Ark Rex -jatkot: Utopiakirjallisuus -kirjallisuuskeskustelu

Paikka: iso näyttelysali

Maksuton / Ennakkoilmoittautuminen

Kirjallisuudessa on pitkä perinne utopia-aiheiden käsittelyssä, ja kirjailijat ovat luoneet niin mielikuvituksellisia yhteiskuntia, kaupunkeja, kuin kokonaisia maailmoja lukijoilleen. Tässä kirjallisuuskeskustelussa Kustannusosakeyhtiö Otavan Kirjallinen johtaja Minna Castrén haastattelee suomalaisia nykykirjailijoita heidän utopianäkökulmistaan, ja johdattaa keskustelua kirjailijoiden työstä ja teoksista.

Kirjailijavieraat

Virpi Hämeen-Anttila on kirjailija ja filosofian tohtori. Hän on toiminut opettajana Helsingin yliopistossa vuodesta 1987 opetusaloinaan sanskritin kieli sekä Intian kirjallisuus, historia, filosofia ja kulttuurihistoria. Hämeen-Anttila on julkaissut romaaneja, tietoteoksia, useita tieteellisiä artikkeleita, kirjallisuusesseitä sekä muutaman novellin nimimerkillä. Hänen esikoisromaaninsa, yliopistomaailmaan sijoittuva rakkauskertomus, Suden vuosi (Otava) ilmestyi vuonna 2003. Kirjaan pohjautuvan samannimisen elokuvan ensi-ilta oli helmikuussa 2007. Tyttärensä Maria Hämeen-Anttilan kanssa hän on kirjoittanut kolme nuortenromaania. Hämeen-Anttilan ensimmäinen dekkari Yön sydän on jäätä (2014) käynnisti Karl Axel Björkin tutkimuksista kertovan sarjan, joka loihtii lukijan eteen 1920-luvun alun kuohuvan Helsingin.

Anna Kortelainen on arvostettu kirjailija, taidehistorioitsija ja filosofian tohtori. Hän on kirjoittanut lukuisia teoksia taidehistorian, naisten historian ja lääketieteen historian aloilta sekä elämäkertoja, novelleja ja esikoisromaaninsa vuonna 2012. Lisäksi hän kolumnoi ja käsikirjoittaa erilaisia näyttelyitä, tv-ohjelmia ja musiikkiin liittyviä esityksiä. Vuonna 2016 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali. Anna Kortelaisen syksyllä 2021 ilmestynyt Uusi Viipuri (Gummerus) on historiallisten faktojen ja sepitteen yhdistelmä. Lukija tunnistaa tosiseikkoihin pohjautuvat tapahtumat tekstiin merkityistä lähdeviitteistä, jotka kertovat mistä faktasta tai johtolangasta kuvitteelliset keskustelut tai tilanteet lähtevät liikkeelle.

”Entä jos -historia ei ole jossittelua, vaan tiedonjanoon ja mielikuvitukseen vetoava tilaisuus miettiä, miten voisi olla toisin: kansakunnan suuressa tarinassa, mutta myös jokaisen yksilön omalla kohdalla. Sen ei tarvitse olla raastavaa katumusta vaan tietoisuutta siitä, että risteyksissä on monia tienhaaroja. On hedelmällistä ja luovaa katsoa aina ympärilleen avoimin mielin, yhteisöinä, kansakuntana ja henkilökohtaisessa elämässään”, Anna Kortelainen kuvailee Gummeruksen kirjaesittelyssä.

Sanna Puutonen (s. 1989) on helsinkiläinen kirjoittaja ja filosofian maisteri. Hän on opiskellut arkkitehtuuria Aalto-yliopistossa ja kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Puutonen voitti J.H. Erkon kirjoituskilpailun 2018. Hänen esikoisteoksensa Sydänmuuri (Otava, 2021) ottaa aiheensa arkkitehtuurista. Kaunokirjallisessa teoksessa rakennusten kantamia merkityksiä kuoritaan niin kauan, että tavoitetaan sydänmuuri, keskusta kannatteleva rakenne.

Ark Rex -elokuvafestivaali

Tapahtuma on osa Ark Rex –arkkitehtuurielokuvafestivaalin 25.–28.11.2021 ohjelmaa. Arkkitehtuurimuseon ja Amos Rexin isännöimän tapahtuman pääteemana on tänä vuonna utopiat, unelmat ja tulevaisuuden haasteet sekä johtavana sivuteemana puuarkkitehtuuri. Katso koko ohjelma: amosrex/arkrex

Ilmoittautuminen

Luennolle on ennakkoilmoittautuminen. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu mukaan viimeistään lauantaina 27.11.2021 tästä linkistä

Huomioithan, että ilmoittautuminen on sitova ja henkilökohtainen. Jos kuitenkin joutuisit perumaan osallistumisesi, ilmoita siitä sähköpostitse osoitteeseen: jemina.lindholm@mfa.fi. Tieto mahdollisesta esteestä on tärkeä, jotta voimme antaa paikkasi jonotuslistalla seuraavalle.

Saavutettavuus ja terveysturvallisuus

Luento on suomenkielinen ja maksuton. Tapahtumassa ei ole tulkkausta tai live-tekstityksiä. Lisätietoja Arkkitehtuurimuseon saavutettavuudesta löydät tästä linkistä

Arkkitehtuurimuseo seuraa ja noudattaa kokoontumisten osalta ajankohtaisia viranomaisohjeistuksia. Lisätietoja terveysturvallisesta museovierailusta löydät tästä linkistä

Arkkitehtuurimuseossa on käytössä turvallisemman tilan periaatteet. Lisätietoja löydät tästä linkistä

Lisätietoja

Jemina Lindholm
Yleisötyövastaava
Arkkitehtuurimuseo 
+358 45 7731 0476 
jemina.lindholm@mfa.fi