Saija Hollmén toivoo arkkitehdin työnkuvan hahmottamista kokonaisvaltaisesti

Tekijyys voi jäädä taka-alalle, tarvitaan yhteiskunnallista vastuunkantoa

”Modernismin mukana syntynyt kuva sankariarkkitehdistä, joka raivaa tiensä herooisen kilvoittelun kautta, on ehkä enemmän miehinen kuin feminiininen narratiivi. Vetoaako modernismin individualistinen kuva arkkkitehdistä enemmän miehiin?  Näkevätkö naiset arkkitehtuurin holistisemmin ja enemmän yhteiskunnan kannalta?”, Hollmén kysyy.

”Haastan arkkitehdin roolia, modernismin perinnettä arkkitehdeistä auktoriteettinä ja tekijänä. Haavoittuvassa asemassa olevien yhteisöjen kontekstissa rakennettu ympäristö ei kiinnity suunnittelijaan. Tekijä on epärelevantti, hyvä sunnitelma suunnilleen kasvaa maasta, tekijyydellä ei ole merkitystä. Suunnittelijuus pitäisi osata määritellä uudestaan toisin kuin oman egon kautta”, hän edellyttää.

”Suomessa naisten tilanne alallamme on parempi kuin monessa muussa maassa”, hän jatkaa.

Töissä ja kotona Espoossa

Istumme Saija Hollménin työhuoneessa Otsolahdessa, joka on Tapiolan puutarhakaupungin vehreänä säilynyttä osaa eikä ole vielä joutunut Espoon rajun tiivistämisen kohteeksi. Ikkunoista näkyy luminen maisema mäntyineen.

Hollmén kertoo, ettei Aalto-yliopiston professoreilla ole enää omia työhuoneita. Niinpä hän hankki opettajakollegansa kanssa työrauhan väitöskirjan kirjoittamiseen kodin ja työpaikan puolivälistä.

Hollmén asuu perheineen melko lähellä Espoon Tontunmäessä. Hänen kaksi poikaansa ovat jo aikuisia, toinen kirjoittaa ylioppilaaksi tänä vuonna, ja toinen on muuttanut kotoa pois.

Hollmén on syntynyt Kaarinassa, käynyt koulunsa Oulussa ja valmistunut arkkitehdiksi TKK:lta, jonne pyrkiminen ei ollut mitenkään itsestäänselvää.

”Tuskailin lukioaikoina ammatinvalintaani, sillä kiinnostuksen kohteita oli useita, ja valinnan tekeminen tuntui mahdottomalta. Päätin lopulta hakeutua opiskelemaan arkkitehtuuria kun oivalsin, että siinä kiteytyy inhimillisen olemassaolon moninaisuus konkreettisessa muodossa” Hollmén muistelee.

”Kotonani harrastettiin paljon musiikkia, ja käsillä tekeminen on aina kiehtonut minua. En niinkään harrastanut piirtämistä, mutta kaikenlainen kolmiulotteinen hahmottaminen on aina ollut luontevaa. Lapsena saatoin uppoutua johonkin käsityöhön tuntikausiksi, ja opiskeluaikoina viihdyin parhaiten puupajalla. Hektisessä työelämässä kaikki tuo jäi, ja vasta viime aikoina olen löytänyt uudestaan tieni käsillä tekemisen maailmaan. Myös intohimo laulamiseen on seurannut minua aina näihin päiviin asti”, Hollmén kertoo.

Arkkitehtikunnasta ja opiskelijoista noin puolet on nyt naisia, ja yhä enemmän omilla nimillään esiintyviä naisarkkitehtejä on noussut esiin. Muutamia vuosikymmeniä sitten alan patriarkaatin toiminta oli vielä aika vanhoillista. Naiset esiintyivät korkeintaan yhdessä miehensä kanssa tai hakeutuivat virkoihin tai työntekijöiksi toimistoihin. Naisten nimillä perustettiin harvoin suunnittelutoimistoja. Nyt ala on tasa-arvoistunut ja naisistunut, vääristynyt sukupuolijakauma alkaa korjaantua , ja naisten perustamia arkkitehtitoimistojakin alkaa olla enemmän. Myös Aalto-yliopiston arkkitehtiprofessoreissa on nyt naisia kuten Hollmén.

