yliopistossa ja jäi maahan työskentelemään opintojen jälkeenkin. Elettiin postimodernistisen arkkitehtuurin ja dekonstruktionismin aikaa. Schulman kertoo, että naiskysymys tuli hänen eteensä aivan odottamattomalla tavalla.

”Yliopistomaailmassa aktiivisella radikaalilla feminismillä oli huomattava vaikutus diskurssiin. Ei puhettakaan, että naisia olisi saanut tytötellä. En myöskään huomannut mies- ja naisarkkitehtien erottelua työelämässä”, Schulman kertoo.

Tämä oli sikäli yllättävä havainto, että Suomessa tasa-arvo oli kuitenkn lainsäädännöllä turvattu paremmin, ja esimerkiksi naiset saivat äänioikeuden huomattavasti aikaisemmin. Mutta Yhdysvaltojen itärannikon yksityiset ”eliittiyliopistot” kuten Yale ovat olleet tasa-arvon uranuurtajia yliopistomaailmassa.

Myös amerikkalainen polku arkkitehtuurin opintoihin saattoi kulkea edeltävien monen vuoden filosofian tai kirjallisuuden opiskelun kautta. Esimerkkeinä Schulman mainitsee Robert Venturin ja Peter Eisenmannin. Schulman ei muuten ole ainoa Yhdysvalloissa pitkään työskennelleistä, joka on huomauttanut tästä erosta yliopistomaailmassa: Suomessa on lainsäädännöllä taattu tasa-arvo, mutta retoriikassa ja palkkauksessa ynnä työnjaossa saatetaan olla jäljessä.

Amerikan vuosina Schulman kiinnostui myös rakennussuojelusta. Hän oli jo Otaniemen opiskeluaikana tutkinut esimerkiksi Chigagon pilvenpiirtäjiä, haastatellut siellä rakennussuojelun asiantuntijoita ja kirjoitti niistä arkkitehtuurin historian oppiaineen harjoitustyön, jonka päätyi Rakennustaiteen museoon (nykyään Arkkitehtuurimuseo). Niinpä hänelle tarjottiin töitä museossa, mutta ”museoituminen” ei siinä vaiheessa kiinnostanut Schulmania.

Palattuaan Yalen vuosien jälkeen Suomeen, hän meni opettamaan arkkitehtuuria TKK:hon ja oli hämmästynyt, ettei arkkitehtiosastolla hänen seitsemän vuoden poissaolonsa aikana ollut tapahtunut oikeastaan yhtään mitään muutosta. Samat opettajat opettivat samoja asioita. Muutos tuli myöhemmin.

Arkkitehtikoulutus oli aloitettu myös Tampereella ja Oulussa, mikä teki Schulmanin mukaan koko alalle ja koulutukselle hyvää, ja vähitellen myös Otaniemessä uudistettiin opetusta ja opettajakuntaa. Opetus- ja tutkimustyö TKK:lla kesti seitsemän vuotta, ja sinä aikana Schulman organisoi myös opiskelijavaihtoja ja englanninkielistä opetusta.

Amerikan tuomisina tuli myös aviomies, Yalen yliopistossa väitellyt biologi Alan Schulman. Perheen itsestäänselvästä kansainvälisestä orientaatiosta kertoo, että poika on nyt asettunut Italiaan.

Perhe asettui Niilo Kokon piirtämään 50-luvun taloon ja keskustelu kääntyy tuon ajan huolelliseen ja ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen tähtääviin asuntoihin ja hyviin pohjaratkaisuihin. Aktiivisena ihmisenä Pirkko-Liisa Schulman on tietenkin joutunut osallistumaan taloyhtiön asioiden hoitoon ja historiikin kirjoittamiseen.

Architecta on tukenut naisia miehiseksi mielletyllä alalla

Pirkko-Liisa Schulman kertoo usein törmänneensä kysymykseen, miksi tarvitaan erikseen Architecta, naisten ammatillista keskustelua ja tasa-arvoa edistävä järjestö. Hänelle tämän olemassaolo on itsestäänselvyys. Onhan muillakin ammattialoilla myös omat naisjärjestönsä.

”Suomessa naisten ja miesten työt ovat hirveän eriytyneitä. On miesten ja naisten alat”, hän arvioi.

Rakennusala kokonaisuutena on ehkä vielä miehisempi kuin monet muut alat, vaikka arkkitehdeistä ja opiskelijoista lähes puolet on naisia. Omissa nimissään arkkitehti-yrittäjinä toimivia naisia on vieläkin oikeastaan ihmeteltävän vähän. Toimistoarkkitehtinä työskentelevä saattaa olla ainoa nainen vaikkapa työmaakokouksessa. Machoilu-kulttuuri on alalla kuitenkin vähentymään päin – vai onko?

