Musiikkia puusta -konserttisarja / Tölöläb

Paikka: Muualla

Alusta-paviljonki / Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon kesäpiha 12.6.–28.8.2022
Maksuton

Tulevaisuus, toivo, puu ja musiikki. Musiikkia puusta -konserttisarja kutsuu mielikuvamatkalle puuarkkitehtuuriin pariin. Kesällä 2022 konserttisarja jatkuu kolmella Tölöläbin esiintymisellä Alusta-paviljongissa Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon välisellä piha-alueella. Tervetuloa mukaan! 

Aikataulu 

Sunnuntai 12.6.2022 klo 15–17 (Helsinki-päivä 2022) 
Sunnuntai 21.8.2022 klo 15–17 
Sunnuntai 28.8.2022 klo 15–17 

Tölöläb

Tölöläb on vuonna 2014 perustettu helsinkiläinen elektronisen musiikin yhtye, joka tunnetaan ennakkoluulottomasta lähestymistavastaan kaikkea musiikkia kohtaan. Tölöläb on kutsunut yleisöään taipaleensa ajan erilaisiin esiintymispaikkoihin raitiovaunuista hiekkasärkkiin ja rock-luoliin. Yhtyeen tärkeä toimintamuoto on ollut kutsua vieraakseen eri musiikinlajeista ponnistavia muusikoita sekä muita taiteilijoita.

Yhtye valittiin vuonna 2016 Pro Musica -säätiön vuoden nuoriksi taiteilijoiksi. Yhtye on esiintynyt niin Suomessa kuin ulkomailla mm. Helsingin juhlaviikoilla, Flow-, Musiikin Aika- ja Define-festivaaleilla. Yhtye on esiintynyt lukuisia kertoja myös Helsingin G Livelabissa.

Tölöläbin ja Elifantree-yhtyeen yhteislevy Blood Moon ilmestyi syyskuussa 2019. Levy äänitettiin heinäkuussa 2018 Meidän Festivaalin järjestämän residenssijakson aikana. Syksyllä 2019 yhtye tuotti yhdessä Café Barockin, Vallila Jazzin ja Kamari ry:n kanssa uutta viikoittaista Sattuma-klubia. Syksyllä 2020 yhtye julkaisi 5 itse tuottamaansa musiikkivideota. Keväällä 2021 julkaistiin Yleisradion tuottama, Malmin lentokentällä kuvattu konserttitallenne, sekä yhtyeestä kertova pienoisdokumentti Tölöläb – äänten jäljillä. Tölöläbin jäsenet toimivat laajasti musiikkielämän eri laidoilla muusikkoina, kapellimestareina, tuottajina ja säveltäjinä. Yhtye ruokkii seikkailunnälkäänsä kutsumalla itselleen vieraita taiteilijoita yhteistyöhön, ja työskentelee usein tiiviisti mm. valo- ja videotaiteilijoiden kanssa.

Musiikkia puusta -konserttisarja

Musiikkia puusta on viisiosainen sarja osallistavia musiikkiesityksiä, jotka tarjoavat kokemuksia puun äärellä. Sarja toteutetaan Arkkitehtuurimuseon ja ympäristöministeriön yhteistyönä osana Toivoa puusta -näyttelyn ohjelmaa. Arkkitehtuurimuseon päänäyttely Toivoa puusta käsittelee puuarkkitehtuuria siihen liittyvän toivon näkökulmasta. Näyttely on esillä Arkkitehtuurimuseossa 10.9.2021–10.4.2022. 

Osallistuminen

Konsertit järjestetään Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon välisellä piha-alueella sijaitsevan paviljongin ympäristössä. Istumapaikkoja on rajoitetusti, ja ne sijaitsevat vaihtelevasti alueella. Tule siis paikalle ajoissa ja varaa itsellesi mieluinen paikka!

Saavutettavuus ja terveysturvallisuus

Konsertit järjestetään suomeksi eikä niissä ole tulkkausta tai kirjoitustulkkausta. Alusta-paviljonki sijaitsee Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhteisellä sisäpihalla, joka on julkista kaupunkitilaa. Paviljonkirakennus ei ole yksi yhteinäinen tila, vaan koostuu erilaisista tiloista ja rakenteista. Rakennuksessa ei ole varsinaisia seiniä tai kattoa. Paviljonki on rakennettu pääosin savesta ja puusta sekä erilaisista kasveista ja istutuksista, joiden tarkoituksena on houkutella paviljonkiin myös hyönteisiä. Paviljonki on rakennettu epätasaisen mukulakivetyksen päälle. Paviljonkirakennukseen on kolme eri sisäänkäyntiä, jotka ovat leveydeltään 113–134 senttimetriä. Sisäänkäynnit johtavat paviljonkirakennuksen keskelle, jossa on hyvin tilaa kääntymiseen. Paviljonkirakennuksen sisällä on muutama kapeampi reitti ja syvennys, jotka ovat leveydeltään 80–131 senttimetriä. Paviljonki rakenteiden päällä voi istua tai niitä voi käyttää laskutasoina. Varsinaisia tuoleja tai pöytiä tilassa ei ole. Lähin julkinen esteetön ja sukupuolineutraali WC sijaitsee Arkkitehtuurimuseolla.

Arkkitehtuurimuseon saavutettavuustiedot ovat luettavissa täällä (linkki avautuu uuteen välilehteen). Designmuseon saavutettavuustiedot ovat luettavissa täällä (linkki avautuu uuteen välilehteen). Arkkitehtuurimuseossa on käytössä turvallisemman tilan periaatteet. Lisätiedot täällä (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Lisätietoja

Jemina Lindholm
Yleisötyövastaava
Arkkitehtuurimuseo 
+358 45 7731 0476 
jemina.lindholm@mfa.fi