Ilmastonmuutos vaatii yhteistoimia

”Omalla kontribuutiollani pystyn hieman vaikuttamaan siihen, että oppisimme näkemään oman roolimme yhteiskunnassa entistä holistisemmin”, Hollmén sanoo. ”Vielä on korjaamisen varaa”, hän lisää.

Holistisella hän tarkoittanee yhteiskunnallista vastuunottoa ja osallistumista ilmastonmuutoksen vastaiseen toimintaan.

”Rakentaminen on suurimpia ilmastokuormituksen aiheuttajia. Arkkitehdillä on mahdollisuus osaltaan muuttaa tätä tilannetta”, hän arvioi.

”Yliopisto on hyvä viitekehys, jossa näitä asioita voi pohtia muutenkin kuin vain oman praktiikan kautta”, hän lisää.

”Meidän täytyy hyväksyä, että olemme osa isompaa koneistoa. Jotta voimme muuttaa sitä, meidän on osallistuttava diskurssiin kestävästä rakentamisesta, perinnön säilyttämisestä ja arvokkaan, terveellisen ympäristön luomisesta kaikille lajeille”, Hollmén toivoo.

Hän kertoo uuden arkkitehtuuria opiskelevan sukupolven olevan jo aktiivista tässä ja toivoo, että Aalto-yliopistossa syntyisi myös alojen välistä yhteistyötä kestävän kehityksen edistämiseksi varsinkin tekniikan opiskelijoiden, tulevien diplomi-insinöörien kanssa.

”Työskentelemme saman painovoiman ja resursseja syövän alan kanssa.  Tekninen puoli pitää ottaa huomioon yhtä hyvin kuin suunnittelijuus.  Arkkitehtuuri on niin kokonaisvaltainen ala, eikä rakentamisen ongelmiin ole yhtä oikeaa ratkaisua. Diskurssi kulkee ajassa, siinä on eri puolia”, Hollmén perustelee ilmastoyhteistyön välttämättömyyttä.

Afrikka-kiinnostus alkoi jo opiskeluaikana

Hollmén perusti opiskeluaikana Jenni Reuterin ja Helena Sandmanin kanssa yhteisen toimiston, jonka työ on pääsääntöisesti suuntautunut Afrikkaan. Suunnittelukohteita ovat olleet esimerkiksi Naistentalo Senegaliin ja turvakoti Tansanian Kilimanjarolle.  Vuonna 2007 voittoa tavoittelemattoman toiminnan tukemiseksi perustettiin Ukumbi ry.Viimeksi on valmistunut tyttöjen kouluasuntola Tansaniaan.

Suuri huomionosoitus oli, kun Alejandro Aravena kutsui toimiston esittelemään toimintaansa vuoden 2016 Venetsian arkkitehtuuribiennaaliin ainoina suomalaisina. Arsenalen osasto (linkki Helsingin Sanomien juttuun avautuu uuteen välilehteen) oli näyttävä ja herätti paljon myönteistä huomiota. Samalla se osoitti, että toimisto on ajan hermolla, saman tapainen kiinnostus tasa-arvoistavaan auttamiseen on ollut maailmanlaajuista jo koko 2000-luvun ajan (linkki Helsingin Sanomien juttuun avautuu uuteen välilehteen).

Yksi keskeisiä ajatuksia Afrikan rakennusprojekteissa oli, että paikallisia asukkaita autetaan jatkamaan työtä, auttamaan itseään. Rakentajat olivat paikallisia ja kaikille maksettiin palkkaa.

Materiaalit hankittiin mahdollisimman läheltä, ja jopa kierrätysmateriaalia ja jätteitä kuten lasitavaraa ja autojen pölykapseleita käytettiin hyväksi.

Viimeksi valmistunut työ on Tansaniassa yläasteikäisten tyttöjen asuntola. Tämä oli paikallisten asukkaiden toive, koska koulumatkat ovat pitkiä. Korona-aikana työtä lopeteltiin etäyhteyksin.