Architecta-yhdistys perustettiin vuonna 1942, ja perustajäsenien joukossa olivat muun muassa Märta Blomstedt, Salme Setälä ja Aino Aalto. Ajatus oli lähtenyt Wivi Lönnin 70-vuotisjuhlien valmistelujen yhteydessä. Syntymäpäiville Lallukkaan kokoontui 20.5.1942 yhteensä 46 naisarkkitehtiä, ja siellä päätettiin ryhtyä toimiin yhdistyksen perustamiseksi. Perustava kokous oli 3. marraskuuta 1942 Seurahuoneella, paikalla oli 41 henkeä.

Pirkko-Liisa Schulman kertoo törmänneensä Amerikassa ihmettelyyn ja ihailuun, että Suomessa on maailman vanhin naisten arkkitehtijärjestö. Tämä oli erään Architectan vierailunäyttelyn yhteydessä.

Architectan historiasta on tutkittu vain 10 ensimmäistä vuotta. Järjestöstä ei tullut SAFAn alaosastoa, koska jäsenistöstä kaikki eivät kuuluneet SAFAan eri syistä. Pirkko-Liisa Schulman kertoo tutkineensa jonkin verran Architectan jäsenkuntaa ja sen taustoja.

”Se ei tukenut ainakaan käsitystä arkkitehtien taustojen yläluokkaisuudesta. Yllättävän suuri osa naisista oli maanviljelijäperheistä, ja niissä taas isän tuki ja kannustus oli ollut ratkaisevaa ammatinvalinnassa”, hän kertoo

Architectan kokouksissa on ollut tapana haastatella vanhempia jäseniä. Eräs hiljainen, vaatimaton kollega ohimennen mainitsi suunnitelleensa lähes 50 koulua.

Varsinkin viime vuosisadan alkupuolella arkkitehtuurin uravalinta on vaatinut naisilta  poikkeuksellista rohkeutta, itseluottamusta ja epäilemättä myös kannustusta. Haastattelijan mieleen muistuu lukion opinto-ohjauksessa esitetty väite, että naisilta puuttuu yleensä spatiaalinen hahmotuskyky. Matematiikan taitoja pidettiin myös yleisesti miehisenä ominaisuutena. Mutta Architectan naisilla oli loistava edelläkävijä, Wivi Lönn, joka oli myös matemaattisesti ylivoimainen. Näinä päivinä tutkijat ovatkin yhä enemmän kiinnostuneet uranuurtaja-arkkitehdeistä kuten Lönnin lisäksi Elsi Borgista, Aino Aallosta, Martta Martikainen-Ypyästä, Märta Blomstedtista, Eva Kuhlefelt-Ekelundista jne. Nämä kaikki olivat mukana Architectassa alusta pitäen.

Helsingin juutalaisen synagogan restaurointia varten Schulman joutui tutkimaan Suomen juutalaisen seurakunnan historiaa ja synagogan suunnittelijaa Ahrenbergiä. Jossain vaiheessa hän harkitsi väitöskirjaakin Ahrenbergistä.

Arkkitehti ja kirjoittaja juutalaisen historian parissa

2000-luku toi mukanaan kaksi kirkollista työtä: katolisten Pyhän Henrikin kirkon ja Helsingin juutalaisen synagogan korjaustyöt.

Pirkko-Liisa Schulman on pienen juutalaisen seurakunnan jäsen ja ainoa arkkitehti, joten korjausten johtaminen tuli luonnostaan hänelle. Synagoga on alunperin Jac. Ahrenbergin vuosisadan alussa suunnittelema ja nykyään suojeltu rakennus. Sinne oli tehty vuonna 1961 modernisoiva korjaus, joka häiritsi Schulmania. Hän otti entistämisen ja palauttamisen linjan. Kaksi konservaattoriopiskelijaa löysi värikerrostumien alta alkuperäisiä maalauksia, jotka palautettiin. Työtä varten Schulman joutui tutkimaan Suomen juutalaisen seurakunnan historiaa ja synagogan suunnittelijaa Ahrenbergiä. Jossain vaiheessa hän harkitsi väitöskirjaakin Ahrenbergistä.

