Kansainvälinen Architecture Speaks -luentosarja tutkii tällä kaudella arkkitehtuuria mielihyvän, intohimon ja tulevaisuuden toivon näkökulmista

Arkkitehtuurimuseon ja Aalto-yliopiston yhteinen Architecture Speaks! -luentosarja nykyarkkitehtuurista jatkuu. Tällä kaudella kuusi kansainvälistä kutsuvierasluennoitsijaa avaa ajankohtaisia näkökulmia arkkitehtuuriin oman työnsä pohjalta.

”Tälle kaudelle olen valinnut tekijöitä, joiden ajatukset ja työt herättävät mielihyvän tunteita, intohimoa ja tulevaisuuden toivoa”, kertoo luentosarjan kuraattori, professori Jenni Reuter Aalto-yliopistosta.

Architecture Speaks -luentosarja toteutetaan verkkoluentoina valtakunnallisen ja kansainvälisen osallistumisen mahdollistamiseksi. Luennot ovat maksuttomia ja ne pidetään englanniksi. Jenni Reuterin kutsumina kuullaan seuraavat luennot:

Andrew Waugh – Waugh Thistleton Architects 
keskiviikko 2.11.2022 klo 13.15–14.30 (UTC+2)   

Andrew Waugh on Lontoossa vaikuttavan Waugh Thistleton Architects -toimiston perustaja ja johtaja. Toimiston tavoitteena on suunnitella kauniita rakennuksia ja paikkoja ympäristövaikutukset huomioiden. Waugh itse on kansainvälisesti tunnettu matalan vaikutuksen arkkitehtuurin ja innovatiivisen rakentamisen puolestapuhuja, joka luennoi kiireellisestä muutoksen tarpeesta ilmastokriisin lieventämiseksi. Matkalla kohti biopohjaisia materiaaleja Waugh on palkittu vaikuttavasta työstään muun muassa RIBA President’s Award for Research -palkinnolla ja Stirling Prize -ehdokkuudella 2018. Tällä hetkellä hänen toimistonsa on mukana suunnittelu- ja tutkimushankkeissa ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

”Waugh Thistleton Architects on käyttänyt massiivipuuta isossa mittakaavassa. Toimiston työt antavat esimerkin siitä, miten rakennukset voi purkaa, koota uudestaan ja kierrättää”, kuvailee Jenni Reuter.

Tutustu Waugh Thistleton Architects -toimiston sivuihin täällä: https://waughthistleton.com
Rekisteröidy tapahtumaan täällä

Kerstin Thompson 
keskiviikko 9.11.2022 klo 13.15–14.30

Kerstin Thompson on perustamansa Kerstin Thompson Architects (KTA) -toimiston johtaja. Hän työskentelee apulaisprofessorina RMIT- ja Monashin yliopistoissa ja opettaa arkkitehtuuria Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Vuonna 1994 perustettu KTA on voittanut useita palkintoja ja on vakiinnuttanut asemansa Australiassa merkittävänä arkkitehtuuri- ja kaupunkisuunnittelun toimijana. Toimisto suunnittelee luovaa, merkityksellistä ja paikkaan reagoivaa (site-responsive) arkkitehtuuria, jossa muoto, sisätila ja maisema yhdistyvät saumattomasti toisiinsa luoden yhtenäisiä ja houkuttelevia paikkoja. Selkeys ja paikkaherkkyys ovat jokaisen projektin ohjaavia periaatteita.

”Kerstin Thompsonin Bundanon Art Museum Bridge on inspiroiva esimerkki siitä, kuinka yksinkertaisesta lähtökohdasta voidaan luoda rakennus, jossa missä taide, maisema ja rakenteet tukevat toisiaan”, kuvailee Jenni Reuter.

Tutustu Kerstin Thompson Architects -toimiston sivuihin täällä: http://www.kerstinthompson.com
Rekisteröidy tapahtumaan täällä

Sebastián Irarrázaval
keskiviikko 7.12.2022 klo 13.15–14.30 (UTC+2)   

Sebastián Irarrázaval kouluttautui arkkitehdiksi Chilen paavillisessa katolisessa yliopistossa ja AA-arkkitehtuurikoulussa Lontoossa. Hän opettaa UC Chilen arkkitehtuurikoulussa ja on toiminut vierailevana professorina useissa yliopistoissa, mukaan lukien MIT ja IUAV. Irarrázavalin töitä on esitelty erilaisissa näyttelyissä, lehdissä ja biennaaleissa. Hän on saanut useita tunnustuksia, mukaan lukien Shenzhen & Hong Kong Biennaali of Urbanism and Architecture (2012), RIBA International Prize (2016) ja RIBA International Fellowship (2018).  