”Suunnitelma pyrittiin tekemään niin selkeäksi että se voitiin toteuttaa paikallisin voimin. Materiaalina käytettiin puristettua tiiltä paikallisesta savesta, kattorakenteet ovat puusta ja pellistä”, Hollmén kertoo.

Tansaniassa ei haluttu käyttää poltettua tiiltä, koska siellä on kova metsäkato.

”Siellä kuitenkin puu kasvaisi nopeasti, mutta tansanialaiset eivät ehkä itse vielä arvosta sitä. Suomalaisilla on siellä metsittämishankkeita, asenneilmapiiriä yritetään muuttaa”, Hollmén kertoo.

Työt Afrikassa olivat pitkäjänteisiä ja vaativat kolmikolta myös paljon matkustamista. Jälkikäteen tuntuu ihmeeltä, että tuolloin pienten lasten äidit selvisivät kaikista järjestelyistä.

Opettamista yhä enemmän

Hollménin työn painopiste on nykyään opettamisessa. Väitöskirja hyväksyttiin vuonna 2020. Onko työn painopiste siirtynyt suunnittelusta opetukseen pysyvästi?

Saija Hollmén arvelee niin käyneen. Toisaalta hän mainitsee, että Afrikan projektit etenivät niin hitaasti, ettei varsinaista ristiriitaa opetustyön kanssa tullut.

”Valmistuin aikoinaan TKK:lta suunnittelijaksi. Väitöskirjan myötä valmistuin tutkijaksi, se oli myös opiskeluprosessi. Hankin lisäksi pedagogin pätevyyden. Opetus ja tutkimus kulkevat rinnan, ja siinä on niin paljon positiivista haastetta, että haluan sitä omassa tekemisessäni jatkaa”, hän lisää.

Arkkitehtien koulutuksessa tutustumisekskursiot Afrikkaan ja Aasiaan alkoivat jo 90-luvun alussa. Yksi matkojen seurauksista oli esimerkiksi Hollménin, Reuterin ja Sandmanin suuntautuminen Afrikkaan. Yliopiston ekskursiot ja yhteistyöprojektit kehittyvien maiden kanssa jatkuivat katkeamattomina koronaan asti. Interplay of Cultures -ohjelman opintomatkat ja yhteistyöprojektit  pysähtyivät kuin seinään pandemian alettua. Katse suunnattiin kotimaahan, mikä tosin oli ollut suunnitelmissa jo ennen koronaa.

”Sanon opiskelijoille kenttätutkimuksiin lähdettäessä, että egon voi sitten jättää pois matkalaukusta”, Hollmén naurahtaa.

Tutustuminen saamelaiskulttuuriin hätkäytti

Hollmén kertoo tutustumisen saamelaiskulttuuriin yhteistyössä saamelaismuseo Siidan kanssa olleen pysäyttävä.

”Valtakulttuurin edustajana olen ollut täysin tietämätön saamelaisten  tasapainoisesta luontosuhteesta, jonka me olemme sössineet”, hän arvostelee.

Viime vuosisadan rotuhygienisellä ajattelulla perusteltiin saamelaisten alentuvaa kohtelua. Saamelaislapset laitettiin asuntoloihin, joissa ei saanut puhua saamea, kalloja mitattiin ja saamelaiskulttuuria väheksyttiin , jopa tukahdutettiin.

”Suurin shokki sekä opiskelijoille että meille opettajille oli tajuta se, että meillä suomalaisillakin on sama kolonialismin taakka kuin muillakin mailla, samanlainen alkuperäisvähemmistöjä väheksyvä ilmapiiri täällä on vallinnut kuin muissakin länsimaissa. Oma historia on kuitenkin kohdattava, ja prosessi on vielä kesken. Vasta viime vuosina diskurssia on ruvettu käymään, siinä on paljon tehtävää vieläkin”, Hollmén arvioi.

”Suomessa on muuten vain kaksi saamelaisarkkitehtiä. Meillä on vielä paljon opittavaa saamelaisten luontosuhteesta, ja se taas liittyy kestävämmän kehityksenkin suunnittelemiseen”, Hollmén lisää.

”Onneksi totuus- ja sovintokomissio on asetettu, vaikka ei olekaan vielä ratifioitu ILO169 -sopimusta”, hän huomauttaa.