”Synagogan korjauksessa valitsin restaurointilinjan. Kuten tunnettua, siinä onkin pähkinää purtavaksi, että saa nykyaikaisen tekniikan piiloon. Paras palaute oli, kun joku totesi vierailtuaan korjatussa synagogassa, että eihän täällä ole mikään muuttunut”, Schulman muistelee. Viimeisin työ on synagogan julkisivujen restaurointi vuonna 2020.

Synagogan restaurointia on kiitelty ammattipiireissä. Molemmissa restaurointitöissä myös urakoitsija kiitti erityisesti hyvästä yhteistyöstä.

Schulman tutustui aviomieheensä Alaniin ja tämän juutalaiseen perheeseen heti Yalen opintojensa alussa. Äidin perhe oli päässyt Yhdysvaltoihin ennen sotaa.Vaikka kaikki perheenjäsenet eivät olleet ortodoksijuutalaisia, perinteitä ylläpidettiin ja juhlapyhinä käytiin synagogassa. Näin Pirkko-Liisa Schulman kiinnostui juutalaisesta historiasta, etiikasta ja filosofiasta, ja on paljon kirjoittanut aiheista.

Viimeinen juutalaisuutta ja synagogien arkkitehtuuria selvittävä ansiokas teksti on Ullberg -kirjassa Viipurin synagogasta, joka Uno Ullbergin piti suunnitella, mutta jota ei lopulta toteutettu.

Suomessa ei ole kovin monta arkkitehtuurikirjoittajaa. Schulman on kirjoittanut koko uransa ajan sekä alan kotimaisiin ja ulkomaisiin lehtiin että kirjoja. Suomen kulttuurinähtävyydet -kirja lienee melkein kaikkien kulttuurikotien hyllyssä. Amerikkalaisen Macmillanin arkkitehtiensyklopediaan hän kirjoitti tekstit 11 suomalaisesta arkkitehdistä.

”Synagogan korjauksessa valitsin restaurointilinjan. Kuten tunnettua, siinä onkin pähkinää purtavaksi, että saa nykyaikaisen tekniikan piiloon. Paras palaute oli, kun joku totesi vierailtuaan korjatussa synagogassa, että eihän täällä ole mikään muuttunut.”

Opinnot

Yale University: Master of Environmental Design -tutkinto 1981
School of Architecture, USA: arkkitehtuurin historian ja teorian tutkimusohjelma
kuvanveiston ja lavastussuunnittelun opintoja
Teknillinen korkeakoulu: arkkitehdin tutkinto 1975
Helsingin yliopisto: matematiikan, ranskan ja filosofian opintoja 1967−1968, 1993−1995
Taideteollinen korkeakoulu: sisustusarkkitehtuurin sekä taideopintoja 1967−1968, 1977−1979

Töitä mm.

2015-2020 Helsingin synagogan julkisivujen korjauksen ja restauroinnin suunnittelu
1997−2018 ByDesign, oma yritys: arkkitehtuurisuunnittelua, rakennushistoriallisia arviointeja, suojeltujen rakennusten korjaussuunnitelmia, arkkitehtuuri- ja kulttuurimatkojen ohjelmia ulkomaisille asiakkaille, julkaisuja ja graafista suunnittelua
2005 Helsingin synagogan peruskorjaus ja restaurointi
2009-2010 Pyhän Henrikin katedraalin katon korjaus
2010-2011 Helsingin juutalaisen seurakunnan seurakuntakeskuksen ja yhteiskoulun peruskorjaus 2012 Helsingin synagogan katon korjaus
2014 Helsingin juutalaisen seurakunnan rituaalialtaan ja sen tilojen suunnittelu
2020 Helsingin synagogan julkisivujen restaurointi
2004 Technion, Faculty of Architecture and Town Planning, Haifa, Israel: vieraileva kriitikko ja luennoitsija 1986−1994 Teknillinen korkeakoulu, arkkitehtiosasto: assistentti ja tutkija. Opetuksen lisäksi tutkintojen rinnakkaisuuslausunnot, ulkomaisten vaihtojen koordinoiminen, englanninkielisen opetuksen suunnittelu, määrärahaesitysten tekeminen, yleiset koulutuspoliittiset asiat, tutkija SOTERAssa (Sosiaali- ja terveydenhuollon tekniikan ja rakentamisen instituutti)
1991 University of Arizona, College of Architecture, Tucson, USA: vieraileva kriitikko ja luennoitsija
1989, 1990 Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ja American Institute of Architects AIA: kansainvälisten konferenssien johtaja
1980−1986 Yksityisiä arkkitehtitoimistoja, USA: suunnittelija
1981 Yale University, Department of Art History: assistentti
1975−1979 Yksityisiä arkkitehtitoimistoja, Suomi: suunnittelija
Opiskeluaikana toimistoissa Suomessa ja Englannissa