”Chileläisen Sebastián Irarrázavalin projekteissa rytmi, toisto ja materiaalintaju luovat maanläheistä ja rentoa arkkitehtuuria”, kuvailee luentosarjan kuratoinut Jenni Reuter.

Tutustu Sebastián Irarrázavalin sivuihin täällä: https://www.sebastianirarazaval.net
Rekisteröidy tapahtumaan täällä

Quintus Miller – Miller & Maranta 
keskiviikko 18.1.2023 klo 13.15–14.30 (UTC+2)   

Quintus Miller valmistui arkkitehdiksi Sveitsin valtiollisesta teknillisestä korkeakoulusta (ETH Zürich) 1987. Hän perusti oman Miller & Maranta -toimistonsa arkkitehti Paola Marannan kanssa 1994. Miller on työskennellyt Mendrision arkkitehtuuriakatemian (AAM) professorina vuodesta 2009. Hän on myös toiminut vierailevana professorina useissa yliopistoissa (EPF Lausanne, AAM, ETH Zürich) Quintus Miller on vaikuttanut useissa kaupungeissa ja on osallistunut muun muassa Zürichin ja Baselin kaupunkien historiallisen säilyttämisen suunnitteluun. Vuonna 2013 he saivat Prix Meret Oppenheim -palkinnon Sveitsin liittovaltion kulttuurivirastolta.

”Miller & Maranta edustavat sveitsiläistä arkkitehtuuriperinnettä, jossa suunnittelu alkaa paikasta ja tunnelmasta. Rakennusten toteutuksessa ei tingitä työn laadusta tai käsityöstä”, kuvailee Jenni Reuter. 

Tutustu Miller & Maranta -toimiston sivuihin täällä: https://www.millermaranta.ch
Rekisteröidy tapahtumaan täällä

Carla Juaçaba 
keskiviikko 25.1.2023 klo 13.15–14.30 (UTC+2)   

Carla Juaçaba on kehittänyt itsenäistä arkkitehtuuri- ja tutkimustyötään Rio de Janeirossa vuodesta 2000 alkaen. Hänen toimistonsa työskentelee sekä kulttuurihankkeissa että yksityisten toimeksiantojen parissa. Carla Juaçaba asuu Lontoossa. Hän opettaa Mendrision arkkitehtuuriakatemiassa (AAM) Sveitsissä. Juaçaba on tohtorikoulutettavana Madridin teknillisessä yliopistossa (ETSAM-UPM)

”Carla Juaçaba liikkuu työssään sujuvasti arkkitehtuurin, taiteen ja akateemisen maailman välimaastossa”, kertoo Jenni Reuter.

Tutustu Carla Juaçaban sivuihin täällä: https://www.carlajuacaba.com.br
Rekisteröidy tapahtumaan täällä

Pascal Flammer
keskiviikko 8.2.2023 klo 13.15–14.30 (UTC+2)   

Pascal Flammer asuu ja työskentelee Zürichissä. Hän avasi toimistonsa vuonna 2005 ja hänet palkittu monin tunnustuksin, mukaan lukien Sveitsin taidepalkinto, Weissenhof Architecture Award ja Best Family House Award. Flammer on opettanut useissa yliopistoissa (Mendrision arkkitehtuuriakatemia (AAM), Graduate School of Design (GSD) Harvardin yliopisto, Sandberg-instituutti, ETH Zürich, Princetonin yliopiston arkkitehtuurikoulu ja Oslon arkkitehtuurin ja suunnittelun korkeakoulu (AHO).

”Pascal Flammer tuli minulle tutuksi oman talonsa (House Flammer) kautta. Yksinkertaisessa talossa katto ja rakenteet ovat pääroolissa. Lopputulos on minimalistinen mutta rento”, kertoo Jenni Reuter.

Lisätietoja: http://www.pascalflammer.com
Rekisteröidy tapahtumaan täällä

Lisätietoja:

Jemina Lindholm, yleisötyövastaava
Arkkitehtuurimuseo (Ma–To)
+358 (0)45 7731 0476
jemina.lindholm@mfa.fi

Kuva: Sebastián Irarrázaval Architects (2015): Constituciónin julkinen kirjasto, Chile
/ Felipe Diaz Contardo 

Tiedote julkaistu 13.10.2022