Korona herätti luontotietoisuutta

”Minun tavoitteeni on nyt pyrkiä dekolonialisoimaan arkkitehtuurikoulutus. Tähän liittyy myös kollektiivinen luontosuhde. Meidän katsottava peiliin ja lähestyttävä nöyrästi kolonisoitujen kansojen perinteitä”, Hollmén toivoo.

Pandemia-aika on saanut ihmiset havahtumaan puhtaan ja monimuotoisen luonnon sekä vihreän kaupunkiympäristön merkityksen tajuamiseen.

”Tiivistäminen ja kaupunkiluonnon vihreyttäminen eivät sulje mielestäni toisiaan pois. Kasvusto laskee lämpötilaa, siitä on etua kaikille. Viherkatoista ja kaupunkiviljelystä on hyötyä myös energiatehokuudelle. Näistä on kiistatonta tutkimusaineistoa”, hän arvioi.

Asiantuntijuus on tärkeää museotoiminnassa

Saija Hollmén istuu toista vuotta Arkkitehtuurimuseon hallituksessa SAFAn edustajana. Hän pitää uuden museon hanketta kiinnostavana ja dynaamisena vaiheena.

 ”Korostaisin asiantuntijuuden merkitystä varsinkin näyttelyiden järjestämisessä. On tärkeää, että museolla olisi jatkuva yhteys arkkitehtien ammattikuntaan. Meillä on 2000 arkkitehtia, asiantuntemusta on paljon tarjolla. Pyrin edistämään museodiskurssia ammattikunnan suuntaan. Museolla on tietysti paljon käyttäjäryhmiä, mutta arkkitehtuurin esittelemisessä, arvioinnissa tai tutkimuksessa ammattiryhmämme on keskeinen. Vuoropuhelu on saatava toimimaan, enkä kannata sitä, että ulostulot tapahtuvat vain median välityksellä”, Hollmén kertoo tavoitteistaan.

Opinnot

Syntyi vuonna 1970 Kaarinassa.
Kävi koulunsa Oulussa.
Valmistui arkkitehdiksi TKK:lta vuonna 1999.
Naimisissa arkkitehti Kai Salmen kanssa, pojat Okko ja Tiera. Asuu Espoossa.
Tekniikan tohtori vuonna  2020. Väitöskirja “Now the Baobab Shines!” – Cultural Locality Interfacing with Interdisciplinary Pedagogies in Architectural Education. Aalto University; Aalto-yliopisto http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-64-0102-7
Pedagogiikan opintoja Aalto-yliopistossa, Tampereen yliopistossa sekä laulupedagogiikan opintoja Helsingin Metropoliassa 2009-2015.
Humanitaarisen arkkitehtuurin työelämäprofessori, Aalto- yliopistossa vuodesta 2020.
Varadekaani, Aalto -yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu. vastuualueina yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sekä taiteellinen ja luova toiminta vuodesta 2016.
Aalto WiTLAB (Aalto World in Transition Research Lab), tutkimuslaboration perustajajäsen vuodesta 2016.
Luentoja ja vierailuja useissa kansainvälisissä yliopistoissa.
Kansalaisjärjestö Ukumbi ry:n  perustajajäsen yhdessä Jenni Reuterin ja and Helena Sandmanin kanssa . Ukumbille myönnettiin taiteen valtionpalkinto vuonna 2009 ihmistä kunnioittavan ja paikallista kulttuuria vahvistavan arkkitehtuurin edistämisestä kehitysmaissa.