Julkaisut

Uno Ullberg–Viipurin arkkitehti, artikkeli:Synagogasuunnitelma ja Viipurin juutalainen seurakunta, toim. Netta Böök ja Kari Immonen, Uno Ullberg -seura & Arkkitehtuurimuseo, 2020.
Jewish Architecture−New Sources and Approaches, article: Jac. Ahrenberg: The Man Who Designed the Helsinki Synagogue, eds. Katrin Keßler & Alexander von Kienlin, Schriftenreihe der Bet Tfila−Forschungs- stelle für jüdische Architektur in Europa, hg. v. Aliza Cohen-Mushlin und Harmen H. Thies, Band 8, Michael Imhof Verlag, Petersberg, 2015
Hugo Lindfors−Asekätkijän vankilapäiväkirja, Minerva Kustannus, 2011.
LeChaim! Kuvia Suomen juutalaisten historiasta−Images from the History of Jews in Finland: Syna-  gogat−Synagogues, toim.−eds. Dan Kantor, Mindele London-Zweig, Simo Muir, Helsingin juutalainen seurakunta−The Jewish Community of Helsinki, 2006.
FinlandA Cultural GuideSuomen kulttuurinähtävyydet, Otava, 2003, Aava Books, 2005.
Koti kallioilla−Hiihtäjäntie 6, toim. Hilkka Aitlahden, Soili Jääskeläisen ja Ossi Parosen kanssa, Asunto Oy Hiihtäjäntie 6, 2007.
Review on International Research of User Requirements for Elderly Dwellings, Helsinki University of Technology 1994.
Focus−Yearbook, toim. Juhani Pallasmaan kanssa Helsinki University of Technology, Faculty of Architecture, 1992.
Rooms of Knowledge, Research in Architecture and Other Disciplines at the Turn of the 1990s in Finland, toim. Riitta Kuoppamäki-Kalkkisen kanssa, Helsinki University of Technology, Faculty of Architecture, 1990.
Tiedon huoneita. Arkkitehtuurin ja muiden alojen tutkimusta 1990-luvun vaihteen Suomessa, toim. Riitta Kuoppamäki-Kalkkisen kanssa, Teknillinen korkeakoulu, arkkitehtiosasto, 1990.
Synthesis: Architecture, Craftsmanship and Design, Report of the International Conference on Architecture, Urban Planning and Design, Espoo, Finland, September 4-6, 1989, toim.
Arkkitehti, arkkitehtuuri ja tutkimus, seminaariraportti, seminaari Säätytalossa 4.-5.3.1987, toim. Riitta Kuoppamäki-Kalkkisen kanssa, Suomen Akatemia ja Teknillinen korkeakoulu, 1987.
Macmillan Encyclopedia of Architects, 11 artikkelia suomalaisista arkkitehdeista, The Free Press, New York, 1982.
The Search for a New Architecture in America and Finland at the Turn of the Century, Masters’ Thesis, Yale University, School of Architecture, 1981, thesis adviser Professor Vincent Scully.
Artikkeleita vuodesta 1979 lähtien Taide-, Arkkitehti-, Design in Finland-, Scandinavian Review-, Finnish Trade Review- ja Blue Wings -julkaisuissa.

Ammatilliset järjestöt ja luottamustoimet

2019 Suomen Arkkitehtiliitto SAFA hallituksen jäsen
2016−2017 Architecta−Suomen Naisarkkitehtien yhdistys, puheenjohtaja, 2021 kunniajäsen
2012- Suomen tietokirjailijat ry
2003 International Association of Art Critics AICA
1982 Suomen Arvostelijain liitto SARV

Kuukauden Architecta

Architecta ry on 80-vuosijuhlansa kunniaksi tilannut 35 vuotta arkkitehtuuria eri medioissa käsitelleeltä, nykyisin Helsingin Sanomien
vakituisena arkkitehtuuriavustajana toimineelta Paula Holmilalta haastattelusarjan naisista suunnittelijoina. Naisarkkitehtien toiminta eri ammattialoilla on monipuolistunut vuosikymmenten kuluessa: arkkitehdit toimivat niin suunnittelijoina, opetustyössä, tutkijoina, rakennuttajina, konsultointi- ja asiantuntijatehtävissä, myös erilaisissa kansainvälisissä hankkeissa ja tehtävissä.
Kuukauden Architecta