Betoniunelmia – ja muita näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin

iso näyttelysali

Tervetuloa retkelle 1970-luvun Suomeen 17.5.–15.10.2023!

Tällä vuosikymmenellä unelmoitiin talouskasvusta, hyvinvoinnista ja tasa-arvosta. Lähiö oli monen töiden perässä kaupunkiin muuttaneen uusi kotipaikka. Nykyaikaisissa olohuoneissa nautittiin lisääntyvästä vapaa-ajasta televisiota katsellen. Arkkitehtien työhuoneissa yhteiskunnallisille unelmille annettiin konkreettinen muoto – tehokkaammin kuin koskaan aikaisemmin.  
  
Näyttely avaa näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin ja ajan ilmiöihin. Se kertoo aatteista ja yhteiskunnallisista edistysaskelista, jotka ohjasivat arkkitehtien työtä aikana, jolloin hyvinvointivaltiota rakennettiin, kaupungit kasvoivat ja asuntorakentaminen oli vilkkaimmillaan. Paljon vanhaa sai väistyä suurempien talojen ja tehokkaampien liikenneväylien tieltä. Teollinen, toistoa ja samankaltaisuutta korostanut järjestelmäarkkitehtuuri ja eri suuntiin laajeneva ruutukaava sopivat aikakauden yleispätevyyden eetokseen. 
  
Betoniunelmia kutsuu aistimaan 1970-luvun henkeä. Se houkuttelee kuvittelemaan, miltä hyvin varusteltu, betonielementeistä rakennettu lähiökoti leikkipihoineen tuntui ensimmäisistä asukkaistaan. Esille nousevat 1970-luvun helmet eri rakennustyypeistä – teatterit, kaupungintalot, yliopistorakennukset, kirkot, tehtaat ja vesitornit. Näyttely haastaa pohtimaan, mikä on tämän peruskorjausikään ehtineen rakennuskannan arvo ympäristössämme nyt. Sen kautta avautuvat ajan arkkitehtuurin moninaisuus ja moniarvoisuus. 
  
Betoniunelmia jatkaa Arkkitehtuurimuseossa menneiden vuosikymmenien arkkitehtuuria käsittelevien näyttelyjen sarjaa, jossa on nyt saavuttu 1970-luvulle asti. Sen ovat kuratoineet Arkkitehtuurimuseon tutkimuspäällikkö Petteri Kummala, näyttelyamanuenssi Jutta Tynkkynen ja tekniikan tohtori ja Aalto-yliopiston arkkitehtuurin vanhempi lehtori Anni Vartola

Näyttelyarkkitehtuuri ja graafinen suunnittelu: Tuomas Siitonen ja Johannes Nieminen / Kombo

Avoimet yleisöopastukset:

lauantaina 14.10. suomeksi klo 13 ja englanniksi klo 14.
sunnuntaina 15.10. kuvailutulkattu yleisöopastus suomeksi klo 13.

Betoniunelmia on ehdolla Vuoden kulttuuriteoksi

Vuoden kulttuuriteon valitsee yleisö. Osallistu äänestykseen 2.11. mennessä täällä: kulttuurigaala.fi/yleisoaanestys

Kuva: Volker von Bonin / Helsingin kaupunginmuseo