Valitut palkinnot

2016 “Best Humanitarian of the Year” (by DK Nordic Award/EOAW) awarded to Ukumbi NGO
2012  Asko Avonius Design Award (HRS Architects)
2011  Nominated for the Iakhov Chernikov international prize (HRS Architects)
2009 Finnish State Award for Art (Ukumbi NGO)
2009 Alfred Kordelin prize (HRS Architects)
2008 Holcim Foundation Acknowledgement Award for Sustainable Architecture (HRS Architects)
2004 Nomination for the Aga Khan Award for Architecture (HRS Architects)
2002 Pietilä Award, Building Information Foundation RTS, Finland (HRS Architects)

Valitut työt

2021 Girls’ Hostel in Ifwagi Secondary School, Iringa, Tansania. (Ukumbi / Hollmén-Reuter-Sandman Architects)
2020 Girls’ Hostel in Ilambilole Secondary School, Iringa, Tansania. (Ukumbi / HRS Architects)
2018  Interplay of Cultures – 25 years of Education in Global Sustainability and Humanitarian Education at Aalto University. Curator of the Exhibition at the Museum of Finnish Architecture.
2018 Girls’ Hostel in Nyangoro Secondary School, Iringa, Tansania. (Ukumbi / HRS Architects)
2016 15^th  Venice Architectural Biennale. Installation at the main exhibition. (HRS Architects)
2011 – 2015 Kwieco Shelter House, 1st phase, Moshi, Tansania. (Ukumbi / HRS Architects)
2012 – 2014 “Lighthouse”, group exhibition in the Nordic Pavilion at the Venice architecture biennale. (HRS)
2012  Habitare Ahead! 2012 exhibition architecture, Helsinki, Finland. (HRS)
2010 – APE Learning Center, Cairo, Egypti. (Ukumbi / HRS)
2010 Building Blocks, group exhibition, Stockholm, Sweden. (HRS)
2007 –  2009 TunaHAKI –orpahanage, Moshi, Tansania. (HRS)
2007 Villa Kanerva, a single family house in Sotkamo, Finland.
2005 Architecture in Finland. Exhibition design for the 40th Anniversary of the Finnish Embassy in Addis Ababa, Ethiopia.
2003 Sustainable Neighborhood Project, UN HABITAT- housing project in Nairobi, Kenya. (Hollmén-Mansikka)
2002 – 2004 The Snow Show. Invited member of architects/artist team Hollmén Reuter Sandman Architects and Robert Barry at The Snow Show international art and architecture event in Rovaniemi, Finland.
2001 Women’s Centre in Rufisque, Senegal. (HRS)
2001 Main Building for the Evangalical Lutheran Church Study Centre in Holma, Vantaa, Finland.

Valitut julkaisut

Hollmén, S. (2020) “Now the Baobab Shines!” – Cultural Locality Interfacing with Interdisciplinary Pedagogies in Architectural Education. Doctoral dissertation. Aalto University, School of Arts, Design and Architecture, Department of Architecture. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-64-0102-7
Hollmen, S., Reuter, J. & Sandman, H. (2018) Equality Quality: Architectural planning for underprivileged groups. Architectural Research in Finland, 2018/ 2(1), 29-35. ISSN 2489-6799
Hollmén, S. (2018) Architecture in the Age of Globalization. In Interplay of Cultures : 25 Years of Education in Global Sustainability and Humanitarian Development at Aalto University.
Hollmén, S. (ed.). Aalto University, p. 30-47. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-8207-3
Hollmén, S. Niskanen, T., Sandman, H. (2018) Foreword. In The Other Side – Interplay of Cultures Zanzibar Studio 2018.   Lonka, E. (ed.). Aalto University, p. 8-9. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-8058-1
Hollmén, S. (2015) The Pedagogical Challenge of Interdisciplinary University Programs. SYNNYT/ORIGINS, Finnish Studies in Art Education. 2/2015, 1-14. ISSN: 1795-4843
Hollmén, S., Laurila, T., Muhonen, M. (2014) World in Transition – A Strategy for Multidisciplinary Pedagogy in Different Cultural Environments. Architecture Otherwhere. Congress Proceedings, 1600-1609.  UIA Durban 2014.  ISBN: 978-0-86970-783-8
Hollmén, S. (2014) Overview. Edited by Jere Pääkkönen. Kigali Master Class with Peter Rich. Aalto University.                                         https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/26218.
Hollmén, S., Rose, C. (2013) ARTS + ENG: Future Collaborative Academic Models at Aalto. Aalto University.
Hollmén, S., Reuter, J., Sandman, H. (eds.), (2002) Jigeen Yi Mbooloo – Women Together. Helsinki: Finnish Ministry of Foreign Affairs.

Julkaisu 16.3.2022